Talouskurin diskurssit Orpon hallituksen toimeentulotuen uudistuksessa

Abstract

Toimeentulotuki on perusoikeuksiin (PL 19.1 § & PL 19.2 §) pohjautuva viimesijainen rahallinen etuus, jolloin se vaikuttaa yhteiskunnan heikommassa asemassa olevien toimeentuloon. Petteri Orpon hallitus (2023–2027) toteutti toimeentulotukea heikentävän uudistuksen, joka astui voimaan helmikuussa 2026. Uudistus on osa länsimaissa yleistynyttä talouskuripolitiikkaa, jonka keskiössä on julkisen talouden kestävyys. Tässä tutkielmassa tarkastellaan talouskurin hegemonisen aseman rakentumista Orpon hallituksen toimeentulotukiuudistuksessa. Tutkielma tarkastelee, millaisia diskursseja uudistuksen perusteluissa käytetään ja miten ne rakentavat talouskurin hegemonista asemaa.

Talouskurilla tarkoitetaan talouspoliittista oppia, jonka ytimessä on valtionvelan pienentäminen ja talouskasvun aikaansaaminen. Käytännössä talouskurin politiikka ilmenee julkiseen sektoriin kohdistetuilla menoleikkauksilla, kuten leikkauksilla julkisiin palveluihin tai sosiaaliturvaan. Talouskuri on muodostunut hegemoniseksi länsimaisessa talouspolitiikassa. Hegemonia – joka voidaan määritellä kulttuuriseksi ylemmyydeksi – ei kuitenkaan muodostu tyhjiössä. Talouskurin hegemonisen aseman on katsottu rakentuvan teknokraattisen asiantuntijavallan sekä siihen olennaisesti liittyvän uusliberalismin eli taloudellistuneen ajattelumaailman kautta. Näiden lisäksi talouskurin hegemonista asemaa rakennetaan aktiivisesti tietynlaisen retoriikan ja diskurssien keinoin, joita käyttävät niin poliitikot kuin mediakin.

Aineistona käytetään toimeentulotuen uudistusta koskevaa hallituksen esitystä (HE 116/2025 vp) sekä Petteri Orpon hallituksen ohjelmaa. Näistä etsitään niitä uudistuksen taustalla olevia diskursseja, jotka perustelevat uudistuksessa tehtyjä toimeentulotuen heikennyksiä sekä rakentavat talouskurin hegemonista asemaa. Aineistoon toteutettiin kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla aineistosta pystyttiin löytämään johdonmukaisesti esiintyviä diskursseja. Diskurssit muodostuivat aineistolähtöisen analyysin pohjalta. Talouskurin ja talouskurin hegemonian teoriat toimivat kuitenkin analyysia ohjaavina tulkintakehyksinä, joiden avulla aineistosta havaittuja diskursseja pystyttiin jäsentämään.

Analyysi osoitti, että toimeentulotuen perusteluja ja talouskurin hegemonista asemaa rakennettiin kolmen diskurssin kautta. Välttämättömyysdiskurssi rakensi kuvaa uudistuksesta pakollisena ja normalisoi talouskurin ainoana mahdollisena politiikkavaihtoehtona. Tämä myös hämärsi toimijuutta uudistuksen takana ja depolitisoi talouskurin politiikkaa. Yksilövastuudiskurssi oikeutti uudistusta sekä talouskuria korostamalla yksilön vastuuta ja vähentämällä valtion poliittista vastuuta. Diskurssista välittyi uusliberalismille ominainen ajattelu, joka korostaa yksilön vastuuta ja jossa yksilöt nähdään taloudellisiin kannustimiin reagoivina taloudellisina toimijoina. Talouspainotusdiskurssi asetti talouden muiden asioiden edelle esimerkiksi kehystämällä hyvinvoinnin talouden kautta muodostuvaksi asiaksi. Näin leikkaukset uudistuksessa sekä laajemminkin talouskurissa näyttäytyvät rationaalisina. Diskurssissa myös lähestyttiin asioita taloudellisin mittarein, mikä liittyi olennaisesti uusliberalismia koskevaan asioiden ’taloudellistamiseen’. Diskurssi vahvisti talouskurin hegemoniaa asettamalla taloudelliset tavoitteet ensisijaisiksi ja alistamalla sosiaalipoliittiset näkökulmat taloudelle. Analyysi myös osoitti, miten diskurssit eivät toimi toisistaan irrallisina, vaan diskurssit tukevat toistensa tarkoituksia ja yhdessä esittävät talouskuripolitiikan rationaalisena ja pakollisena. Analyysi myös tunnisti diskurssien rakentavan uudistuksen sekä talouskurimyönteisen politiikan perusteluja eri tasoilla.

Tutkielma auttaa hahmottamaan, minkälaisia ja mihin pohjaavia perusteluja toimeentulotuen uudistukseen liittyy. Tämä on erityisen tärkeää, koska kyseessä on perustuslakiin pohjautuva viimesijainen tuki, joka vaikuttaa yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden toimeentuloon. Tutkielma auttaa myös havainnoimaan niitä diskursseja, joita talouskurin hegemonisen aseman taustalla laajemminkin esiintyy.