”Kukaan ei tunne, kuinka maa jalkojen alla liikkuu”: Eli miten narratiivinen journalismi esittää ilmastonmuutosta hyperobjektina
Tuomisto, Suvi (2026)
2026
Journalistiikan maisteriohjelma - Master's Programme in Journalism
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2026-06-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202606147378
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202606147378
Tiivistelmä
Ekofilosofi Timothy Mortonin sanoin ilmastonmuutos on hyperobjekti: se on ihmiseen suhteutettuna massiivisesti levittäytynyt ilmiö, joka sijaitsee kaikkialla eikä missään yksittäisessä paikassa. Sitä ei voi suoraan havaita, sillä se ei palaudu sen paikallisiin ilmentymiin. Laajuutensa vuoksi hyperobjektista kertominen on väistämättä jollakin tapaa osittaista. Tässä tutkielmassa tarkastelen, millä tavoin narratiivinen journalismi törmää tähän ristiriitaan.
Tutkielmassa selvitän, millaista kuvaa ilmastonmuutoksesta narratiivisen journalismin keinoilla rakennetaan. Tarkastelen ensin kerronnan keinoja, joita jutuissa on käytetty ilmastonmuutoksen esittämiseen. Sen jälkeen analysoin ilmastonmuutoksen kuvaamisen tilallista ja ajallista ulottuvuutta sekä tahmeuden esittämisen tapoja. Nämä piirteet ovat sovelluksia Mortonin kuvauksesta hyperobjektin luonteesta.
Empiirisen analyysin kohteeksi olen valinnut viisi ilmastonmuutoksesta kertovaa suomalaista narratiivista lehtijuttua vuosilta 2008–2021. Jutuista neljä on julkaistu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja yksi Suomen Kuvalehdessä.
Analyysin perusteella narratiivinen journalismi kykenee näyttämään ilmastokriisin aiheuttamaa epävarmuutta ja sen ajallisia ulottuvuuksia. Toisaalta narratiiviset jutut esittävät usein ilmastonmuutoksen ensisijaisesti kaukaisten toisten tai tutkijoiden huolena. Syyllisenä ilmastonmuutokseen näyttäytyy yleinen ”ihmiskunta” tai ihminen lajina, mikä jättää varjoon monimutkaisemmat valtarakenteet. Näin narratiivinen journalismi häivyttää ilmastonmuutoksen hyperobjektiluonteelle ominaista tahmeutta, eikä luo ilmastonmuutoksesta kuvaa kaikkialle ulottuvana kokonaisvaltaisena ilmiönä.
Tutkielmassa selvitän, millaista kuvaa ilmastonmuutoksesta narratiivisen journalismin keinoilla rakennetaan. Tarkastelen ensin kerronnan keinoja, joita jutuissa on käytetty ilmastonmuutoksen esittämiseen. Sen jälkeen analysoin ilmastonmuutoksen kuvaamisen tilallista ja ajallista ulottuvuutta sekä tahmeuden esittämisen tapoja. Nämä piirteet ovat sovelluksia Mortonin kuvauksesta hyperobjektin luonteesta.
Empiirisen analyysin kohteeksi olen valinnut viisi ilmastonmuutoksesta kertovaa suomalaista narratiivista lehtijuttua vuosilta 2008–2021. Jutuista neljä on julkaistu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja yksi Suomen Kuvalehdessä.
Analyysin perusteella narratiivinen journalismi kykenee näyttämään ilmastokriisin aiheuttamaa epävarmuutta ja sen ajallisia ulottuvuuksia. Toisaalta narratiiviset jutut esittävät usein ilmastonmuutoksen ensisijaisesti kaukaisten toisten tai tutkijoiden huolena. Syyllisenä ilmastonmuutokseen näyttäytyy yleinen ”ihmiskunta” tai ihminen lajina, mikä jättää varjoon monimutkaisemmat valtarakenteet. Näin narratiivinen journalismi häivyttää ilmastonmuutoksen hyperobjektiluonteelle ominaista tahmeutta, eikä luo ilmastonmuutoksesta kuvaa kaikkialle ulottuvana kokonaisvaltaisena ilmiönä.