Vetytalouden systeemiset reunaehdot kunta- ja aluetasolla

Abstract

Vetytalouden alueellinen toteutuminen ei määräydy yksittäisten vahvuuksien perusteella, vaan siitä, muodostavatko alueen tekniset, taloudelliset, infrastruktuuriset, institutionaaliset ja markkinaehtoiset edellytykset toimivan systeemisen kokonaisuuden. Aiemmassa tutkimuksessa näitä edellytyksiä on kuitenkin tarkasteltu pääosin erillisinä tekijöinä tai yksittäisistä näkökulmista, minkä vuoksi erityisesti kuntien rooli vetytalouden alueellisessa kehittämisessä on jäänyt hajanaiseksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa vetytalouden alueelliset kehitysedellytykset Suomessa, tarkastella niiden ilmenemistä alueellisissa vetytiekartoissa ja asiantuntijoiden näkemyksissä sekä selvittää, millainen rooli kunnilla on vetytalouden kehittämisessä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja abduktiivista päättelyä. Tutkimusaineisto koostui kuudesta suomalaisesta alueellisesta vetytiekartasta sekä kuudesta puolistrukturoidusta asiantuntijahaastattelusta. Tutkimus osoittaa, että vetytalouden toteutuminen perustuu useiden toisiinsa kytkeytyvien reunaehtojen samanaikaiseen toteutumiseen. Vetytiekartat ja asiantuntijahaastattelut tunnistavat pääosin samat kehitysedellytykset, mutta niiden painotukset eroavat toisistaan. Vetytiekartat korostavat strategisia tavoitteita ja alueellisia mahdollisuuksia, kun taas asiantuntijat painottavat investointien toteutettavuutta, markkinoiden epävarmuutta, infrastruktuurin riittävyyttä sekä arvoketjujen keskinäisiä riippuvuuksia. Tutkimuksen keskeinen havainto on, ettei alueellinen vetytalouspotentiaali määräydy yksittäisten vahvuuksien perusteella, vaan niiden muodostaman systeemisen kokonaisuuden toimivuudesta. Yksittäinenkin pullonkaula voi estää koko vetytaloushankkeen toteutumisen. Tutkimuksen tieteellinen kontribuutio on systeemisten reunaehtojen käsitteellisen viitekehyksen muodostaminen alueellisen vetytalouden tarkasteluun. Viitekehys kokoaa aiemmassa kirjallisuudessa erillisinä tarkastellut kriittiset onnistumistekijät, mahdollistavat tekijät, käyttöönoton esteet ja teknologiset innovaatiojärjestelmät yhtenäiseksi arviointikokonaisuudeksi, jossa huomio kohdistuu yksittäisten tekijöiden sijasta niiden keskinäiseen yhteensopivuuteen. Tutkimuksen käytännöllinen kontribuutio on kunnallinen arviointiviitekehys, jonka avulla kunnat ja alueelliset kehittämistoimijat voivat arvioida vetytalouden kehitysedellytyksiä kokonaisuutena, tunnistaa kriittiset pullonkaulat sekä kohdentaa kehittämistoimenpiteitä niihin tekijöihin, joihin paikallisella päätöksenteolla voidaan vaikuttaa. Tutkimus osoittaa, että kuntien keskeinen tehtävä vetytaloudessa ei ole ohjata markkinoita tai teknologista kehitystä, vaan mahdollistaa niiden toteutuminen vahvistamalla alueellisia kehitysedellytyksiä.