Puolimaailman pojat : Pienrikollinen alakulttuuri 2000-luvun alun Suomessa

Abstract

Tässä väitöstyössä tarkastellaan yhtä modernien kapitalististen yhteiskuntien työväenluokkaisten päätyjen kestoilmiötä, pienrikollista alakulttuuria. Pienrikollinen alakulttuuri tarkoittaa tässä aktiivista, laaja-alaista, pienimuotoista omaisuusrikollisuutta yhdistyneenä tiiviiseen ryhmämuotoon, jaettuihin solidaarisiin keskinäisnormeihin sekä yhteiskuntasuhdetta luonnehtiviin käänteisnormeihin. Tarkastelu sijoittuu suurehkoon kaupunkiin 2000-luvun alun Etelä-Suomessa ja keskittyy neljän hengen ryhmään vaikeista lähtökohdista ponnistaneita poikia. Työssä kuvataan heidän lähtökohtiaan ja selitetään heidän ryhmätoimintamalliensa syntyä ja luonnetta.

Pienrikollisen alakulttuurin sosiomateriaalisena lähtökohtana, perustilanteena ja tiiviin sosiaalisen muodon pohjana on sen jäsenten jaettu varattomuus ja osattomuus normaalireiteiltä. Ulkopuolisuuden kokemus on toiminut vaistonomaisen yhteisymmärryksen pohjana ja voimistanut lähtökohtaista tarvetta löytää vertaisuutta ja kaltaisuutta, etsiä omaa sijaintia, yhteenkuuluvuutta ja arvostusta normaalimaailmoiden reunoilta. Ryhmän sosiaalistoiminnallisessa avaruudessa tapahtuu voimakas yhteenliittyminen ympäröivää todellisuutta vastaan rikollisen ja rikonnallisen toiminnan merkeissä.

Alakulttuurin toiminnallinen ja sosiaalinen keskusyksikkö on <i>tiimi</i>. Se takoutuu tiiviin yhdessäolon ja toiminnan seurauksena, keskinäisen tunnistamisen ja yhteisymmärryksen siivittämänä voimakkaaksi yhteenkuuluvuudeksi, jota luonnehtii kokemus veljeydestä. Tämä on vahvan solidaarisuuden ja keskinäisyyden normien, jakamisen, luottamuksen ja toisten puolen pitämisen alue Siitä löydetään oma paikka, kiinnekohta ja perusta. Toiminnan ja olemisen tavoitteellisessa keskiössä on <i>elämyksellisyys</i>. Se ilmenee varsinaisen pienrikollisuuden, varkaissa pyörimisen alueella seikkailullisuutena, jonka kulttuurinen erityispiirre on <i>strateginen suunnittelemattomuus</i>. Resurssien hankinnan muotoa vastaa kuluttamisen puolella samalla tavoin elämykseen tähtäävä <i>eksessio ja hyperkonsumerismi</i>. Molemmille näistä tuottamisen ja kuluttamisen tavoista ominaista on intensiivinen hetkeen keskittyminen, kaiken ammentaminen juuri nyt käsillä olevasta. Aikakoordinaatit luhistuvat vain kunkin konkreettisen tilanteen sisältäviksi. Kulttuurisesta logiikasta ilmenee myös kohtaloa uhmaavaa kamikaze-asennetta, piittaamattomuutta seurauksista. Lain ja järjestyksen rikkominen toteuttaa monisuuntaista funktiota resurssien hankinnan keinona, jännittävien elämysten lähteenä, ryhmäkoheesion koetinkivenä ja voimistajana sekä jaetun rikonnallisen, vihamielisen asenteen ilmauksena.

Pako tähän hetkeen toimii myös runsauden lähteenä, se avaa kulttuurisena peruslogiikkana ne varannot, joista erityinen olemisen tapa ammennetaan. Kulutuskäytännön puolella suurten saaliiden jälkeisessä hyperkonsumerismissa ja eksessiossa tämä kaikkien panosten lataaminen hetkeen esiintyy kommunaalisen jakamiskäytännön yhteydessä. Se ilmentää pyrkimystä <i>reaaliutopiaan</i>, runsauden, vapauden, hauskanpidon ja veljeyden <i>karnevalistiseen</i> valtakuntaan. Keskinäisyydestä kumpuavin voimavaroin toteutettu juhlinta on yhteisöllistä, jakavaa ja tasa-arvoistavaa. Samalla se on huomisen ja eilisen, kurjuuden, osattomuuden ja puutteen realiteetit unohtavaa sekä oman sijainnin, lähtökohdat ja synkän tulevaisuuden torjuvaa eli utooppista.

Karnevalismiin palautuu myös pienrikollisen ryhmän toiminta-avaruudelle ja sosiaalisuudelle ominainen <i>nauruun pohjaava maailmankatsomus</i>. Siinä perustava ei-vakavuus yhdistyy voimakkaaseen kaiken jäykän ja virallisen, rajoitteiden ja ulkoisen hallinnan torjuntaan, pahanilkiseen pilkallisuuteen, sääntöjen, vallitsevien suhteiden ja normien ympärikääntämiseen olemisen ja todellisuuden jäsentämisen perusvireenä. Keskeinen osa karnevalistista yhteiskuntavastaisuutta on naurujen tavoittelu. Se on anarkistis-kumouksellista karnevaalinaurua, joka nauraa kaikelle ja kaikille ja ottaa vain naurun vakavasti.

Alakulttuuri ammentaakin voimansa yleisesti hyväksyttävälle käänteisistä käytännöistä, jossa <i>rikonnallinen yhteiskuntasuhde</i>, normien ja lakien rikkominen, toisten oikeuksien halventaminen ja saalistava asenne ryhmälle ulkoiseen muodostaa negatiivisen vastanavan voimakkaalle sisäryhmäsolidaarisuuden positiiviselle navalle. <i>Käänteisnormatiivinen dynamiikka</i>, jossa nämä keskiöt tukevat ja voimistavat toisiaan, on pienrikollisen alakulttuurin perustava voimanlähde.

Maailmankuvallisena ilmiönä pienrikollinen alakulttuuri tarjoaa siis syvän ambivalenssin, toisaalta rikoksena ja rikontana, hävittämisenä ja toisaalta riemuitsemisena, suhteellistamisena ja yhteenkuuluvuutena, luomisena. Se kumoaa omasta asemasta lähtevän passiivisen kärsimyksen ja osattomuuden aktiivisella toiminta-avaruuden haltuunotolla. Täten se mahdollistaa elävän, jaetun kokemuksen, mielekkään olemisen, negatiivisten ja positiivisten impulssien ilmaisun. Pienrikollinen alakulttuuri on maanalaisiin arvoihin pohjaava, karnevalistinen elämänmuoto, jonka ytimessä on ryhmän keskinäisyyden kautta toteutettu pyrkimys <i>olosuhteiden omaehtoiseen hallintaan</i>. Se on vastaus siihen, kuinka toteuttaa toiveita keskinäisin rikonnallisin ja vastakkaisin arvoin ja käytännöin, ilman omaisuutta ja osallisuutta yhteiskunnallisesti hyväksyttävissä arvojärjestelmissä. Samalla se on vastaus siihen, kuinka haavoittava tausta, marginalisaatio ja synkkä tulevaisuus käännetään hetkelliseksi voitoksi: käänteisten normien, keskinäisen solidaarisuuden ja karnevalistisen reaaliutopian kautta.

Pienrikollinen alakulttuuri on olemukseltaan moninaisesti määräytynyt. Tämä näkyy siinä monien marginalisaatiotekijöiden yhdistelmässä, jonka kautta yhteenkuuluvuuden tunne saa alkunsa ja pienrikollinen ryhmä syntyy. Sen toiminnassa samat asiat myös palvelevat ja ilmaisevat monia tarkoituksia samanaikaisesti: myötätuntoa ja vihamielisyyttä, solidaarisuutta ja kavaluutta, kapinaa ja kuulumista, epätoivoa ja toivoa, luovuutta ja tuhoavuutta. Poikien kohdalla ristiriitojen, olosuhdekokemusten, määrittymien ja sattumien, mahdottomuuksien ja mahdollisuuksien, tavoittamattoman ja tavoitettavan, osattomuuden ja keskinäisyyden, vieraantuneisuuden ja solidaarisuuden yhdistyminen saa aikaan radikaalisti sovittamattoman kulttuurisen muodon.

Yhteiskunnallinen ilmenee tässä ilmiökentässä yhdenlaisena dynamiikkana. Elämän reunaehdot asettavat tietynsuuntaisia, tässä tapauksessa normaaleilta reiteiltä ulossulkevia rajoja ja paineita. Suhteutuessaan niihin inhimilliset tarpeet, toiveet ja subjektiviteetit löytävät tietynlaisia, tässä tapauksessa tätä normaalista ulossulkemista myös omalta osaltaan syventäviä yhteenkuuluvuuden muotoja, elonhankinnan keinoja, toiminnan keskiöitä ja ilmauksia. Tuloksena on pienrikollinen alakulttuuri.

This dissertation examines a persistent phenomenon of the working-class ends of modern capitalist societies: delinquent subculture. By delinquent subculture here is meant a widespread, active, small-scale property crime combined with a close-knit group structure, shared norms of in-group solidarity, as well as counternorms that characterize the groups outward social relations. Set in a large city in southern Finland in the early 2000s, the study focuses on a group of four boys who come from difficult backgrounds. It describes their backgrounds and explains the origin and nature of their models of action.

The sociomaterial basis of the delinquent subculture and the foundation of its close-knit group form lies in its members shared situation of lack of means and exclusion. This outcast experience has led to an instinctive mutual understanding and reinforced the fundamental need to find peers and semblance, establish a sense of belonging and gain appreciation on the fringes of normal society. Within the group's social space, there is strong cohesion against the surrounding reality, expressed through transgressive and delinquent activity.

The functional and social center of the subculture is the <i>team</i>. Forged through intense togetherness and shared activity, it is driven by mutual recognition and understanding to create a strong sense of belonging characterized by a feeling of brotherhood. It is an area of solidarity, mutuality, sharing, trust and looking out for others. Here, one finds one's place, an anchor and a foundation. The goal-oriented focus of activity and existence is excitement, search for thrills. In the realm of delinquency and theft, this manifests as a sense of adventure, characterized by <i>strategic spontaneity</i>. This way of acquiring resources corresponds to <i>excessive hyper-consumerism</i> in terms of consumption, which similarly aims at providing peak experiences. These modes of production and consumption are both characterized by an intense focus on the present moment and drawing everything from the here-and-now. The coordinates of time implode into the contents of each concrete situation. This cultural logic also manifests a fate-tempting kamikaze-attitude and a disregard for consequences. Breaking the law serves multiple functions: it is a means of acquiring resources, a source of exciting experiences, a touchstone and enhancer of group cohesion and an expression of a shared transgressive and hostile attitude.

Escaping into the moment also serves as a source of abundance. As a basic logic of cultural practice it opens reserves from which a particular way of being is drawn. In the consuming practices after jackpots, large catches, this hyper-consumeristic and excessive loading of all stakes onto the moment occurs in the context of communal sharing practices. This embodies the pursuit of <i>real utopia</i>: a <i>carnivalesque</i> realm of abundance, freedom, fun and brotherhood. The transmission of mutual resources into revelry is communal, egalitarian, and based on sharing. At the same time, it is utopian in that it grants oblivion from tomorrow and yesterday, from misery, exclusion and deprivation, and repels the constraints of social position, background and bleak future.

Carnivalism is also reflected in the <i>worldview of laughter</i> that characterizes the practical and social space of the delinquent group. This worldview combines fundamental frivolity with a strong rejection of everything rigid and official. Restrictions and external control are met with malicious mockery, and the subversion of rules, prevailing relations and norms form the basic tone of existence and the structuring of reality. A central part of this carnivalistic social rebellion is the pursuit of laughter. This anarchistic, subversive laughter laughs at everything and everyone, taking only laughter itself seriously.

The subculture draws its strength from practices that are the reverse of those generally accepted. A transgressive relation to society, the violation of norms and laws, disrespect for the rights of others and a predatory attitude towards the outside world comprise a negative counterbalance in contrast to the positive core of strong internal group solidarity. This <i>counternormative dynamic</i>, where these elements support and reinforce each other, is the elementary drive unit of the delinquent subculture.

Delinquent subculture offers a deeply ambivalent worldview: on the one hand, crime, transgression and destructiveness, on the other, rejoicing, relatedness, togetherness, and creation. It subverts the passive suffering and exclusion of its position by taking actively over the practical sphere. This enables a shared, living experience, a meaningful existence and the expression of both negative and positive impulses. The delinquent subculture is a carnivalesque way of life based on subterranean values, at the core of which is a mutual pursuit of the group for <i>autonomous control over the circumstances</i>. It provides an answer to the question of how desires can be realized through mutual transgression and opposing values and practices, without property or inclusion in socially acceptable value systems. At the same time, it provides an answer to how a vulnerable background, marginalisation and a bleak future can be transformed into a fleeting victory through inverted norms, mutual solidarity and a real, if temporary, utopia.

The delinquent subculture is multiply determined by its nature. This is reflected in the combination of various marginalizing factors, through which the sense of belonging arises, and the delinquent group is formed. In its praxis many activities serve and express multiple purposes simultaneously, such as compassion and hostility, solidarity and treachery, rebellion and belonging, despair and hope, creativity and destructiveness. For the boys, a combination of conflicts, experiences, circumstances, determinations, coincidences, impossibilities and possibilities, the attainable and the unattainable, exclusion and mutuality, alienation and solidarity create a radically irreconcilable cultural form.

Society manifests itself as a kind of dynamic in this field of phenomena. The constraints of life set boundaries and pressures that exclude from mainstream society. In relation to these constraints, human needs, desires and subjectivities find certain forms of solidarity, means of subsistence, centers of activity and expressions that on their part deepen this exclusion from normal society. The result is delinquent subculture.