Suomalainen asevienti ja sotilaallinen tuki : Vertaileva retorinen diskurssianalyysi

Abstract

Ukrainan sodan myötä asevienti sekä sotilaallinen tuki ovat nousseet viime vuosina merkittäväksi poliittiseksi kysymykseksi sekä Euroopassa että Suomessa. Julkinen keskustelu suomalaisesta aseviennistä tai sotilaallisesta tuesta on ollut perinteisesti vähäistä, eikä näistä aiheista ole tuotettu suuresti kotimaista tutkimusta. Tämän tutkielman tarkoituksena on täydentää löydettyä tutkimusaukkoa tarkastelemalla suomalaista asevientiä ja sotilaallista tukea vertailevan diskurssianalyysin avulla.

Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu militarismin typologialle, jonka avulla tarkastellaan, miten asevientiä ja sotilaallista tukea perustellaan Suomen valtionhallinnossa turvallisuuden, talouden ja yhteistyön sekä moraalin kautta. Militarismin typologia koostuu kansallisvaltiomilitarismista, funktionaalisesta militarismista sekä moraalisesta militarismista. Tutkielma syventää myös ymmärrystä militarismista suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkielmassa tarkastellaan valtionhallintoon kuuluvien henkilöiden ja organisaatioiden diskursseja. Aseviennin osalta aineisto on kerätty vuosilta 2016–2018 ja sotilaallisen tuen osalta vuosilta 2022–2024. Vuosirajausta selittää aseviennin osalta Suomen aseviennit Lähi-itään, jotka nostattivat suomalaista asevientikeskustelua. Sotilaallisen tuen osalta vuosirajausta selittää Ukrainan sota. Asevienti on kaupallista toimintaa, jossa valtiolla on passiivisempi rooli vientilupien myöntäjänä, kun taas sotilaallisen tuen osalta valtiolla on puolestaan aktiivisempi rooli, kun viedään valtion omistamaa sotamateriaalia toisen valtion avuksi. Kummassakin ilmiössä on kuitenkin kyse pohjimmiltaan saman tapaisesta toiminnasta, eli sotilaallisen materiaalin viemisestä toiseen valtioon. Diskurssianalyysin avulla tunnistetaan tutkimusaineistosta diskurssit, joita tarkastellaan diskurssianalyysin ja Aristoteleen klassisen retoriikan avulla.

Analyysin avulla asevientidiskursseista nousi esiin huoltovarmuusdiskurssi, vastuullisuusdiskurssi sekä vähättelydiskurssi. Sotilaallisen tuen diskursseista nousi esiin arvojen ja suvereniteetin turvaamisdiskurssi, materiaalituotannondiskurssi sekä Suomen hyötydiskurssi. Analyysin perusteella sekä asevienti että sotilaallinen tuki kehystettiin diskursseissa ennen kaikkea turvallisuutta vahvistavana toimintana. Aseviennin osalta turvallisuus sidotaan huoltovarmuuteen ja sotilaallisen tuen osalta Ukrainan tukeminen sotilaallisesti nähdään koko Euroopan alueen turvaamisena. Suomi kehystetään myös molemmissa ilmiöissä poikkeuksellisen vastuulliseksi toimijaksi, joka noudattaa lakeja ja arvostaa kansainvälistä yhteistyötä ja kumppanuuksia. Analyysin perusteella on nähtävissä, että aseviennin moraalisuutta joudutaan perustelemaan enemmän ja moraalinen yliote on aseviennin vastustajilla, kun taas sotilaallinen tuki nähdään moraalisena ja siinä yliote on tuen kannattajilla. Hieman yllättävänä voidaan pitää sitä, että diskursseissa ei korostettu lähes lainkaan aseviennin osalta taloudellisia hyötyjä kuten työpaikkojen syntymistä, eikä sotilaallisen tuen osalta perusteltu tuen kustannuksia heikosta taloustilanteesta huolimatta.