”Ihmisen täytyy yrittää ja mennä niin kauan, kun on kerran annettu aikaa” : Miten 90-vuotiaat puhuvat aktiivisesta ikääntymisestä eri vuosikymmenillä?

Abstract

Suomessa väestörakenne on merkittävän muutoksen edessä. Elinajanodotteen kasvu ja väestörakenteen muutos lisäävät vanhoista vanhimpien määrää. Suomessa eliniän pidentyminen vaikuttaa terveydenhuoltopalvelujen tarpeen, sosiaalimenojen ja avun tarpeen lisääntymiseen. Ikääntymiseen on varauduttu usealla yhteiskunnan osa-alueella ja yhtenä vastauksena yhteiskunnan haasteisiin pidetään aktiivisen ikääntymisen käsitettä. Aktiivisella ikääntymisellä viitataan yksilön mahdollisuuksiin vaikuttaa hyvinvointiinsa ja ylläpitää hyvinvointia, toimintakykyä ja osallisuutta. Aktiivisen ikääntymisen tukeminen yhteiskunnassa voi osaltaan vastata ikääntymisestä johtuviin taloudellisiin haasteisiin.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tavoitteena oli löytää yksinasuvien 90-vuotiaiden puhetapoja ja puhetapojen muutosta aktiiviseen ikääntymiseen liittyen eri vuosikymmeniltä. Tutkimusaineistona toimivat Tampereen yliopiston Tervaskannot 90+ -tutkimusprojektin elämäntarinahaastattelut vuosilta 1995, 2012 ja 2023. Haastatteluista valitsin 30 haastateltavaa, jotka asuivat yksin, asuivat Tampereella ja olivat 90—99-vuotiaita. Tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi käytettiin laadullista teema-analyysia, jolloin aineistosta koodattiin ja teemoiteltiin aktiivisen ikääntymisen teemoja fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn näkökulmista. Lopuksi aktiivisen ikääntymisen teemat saivat puhetapoja kuvaavat nimet.

Teema-analyysin tuloksena aineistosta havaittiin puhetavan muutoksen rakentuvan erityisesti fyysisen toimintakyvyn ympärille. Fyysiseen toimintakykyyn liittyviä puhetapoja esiintyi aineistossa eniten ja niissä korostuivat arjen aktiivisuus, toimintakyvyn ylläpitäminen ja uudemmissa vuosien 2012 ja 2023 aineistoissa lisääntynyt terveystietoisuus. Vuoden 1995 fyysiseen toimintakykyyn liittyvät puhetavat korostivat velvollisuutta, arkiaskareita ja hyötyliikuntaa sekä pärjäämisen teemaa. Lisäksi uhkana nähtiin fyysisen toimintakyvyn lasku, jos jäätiin paikoilleen. Vuosien 2012 ja 2023 aineistoista taas nousi esiin hyvinvointi, terveystietoisuus, kehon kuunteleminen ja liikunnan harrastaminen suunnitelmallisesti esimerkiksi kuntosalilla.

Psyykkisen toimintakyvyn puhetavoissa korostui positiivisuus, sopeutuminen, hyväksyminen, mielen virkeänä pitäminen ja arjen rutiinit. Aineistojen välillä oli enemmän samankaltaisuuksia kuin eroja. Ikääntyneille oli tärkeää, että hankalissakaan tilanteissa ei jääty tuleen makaamaan, vaan oli velvollisuus mennä eteenpäin elämässä. Psyykkisen toimintakyvyn puhetapojen muutoksessa voitiin havaita myös terveystietoisuuden yleistymistä, jolloin ihmisen hyvinvointi nähtiin kokonaisuutena.

Sosiaalisen toimintakyvyn teemassa korostuivat enemmän jatkuvuus ja merkitys. Jokaisena haastatteluvuotena korostettiin sosiaalisten suhteiden merkitystä, arjen pieniä kohtaamisia ja yleisesti sosiaalisten suhteiden merkitystä psyykkiselle hyvinvoinnille ja yleiselle hyvinvoinnille. Samankaltaisia teemoja nousi esiin yksinäisyyteen, ystävien kuolemiin ja toimintakyvyn heikkenemiseen liittyen, jotka kavensivat osallistumisen mahdollisuuksia.

Kokonaisuutena 90-vuotiaiden aktiivinen ikääntyminen ei näyttäydy ensisijaisesti yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen osallistumisena, vaan arjen toimintakyvyn, sosiaalisten suhteiden, mielen virkeyden ja osin velvollisuuden kautta. Ennen kaikkea aktiivinen ikääntyminen liittyi ikääntyneiden omiin rutiineihin ja arjen merkityksellisyyteen.

Tutkielman perusteella voidaan todeta, että aktiivinen ikääntyminen on tärkeä ikääntyneiden arjen osa-alue, mikä ei keskity yhteiskunnalliseen tai taloudelliseen näkökulmaan eikä työurien pidentämiseen. Aktiivinen ikääntyminen näyttäytyy tässä tutkielmassa mieluisen elämän ylläpitämisenä. Terveystietoisuuden vahvistuminen ja velvollisuutta korostavan puhetavan väheneminen kuvaavat aktiivisen ikääntymisen muutosta. Tulokset myös korostavat, että aktiivista ikääntymistä ei voi jättää yksilön vastuulle, vaan sitä on tuettava yhteiskunnallisin ja poliittisin keinoin.

In Finland the population structure is facing a significant change. The increase in life expectancy and the change in age structure is increasing the number of the oldest old. In Finland, the increase in life expectancy is affecting the need for healthcare services, social spending and the need for healthcare services. Aging has been prepared for in many years of society, and the concept of active aging is considered one of the responses to society´s challenges. Active aging refers to individual´s opportunities to influence their well-being and maintain well-being, functional capacity and participation. Supporting active aging in society can contribute to meeting the economic challenges caused by aging.

The aim of this master’s thesis was to identify different ways of speaking and discourses about active aging across different decades within 90-year-olds. The research material consisted of life-story interviews from the Tervaskannot 90+ (Vitality 90+) study project from Tampere University. The interviews were conducted in 1995, 2012 and 2023. The total of interviews picked for this master’s thesis were 30 participants who lived alone, resided in Tampere and were aged 90—99 years. A qualitative thematic analysis was used to address research questions. The data was coded and organized into active aging themes of physical, social, cognitive, and psychological functioning. In the end, the themes of active aging were named according to the ways of speaking identified from the data.

As a result of the thematic analysis, it was observed from the data that the change in the way of speaking is built around physical functional capacity. The ways of speaking related to physical functional capacity appeared most frequently in the data from 2012 and 2023, increasing health awareness. The 1995 physical functioning-related discourses emphasized duty, everyday chores and beneficial exercise, as well as the theme of coping. The 2012 and 2023 data, on the other hand, highlighted well-being, listening to the body and exercising systematically, for example at the gym.

The mental functioning-related discourses emphasized positivity, adaptation, acceptance, keeping the mind fresh, and everyday routines. There were more similarities than differences between the data between the years. It was important for the elderly not to be left “lying in the fire”, even in difficult situations, but to move forward in life. The change in mental functioning-related discourses also showed a general increase in health awareness.

The social functioning-related theme emphasized continuity and significance more. In each interview year, the importance of social relationships, small everyday encounters, and the general importance of social relationships for mental well-being and general well-being was emphasized. Similar themes emerged regarding loneliness, the death of friends and the decline in functional capacity, which reduced the possibilities for participation.

Overall, active ageing among 90-year-olds is not primarily manifested as participation in society’s expectations, but rather through everyday functional capacity, social relationships, mental alertness and, to some extent, duty. Above all, active ageing was related to the elderly's own routines and the meaning of everyday life.

Based on the study, it can be stated that active ageing is an important aspect of the elderly's everyday life, which does not focus on the social and economic perspective or on extending working careers. Active ageing is manifested in this study as maintaining a pleasant life. The strengthening of health awareness and the decrease in the duty-emphasis style of speech describe the change in active ageing. The results also emphasize that active ageing cannot be left to the responsibility of the individual but must be supported by social and political means.