Kunta mahdollistajana – ei toteuttajana : Kunnan näkökulmia järjestöyhteistyön merkityksestä, haasteista ja kehittämistarpeista

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on tarkastella kuntien ja paikallisten yhdistysten välistä yhteistyötä sekä siihen vaikuttavia tekijöitä kuntien näkökulmasta. Tutkimus sijoittuu ajankohtaiseen kontekstiin, jossa kuntien rooli on muuttunut hyvinvointialueuudistuksen myötä ja painopiste on siirtynyt entistä vahvemmin hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämiseen. Paikalliset yhdistykset muodostavat keskeisen yhteistyökumppaniverkoston näiden tavoitteiden toteuttamisessa.

Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Aineisto koostuu viiden eri kunnan edustajan teemahaastatteluista, joita täydentävät Kuntaliiton asiantuntijoiden taustoitushaastattelut. Aineisto analysoitiin pääosin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla, hyödyntäen myös teoriaohjaavan analyysin piirteitä. Analyysia ohjasi erityisesti sektorirajat ylittävää yhteistyötä jäsentävä teoreettinen viitekehys.

Tutkimustulokset osoittavat, että kunta–järjestöyhteistyö rakentuu pääasiassa kahden toisiaan täydentävän ulottuvuuden varaan, joita ovat järjestöjen toimintaedellytysten turvaamiseen sekä järjestöjen hyödyntämiseen kunnan voimavarana. Kunnat tukevat järjestöjen toimintaa muun muassa avustuksin, tila ratkaisuihin sekä neuvonnan ja viestinnän keinoin, mutta samalla järjestöt tuottavat kunnille merkittävää lisäarvoa esimerkiksi asiantuntijuuden, paikallistuntemuksen, palvelujen ja osallistumismahdollisuuksien kautta.

Yhteistyöhön vaikuttavat tekijät jäsentyvät ulkoisiin olosuhteisiin, yhteistyön lähtökohtiin, kunnan sisäisiin prosesseihin sekä rakenteellisiin elementteihin. Tulokset korostavat erityisesti taloudellisten resurssien, hyvinvointialueuudistuksen, järjestökentän monimuotoisuuden sekä kunnan sisäisten toimintatapojen merkitystä yhteistyön toteutumiselle. Lisäksi yhteistyöhön liittyy jännitteitä, jotka kytkeytyvät vallan jakautumiseen, yhdenvertaisuuteen sekä erilaisten toimintalogiikkojen yhteensovittamiseen.

Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että kunta toimii järjestöyhteistyössä ensisijaisesti mahdollistajana, mutta ei toiminnan varsinaisena toteuttajana. Yhteistyö edellyttää selkeitä rakenteita, toimivaa vuorovaikutusta sekä yhteistä ymmärrystä järjestöjen roolista osana paikallista hyvinvoinnin edistämistä. Tulokset viittaavat siihen, että kunta–järjestöyhteistyön rakenteiden ja toimintatapojen kehittämiselle on edelleen tarvetta. Aihe tarjoaa jatkotutkimusmahdollisuuksia erityisesti yhteistyön vaikuttavuuden ja käytäntöjen kehittämisen näkökulmasta.