The Use and Experiences of Digital Consultations in Finnish Primary Healthcare

Abstract

Digitaaliset vastaanotot perusterveydenhuollossa ovat lisääntyneet nopeasti viime vuosina. Tutkimusten mukaan digitaaliset terveyspalvelut voivat parantaa hoidon saatavuutta ja tehokkuutta, mutta samalla on herännyt huolta palvelujen laadusta, yhdenvertaisuudesta sekä vaikutuksista terveydenhuollon ammattilaisten työhön. Näyttöä siitä, miten digitaaliset vastaanotot vaikuttavat perusterveydenhuollon käytäntöihin, ammattilaisiin ja potilasryhmiin julkisessa terveydenhuollossa, on edelleen rajallisesti. Digitaalisille asiointikanaville asetetaan suuria odotuksia, sillä niiden toivotaan parantavan resurssien käyttöä ja vastaavan kasvavaan palvelutarpeeseen. Yksityinen terveydenhuolto on tarjonnut digitaalisia palveluja jo noin vuosikymmenen ajan, kun taas julkisessa terveydenhuollossa digitaalista asiointia on alettu ottaa laajemmin käyttöön vasta viime vuosina. Digitaaliset työkalut ja etätyö tuovat ammattilaisten työhön sekä mahdollisuuksia että riskejä, ja digitaalisten palvelujen lisääntyminen herättää kysymyksiä hoidon laadusta ja yhdenvertaisesta saatavuudesta.

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan digitaalisten vastaanottojen käyttöä ja niihin liittyviä kokemuksia perusterveydenhuollossa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa digitaalisten vastaanottojen käyttöönotosta, soveltuvuudesta ja vaikutuksista perusterveydenhuollon palveluihin. Tarkemmin tavoitteena on selvittää lääkäreiden asenteita ja osaamista digitaalisten työkalujen käytössä suomalaisessa julkisessa perusterveydenhuollossa, kuvata heidän kokemuksiaan digitaalisesta työstä ja etätyön vaikutuksista arkeen sekä tarkastella digiklinikoiden käyttäjiä, heidän taustatekijöitään, palvelujen käytön yhdenvertaisuutta ja asiointisyitä.

Tutkimus koostuu kolmesta aineistosta. Ensimmäinen osatutkimus perustuu terveyskeskuslääkäreille tehtyyn kyselytutkimukseen (n=256), jossa tarkastellaan digitaalisten työkalujen käyttöönottoa ja lääkäreiden asenteita digitalisaatiota kohtaan. Toinen aineisto on laadullinen ja perustuu chat- ja videovastaanottoja tehneiden lääkäreiden fokusryhmähaastatteluihin (n=17). Kolmas osatutkimus hyödyntää kansallista rekisteriaineistoa suomalaisen julkisen perusterveydenhuollon digiklinikoiden käyttäjistä (n=162 298). Yhdessä nämä osatutkimukset tarjoavat kokonaiskuvan digitaalisten vastaanottojen käyttöönotosta, käytännön vaikutuksista ja käyttäjäprofiileista perusterveydenhuollossa.

Tulosten perusteella lääkärit suhtautuvat pääosin myönteisesti digitalisaatioon ja kokevat perusdigiosaamisensa riittäväksi, mutta he korostavat lisäkoulutuksen ja suuremman osallistumisen tarvetta digitaalisten palvelujen kehittämiseen. Digitaaliset vastaanotot ovat muuttaneet lääkäreiden arkea ja vuorovaikutusta potilaiden kanssa sekä vaikuttaneet työkuormaan, hyvinvointiin ja tarvittavaan osaamiseen. Digiklinikoiden käyttäjät eroavat perinteisen perusterveydenhuollon käyttäjistä, ja digitaaliset kontaktit liittyvät useimmiten yksittäisiin tai vähemmän monimutkaisiin asioihin. Digitaalisia palveluja käyttävät myös kroonisia sairauksia sairastavat potilaat.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että digitalisaatio muuttaa perusterveyden-huollon organisointia, käytäntöjä ja kokemuksia. Digitaalisilla palveluilla on potentiaalia parantaa tehokkuutta, saavutettavuutta ja potilaiden osallistumista, mutta niiden onnistunut hyödyntäminen edellyttää yhdenvertaista, tarkoituksenmukaista ja kestävää toteutusta. Tulokset korostavat tarvetta kehittää osallistavia ja näyttöön perustuvia digitaalisia ratkaisuja, jotka tukevat sekä ammattilaisia että erilaisia potilasryhmiä. Digitaalisten palvelujen tulee täydentää, ei korvata, terveydenhuollon inhimillisiä ja jatkuvuutta tukevia rakenteita. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että palvelut ovat turvallisia ja saavutettavia kaikille, jotta mikään väestöryhmä ei jäisi hoidon ulkopuolelle.

Digital consultations in primary healthcare have expanded rapidly in recent years. Previous studies suggest that digital health services can improve access and efficiency, but concerns remain regarding equity, quality of care, and their impact on healthcare professionals’ work. However, there is still limited evidence on how digital consultations affect primary care practices, professionals, and patient groups in public healthcare settings. High expectations for digital interactions aim to improve resource use and respond to growing demand. The private healthcare sector has offered digital services for approximately ten years, whereas public healthcare has only recently begun implementing digital front-door models.

This thesis examines the use and experiences of digital consultations in primary healthcare. The study aims to provide evidence-based knowledge regarding the implementation, suitability, and effects of digital consultations on primary care services. The objectives include exploring physicians' attitudes and competencies related to digital health in Finnish public primary care and their use of digital tools. Additionally, the study seeks to understand physicians' perceptions of working digitally and how remote work affects their everyday work. Thirdly, the objective is to investigate digital clinic users in greater depth, including their socio-demographic backgrounds, equity considerations, and reasons for visits.

This research comprises three datasets. The first study is based on survey data (n=256) on the implementation of digital tools and physicians’ attitudes toward digitalisation in public primary healthcare. The second dataset is qualitative and based on focus group interviews with physicians experienced in video- and chat-based consultations (n=17). The third study is based on national register data on Finnish public primary healthcare digital clinic users (n=162,298). Together, these studies provide an overview of the adoption, practical implications, and user experiences of digital consultations in primary healthcare.

Physicians generally hold positive attitudes toward digitalisation and feel confident in their basic eHealth skills, but they also express a need for more training and greater involvement in developing digital practices. Digital consultations have influenced physicians’ daily routines and their interactions with the healthcare system, affecting workload, well-being, and required competencies. Users of Finnish public primary healthcare digital clinics differ from those of traditional public primary care. Digital contacts mainly involve less complex or single-issue cases rather than comprehensive assessments.

In conclusion, digitalisation is reshaping the organisation, practice, and experience of primary care. Digital tools have the potential to enhance efficiency, accessibility, and patient engagement, but their success depends on how equitably, appropriately, and sustainably they are implemented. The findings underscore the need for inclusive and evidence-based digital strategies that support both healthcare professionals and diverse patient groups. Ultimately, digital primary care could serve to strengthen—not replace—the human, relational, and equitable foundations of healthcare.