Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä resilienssistä ja työhyvinvoinnista

Abstract

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä resilienssistä ja työhyvinvoinnista. Tavoitteena on selvittää, mitä on sosiaalityöntekijän resilienssi lastensuojelun avohuollossa työntekijöiden kuvaamana ja millaisia ovat sen yhteydet työhyvinvointiin. Tutkimustehtävää tarkastellaan yksilön, työyhteisön, johtamisen ja organisaation näkökulmista. Lisäksi vastataan kysymykseen, mitkä tekijät vahvistavat, tukevat ja uhkaavat sosiaalityöntekijän työelämäresilienssiä ja työhyvinvointia.

Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tuodaan esille resilienssiä käsitteenä ja tutkimuskohteena, sosiologista näkökulmaa ilmiöön, työhyvinvoinnin näkökulmia yleisellä tasolla ja sosiaalityössä sekä lastensuojelun avohuoltoa työympäristönä.

Tutkielma on laadullinen tutkimus. Aineistona on seitsemän lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän teemahaastattelua eräältä hyvinvointialueelta. Tutkimusaineisto on analysoitu teoriaohjautuvan sisällönanalyysin avulla käyttäen apuna teemoittelua. Keskeisiksi teemoiksi nousevat resilienssin ja työhyvinvoinnin yksilö-, työyhteisö-, johtamis- ja organisaatiolähtöiset tekijät, mielikuvat ja kokemukset käsitteestä, resilienssin ilmeneminen lastensuojelun avohuollossa sekä resilienssin ja työhyvinvoinnin yhteydet. Lisäksi resilienssiä ja työhyvinvointia vahvistavat, tukevat ja uhkaavat tekijät tulevat esille yhtenä teemana.

Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että sosiaalityöntekijän resilienssi ja työhyvinvointi on vahvasti yksilölähtöinen kokemus. Sosiaalityöntekijöiden näkemykset resilienssikäsitteen sisällöstä ovat samansisältöisiä aikaisemman tutkimuksen ja teorian kanssa. Tulosten perusteella yksilön resilienssi ja työhyvinvointi vaativat kuitenkin tuekseen työyhteisön, organisaation ja sosiaaliset suhteet, joiden avulla molempia ilmiöitä voidaan vahvistaa. Sosiaalityöntekijän resilienssillä on merkittävä yhteys työhyvinvointiin.

Tulokset tuovat esille sen seikan, että resilienssi on tärkeä sosiaalityöntekijän voimavara, jota voidaan tukea eri keinoin ja tavoin. Resilienssin ja työhyvinvoinnin yhteydestä tarvitaan lisää sekä laadullista että määrällistä tutkimusta, jotta hyvinvointialueet voisivat tukea sosiaalityöntekijöiden työelämäresilienssiä. Resilienssin merkitys tulee vahvistumaan yhteiskunnallisessa muutoksessa ja lastensuojelun sosiaalityö edellyttää työntekijöiltä kyseistä taitoa.

This master’s thesis examines child protection social workers’ views on resilience and well-being at work in the context of open care services. The aim is to determine how social workers themselves describe resilience in child protection open care and how it relates to well-being at work. The research question is examined from the perspectives of the individual, the work community, management, and the organization. In addition, the study addresses the question of which factors strengthen, support, and threaten social workers’ occupational resilience and well-being at work.

The theoretical framework of the study highlights resilience as a concept and research topic, the sociological perspective on the phenomenon, general perspectives occcupational well-being as well as in social work and child protection open care as a work environment.

This thesis is a qualitative research. The data consists of thematic interviews with seven social workers from child protection open care from a specific welfare region. The research data was analyzed using theory-driven content analysis with the aid of thematic coding. Key themes that emerge include individual, work community, management and organization-based factors of resilience and well-being at work, perceptions and experiences of resilience, resilience and its manifestation in child protection open care and the connections between resilience and well-being at work. In addition, factors that strengthen, support, and threaten resilience are highlighted as a distinct theme.

The results of the study suggest that social workers’ resilience and well-being in work is strongly individual in nature, and that each worker has their own personal experience. Social workers’ views on the concept of resilience are consistent with previous research and theory. However, based on the results, an individual’s resilience and well-being in work requires the support of the work community, the organization, and social relationships, which can help foster both phenomenon. A social worker’s resilience and well-being at work are significantly linked to their overall well-being.

The results highlight that resilience is an important resource for social workers, which can be supported through various means and methods. More qualitative and quantitative research is needed on the link between resilience and well-being at work so that welfare regions can support social workers’ resilience in the workplace. The importance of resilience will grow amid societal change and social work in child protection requires employees to possess this skills.