Vuorovaikutteiset teknologiat nuorten arjessa : Eläytymismenetelmätutkimus teknologioille annetuista merkityksistä

Abstract

Tämä sosiaalipsykologian alaan kuuluva väitöstutkimus tarkastelee vuorovaikutteisten teknologioiden, erityisesti älypuhelimien ja sosiaalisten robottien, merkityksiä nuorten arjessa. Tutkimuksen tehtävänä on syventää ymmärrystä ilmiöstä teoreettisella, empiirisellä ja metodologisella tasolla. Taustateoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan kieli rakentaa sosiaalista todellisuutta. Tutkimuksessa tarkastellaan vuorovaikutteisia teknologioita osana nuorten sosiaalista todellisuutta erityisesti siitä näkökulmasta, millaisia merkityksiä ja toiminnan mahdollisuuksia niihin liitetään. Tutkimuksen viitekehys painottaa toimijuuden muodostumista vuorovaikutteisissa suhteissa sekä mielikuvituksen ja tulevaisuuteen suuntautuvien odotusten merkitystä toimijuuden rakentumisessa.

Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia merkityksiä nuoret liittävät teknologioihin arjessaan. Aineisto kerättiin eläytymismenetelmällä. Eläytymismenetelmä on laadullinen tutkimusmenetelmä, jossa kehystarinoiden ja varioinnin avulla tarkastellaan tutkittavaa ilmiötä koskevia käsityksiä, odotuksia, näkemyksiä ja logiikoita. Tutkimuksen toteutus perustui kolmen osatutkimuksen aineiston keruuseen vuosina 2017–2021. Ensimmäisessä osatutkimuksessa nuoret kirjoittivat tarinoita nuoren keskustelusta vanhempansa kanssa ”kännykän käyttöön liittyvästä asiasta”, toisessa vanhemmat kirjoittivat samasta aiheesta vanhemman näkökulmasta ja kolmannessa nuoret kirjoittivat tarinoita sosiaalisen robotin kohtaamisesta nuorisotilalla. Yhteensä aineistona oli 249 tarinaa. Aineiston analysointiin käytettiin diskurssi-, teema- ja positioanalyysia.

Ensimmäisessä osatutkimuksessa nuorten älypuhelimen käyttöä koskevia keskusteluja kuvaavissa tarinoissa nuorten kokemukset vaihtelivat ulkopuoliseksi jäämisen tunteista yhteisymmärrykseen vanhemman kanssa. Toimivia keskusteluja selittivät vanhempien käyttämät vuorovaikutuskeinot, kuten puheeksi ottamisen tapa, perustelut ja nuorten kuuntelu. Tutkimustuloksissa älypuhelin merkityksellistyy yhtäältä tärkeänä sosiaalisuuden ja tiedon hankinnan välineenä sekä toisaalta kasvokkaista vuorovaikutusta häiritsevänä ja konflikteja tuottavana tekijänä.

Toisessa osatutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia vuorovaikutuskehyksiä ja vanhempien positioita tarinoiden kuvaamissa keskusteluissa rakentui. Vanhempien positiot vaihtelivat “yhteisymmärrystä tavoittelevasta” “keinonsa loppuun käyttäneeseen”; “vierestä seuraavasta” “käytön katkaisevaan” sekä “käytön jakavasta” “ulossuljettuun” vanhempaan. Tulokset valottavat, miten nuorten älypuhelin näyttäytyy vanhemmille yhtä aikaa neuvottelun kohteena, sillanrakentajana ja riskitekijänä sekä uhkana ja mahdollisuutena.

Kolmas osatutkimus käsitteli nuorten odotuksia sosiaalisesta robotista nuorisotilalla. Tulosten mukaan robotilta odotettiin inhimillistä, ennakoitavaa ja normatiivista vuorovaikutusta sekä sosiaalista tukea ja sen roolin tulisi olla nuorisotilalla selkeä. Epäinhimillisyys, mekaanisuus, vuorovaikutuksen arvaamattomuus tai epäselvä rooli synnyttivät hämmennystä, nolostumisen pelkoa, torjutuksi tulemisen kokemuksia sekä kritiikkiä robotin olemassaoloa kohtaan. Tulosten perusteella sosiaaliset robotit eivät ole helposti tuotavissa nuorten arkeen, koska niiden rooli siinä kaipaa tarkempaa määrittelyä.

Tutkimus osoittaa, että sosiaalinen konstruktionismi sekä näkemys suhteissa muodostuvasta toimijuudesta tarjoavat hyödyllisiä teoreettisia välineitä vuorovaikutteisten teknologioiden merkitysten tarkasteluun. Merkitykset nuorten arjessa vaihtelevat sen mukaan, millaisia tilanteisia toimintamahdollisuuksia niihin kulloinkin liitetään ja millaisiksi nuorten toimijuuden mahdollisuudet muodostuvat näissä tilanteissa.

Empiiriset tulokset osoittavat, että vuorovaikutteiset teknologiat voivat sekä tukea että haastaa nuorten toimijuutta. Sama teknologia voi sekä edistää nuorten tiedon saavuttamista, sosiaalisuutta ja osallisuutta että heikentää niitä esimerkiksi koukuttavuuden, ennakoimattomuuden tai ristiriitoja lisäävien käytänteiden kautta. Nuorten monikäyttöinen ja tunnepitoinen suhde teknologiaan tekee tasapainon löytämisestä haastavaa: liiallinen rajoittaminen voi estää teknologioiden nuorten toimijuudelle tarjoamat mahdollisuudet, mutta hallitsematon käyttö voi puolestaan heikentää nuorten toimijuutta. Siksi nuorten näkökulman huomioiminen teknologioiden käyttöönotossa ja arkisessa käytössä on keskeistä sekä arjen sujuvuuden että nuorten osallisuuden kokemusten kannalta. Tulokset jäsentävät nuorten toimijuutta jatkuvana neuvotteluna teknologisoituneessa arjessa.

Menetelmällisenä tuloksena tutkimus osoittaa, että eläytymismenetelmä soveltuu hyvin teknologisoituneen arjen ja tulevaisuuden sosiaalipsykologiseen tutkimukseen. Menetelmä tuottaa tietoa siitä, millaisia mahdollisuuksia ja skenaarioita näihin teknologioihin liitetään, mikä auttaa sekä nykytilanteen ymmärtämisessä että tulevaisuuden heikkojen signaalien tunnistamisessa.

This doctoral dissertation in the field of social psychology examines the meanings of interactive technologies, particularly smartphones and social robots, in young people's everyday lives. The aim of the research was to deepen understanding of the phenomenon at theoretical, empirical, and methodological levels. The background theoretical framework is social constructionism, according to which language con-structs social reality. In the study, interactive technologies are examined as part of young people’s social reality, with particular attention to the kinds of meanings and situational action possibilities that are attached to them. The theoretical framework of the study emphasises the formation of agency in interactive relations as well as the significance of imagination and future-oriented expectations in the construction of agency.

The study investigated what kinds of meanings young people attach to technologies in their everyday lives. The data were collected through the method of empathy-based stories. The method of empathy-based stories is a qualitative research method in which frame stories and variations are used to examine conceptions, expectations, views and logics concerning the phenomenon under study. The research was based on data collected in three substudies in the years 2017–2021.

In the first substudy young people wrote stories about a young person's discussion with their parent about “a matter related to mobile phone use”; in the second, parents wrote about the same topic from a parent's perspective; and in the third, young people wrote stories about encountering a social robot in a youth space. Altogether, the data consisted of 249 stories. Discourse, thematic, and positioning analysis were used to analyse the data. In the first substudy, in the stories describing discussions about young people's smartphone use, the young people's experiences varied from feelings of being left out to mutual understanding with the parent. Successful discussions were explained by the interactional strategies used by the parents, such as the way the topic was brought up, the reasoning, and listening to the young person. In the research results, the smartphone becomes meaningful on the one hand as an important tool for sociality and acquiring information, and on the other hand, as a factor that disturbs face-to-face interaction and produces conflicts.

In the second substudy, the types of interactional frames and parental positions that were constructed in the discussions described in the stories were examined. The parental positions varied from “seeking mutual understanding” to “having exhausted their means”; from “observing from the side” to “cutting off the use”, and from “sharing the use” to “being excluded”. The results illuminate how young people's smartphones appear to parents at the same time as an object of negotiation, a bridge-builder, and a risk factor, as well as a threat and an opportunity.

The third substudy dealt with young people's expectations of a social robot in a youth centre. According to the results, the robot is expected to provide humanlike, predictable, and normative interaction as well as social support, and its role in the youth centre must be clear. A lack of humanness, mechanical behaviour, unpredictability of interaction or an unclear role generate confusion, fear of embarrassment, experiences of being rejected, and criticism of the robot’s existence. Based on the results, social robots are not easily introduced into the everyday lives of young people, because their role within it requires more precise definition.

The research shows that social constructionism and a view of agency as relation-ally constituted provide useful theoretical tools for examining the meanings of interactive technologies. Meanings in young people’s everyday lives vary according to the kinds of situational action possibilities that are attached to technologies and how young people’s possibilities for agency are formed in these situations.

The empirical results show that interactive technologies can both support and challenge young people's agency. The same technology can both promote young people’s access to information, sociality and participation and weaken them, for example through addictiveness, unpredictability or practices that increase conflicts. Young people's multifaceted and emotional relationship with technology makes finding balance challenging: excessive restriction can prevent the opportunities that technologies provide for young people's agency, but uncontrolled use can, in turn, weaken their agency. Therefore, taking young people's perspective into account in the introduction and everyday use of technologies is essential both for the smooth-ness of everyday life and for young people's experiences of participation. The results conceptualise young people’s agency as a continuous negotiation in technologised everyday life.