Laulamalla läpi rautaesiripun: Suomalaisten ja virolaisten kuorojen ystävyystoiminta kylmän sodan aikana

Abstract

Tämän tutkimuksen aihe on ystävyyskuorotoiminta suomalaisten ja virolaisten kuorojen välillä kylmän sodan aikakaudella. Tutkimus käsittää ajanjakson 1950-luvun lopusta Viron uudelleen itsenäistymiseen vuonna 1991. Suomen ja Viron välillä oli paljon kulttuuriyhteistyötä ennen toista maailmansotaa, mutta kun Baltian maat jäivät Neuvostoliiton miehittämiksi vuonna 1944, suhteet katkesivat, koska Neuvostoliitto rajoitti yhteydenpitoa läntisiin maihin. Vuonna 1953 tapahtuneen Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitossa kuitenkin avattiin uudelleen yhteyksiä länteen ja käynnistettiin mittavia kulttuurivaihto-ohjelmia. Neuvostoliiton ja Suomen välille solmittiin virallinen kulttuurivaihtosopimus vuonna 1960. Suomessa kulttuurivaihdon osapuoli oli Suomi–Neuvostoliitto-Seura. Sen alla toimi Eesti-jaosto, joka keskittyi Suomen ja Viron väliseen kulttuuriyhteistyöhön. Yhteistyö lisääntyi vuoden 1965 jälkeen, jolloin lauttaliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä käynnistyi uudelleen. Suomella oli Viron kanssa kylmän sodan aikana läheisemmät suhteet kuin minkään muun neuvostotasavallan kanssa. Kulttuurilla oli yhteistyössä suuri rooli.

Kulttuuridiplomatia on tässä tutkimuksessa keskeinen käsite. Sillä tarkoitetaan vaikuttamista vastapuoleen ei-sotilaallisin keinoin, erityisesti tieteen ja taiteen avulla. Kulttuuridiplomatiaa sovelletaan virallisen kulttuurivaihdon lisäksi järjestötoimintaan ja yksilötasoon, ja tutkimuskohteena ovat kuorolaulu ja kuoroharrastajat. Kuorolaulu on sekä Suomessa että Virossa ollut yleinen harrastus, ja maiden kuoroaktiivien välillä oli yhteistyötä jo 1800-luvun kansallisen heräämisen aikaan. Virossa kuorolaululla on erityinen rooli kansallisen identiteetin ylläpitäjänä. Tutkimuksessa on selvitetty kuoroyhteistyön kontaktien määrää ja luonnetta, erityisesti sitä, oliko yhteistyö osa Neuvostoliiton virallista kulttuuridiplomatiaa vai oliko suomalaisten ja virolaisten kuorotoimijoiden välillä epävirallisia kontakteja. Keskeinen kysymys on se, miten ihmiset itse kokivat ystävyyskuorotoiminnan luonteen. Olivatko sen lähtökohdat taiteellisia, poliittisia, vai käytännön sanelemia? Tutkimus selvittää myös, millaisia vaikutuksia yhteistyöllä oli.

Tutkimuksessa on käytetty kolmenlaista aineistoa. Arkistoaineistoa edustavat Suomi–Neuvostoliitto-Seuran kulttuurivaihtoa käsittelevät asiakirjat vuosilta 1954–1993 sekä Eesti-jaoston asiakirjat vuosilta 1959–1991. Toinen lähdeaineisto on Suomen suurimman kuorojärjestön Suomen Laulajain ja Soittajain liiton Sulasolin lehti. Sulasol-lehden vuosikerrat on tutkittu vuosilta 1960–1991. Kolmas aineisto ovat suomalaisten kuoroharrastajien haastattelut. Tutkimukseen on tehty seitsemän teemahaastattelua, joissa oli mukana yhteensä kymmenen ystävyyskuorotoiminnassa mukana ollutta henkilöä. Aineistoa on tutkittu laadullisin menetelmin; lähdekritiikin ja lähiluvun avulla.

Tutkimuksessa havaittiin, että Suomen ja Viron välistä ystävyyskuorotoimintaa harjoitettiin sekä virallisia että epävirallisia kanavia pitkin. Henkilökohtaisiin suhteisiin perustuvien epävirallisten kontaktien määrä lisääntyi 1980-luvulle tultaessa. Samalla Suomi–Neuvostoliitto-Seuran rooli pieneni. Sulasolilla oli omia kontakteja virolaisiin. Viroa pidettiin Sulasol-lehdessä vahvasti ja tarkoituksellisesti esillä. Ystävyyskuorotoiminnan lähtökohdat eivät olleet poliittisia, vaan kuorolaisia kiinnosti ennen virolaisten kuorojen korkea musiikillinen taso sekä mahdollisuus kansainväliseen toimintaan ja matkustamiseen.

Tutkimuksen keskeinen löydös on se, että yhteistyötä tehtiin monilla tasoilla samanaikaisesti. Vaikka yhteistyö olisi alkanut virallisen kulttuuridiplomatian muodossa, siitä saattoi kehittyä epävirallista. Suomalaisten ja virolaisten välille kasvoi aitoja ystävyyksiä. Toimintaan osallistuneet ihmiset myös antoivat toiminnalle toisenlaisia merkityksiä kuin minä se julkisesti esitettiin. Ihmiset, jotka tunsivat järjestelmän, pystyivät käyttämään sitä hyödykseen monilla tasoilla. Suomalaiset kuoroaktiivit pystyivät henkilökohtaisten suhteidensa avulla jopa ohittamaan virallisen koneiston. Tutkimus osoittaa, että ihmisten välisiä kontakteja ja niiden vaikutuksia ei voida ylhäältä päin hallita. Se kertoo myös kulttuurin kyvystä luoda merkityksiä ja jaettuja kokemuksia silloinkin, kun se on poliittisen uhan alla. Kuorotoimijoilla oli tärkeä rooli Suomen ja Viron suhteiden rakentajina.

This Stydy analyses the co-operation of Finnish and Estonian choirs during the Cold War period. The time span starts from the 1950’s and ends to the year 1991, when Estonia regained its independency. Finland and Estonia have strong cultural bonds and there were lots of co-operation between them before the Second World War. When Estonia in 1944 was invaded by The Soviet Union, these relationships were cut. The Soviet Union prevented its citizens from having connections with the western side of the so called iron curtain. When Stalin died in 1953, the politics of Soviet Union changed and it launched a great deal of cultural exchange programmes. The cultural exchange pact between the Soviet Union and Finland was signed in 1960. The Finnish–Soviet society had an important role on organising the exchanges. Under the Finnish–Soviet society there was an Estonia section. It was one of its kind: no other Soviet republic had such. Finland and Estonia did have many connections during the Cold War era, and culture played a major role in them.

Soviet Union wanted to use culture to convince Western public of the superiority of its system. The same was done on the western side, where the United States was a leading superpower. This meant that the cultural co-operation was thoroughly politicized during the Cold War era. The term cultural diplomacy is therefore important in this study. Cultural diplomacy has been studied most often as an official, state-led activity and through state-produced sources. This study however focuses on non-governmental organizations in the form of choral singing and -singers. Choral singing was a very popular activity in Estonia. It also has a significant role in national identity of Estonia. In Finland singing did not have similar role, but it was a very common and popular activity. This study focuses on the connections between Finnish and Estonian choirs. It asks whether there were connections and if so, were they part of the official cultural exchange programmes? Were there informal contacts between choirs? Were the contacts driven by political, artistical or other reasons?

These questions are answered through source material from Finnish–Soviet society archives. There are documents from cultural exchange section from 1954 to 1993 and from Estonia section from 1959 to1991. The second source material comes from the magazine of Finnish choir society Sulasol (The Finnish Amateur Musicians' Association). The magazines have been studied from the year 1960 to 1991. This material is used to clear out whether Estonian and Finnish choir singers and -influencers had personal connections. It also tells whether Estonian choirs and choir activities were written about during the Cold War era. The third source material are interviews. There were seven thematic interviews conducted to this study and there were a total of ten Finnish choir singers participating in them.

The three different source material have been analysed with source criticism and close reading methods. This study found that there were both official and informal relationships between Finland and Estonia. The Finnish–Soviet society lost its leading role on organising the exchanges as the non-governmental organisations such as Sulasol began to increase their own connections. Estonian choirs were written about a lot in Sulasol magazine. This was because of the high artistic level of Estonian music and because of the obvious sympathy towards the Estonians by certain choir influencers. Choral singing in Finland was inherently non-political and the choir singers were not driven by political aims. They were interested in the high level of Estonian choirs and the possibility to travel and have international connections.

The study shows that the boundaries between the official and informal practises and relationships were not sharp. In many cases the co-operation began within the official cultural exchange but changed into informal. The people who took part in co-operation did not always share the same attitude or political purpose than the organiser. The Estonians used Soviet cultural diplomacy for their own cause: they raised awareness of a small but culturally rich country. In small countries like Finland or Estonia an individual may achieve a lot if he knows the system and how to utilize it. This is what the Finnish choir influencers did. This study shows that even during an era of political pressure it was possible to create real and sincere connections between people through music.