Yhteenkuuluvuuden tunteen ilmeneminen esiopetusikäisten lasten vertaissuhteissa: Etnografinen tutkimus esiopetusryhmässä

Abstract

Tässä lapsinäkökulmaisessa pro gradu -tutkielmassa tarkastelin yhteenkuuluvuuden tunteen ilmenemistä esiopetusryhmässä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten yhteenkuuluvuuden tunne ilmenee esiopetusryhmän vertaissuhteissa esiopetusikäisten lasten näkemyksien mukaan, ja miten esiopetusryhmän lasten vertaiskulttuurissa ilmenevät eri tekijät edistävät ja estävät yhteenkuuluvuuden tunteen ilmenemisen. Tutkimus toteutettiin lapsinäkökulmaisena laadullisena tutkimuksena, jonka lähestymistapa painottuu etnografiseen tutkimusotteeseen. Tutkimuksen aineisto kerättiin havainnoimalla ja haastattelemalla esiopetusikäisiä lapsia heidän esiopetusryhmässään tammi-helmikuussa 2026. Tutkimukseen osallistui yhdeksän esiopetusikäistä lasta. Havainnointijaksoon perustuvassa etnografisessa kenttäpäiväkirjassa on kirjauksia viideltä aamupäivältä ja neljältä iltapäivältä kolmen viikon ajalta. Ryhmähaastattelut, joissa mukana oli tutkimukseen osallistuneista lapsista kahdeksan, toteutettiin kolmessa 2–3 lapsen ryhmässä.

Tutkimuksen aineisto analysointiin sisällönanalyysilla. Etnografisesta aineistosta nostettiin löydöksiä yhteenkuuluvuuden tunteen ilmenemisestä esiopetusryhmän vertaissuhteissa sekä esiopetusikäisten lasten vertaiskulttuurissa ilmeneviä eri tekijöitä, jotka edistivät tai estivät yhteenkuuluvuuden tunteen ilmenemisen. Yhteenkuuluvuuden tunteen ilmeneminen esiopetusryhmän vertaissuhteissa pitää sisällään yhteenkuuluvuuden esiopetusryhmään kuulumisena, yhteenkuuluvuuden kaveruutena ja yhteenkuuluvuuden samaistumisena. Esiopetusikäisten vertaiskulttuurissa ilmeneviä yhteenkuuluvuuden tunnetta edistäviä ja estäviä tekijöitä tarkasteltiin vertaissuhdetaidoissa, ystävyyssuhteissa, leikissä ja huumorissa. Tutkimuksessa esiopetusikäisten vertaissuhdetaidot näyttäytyivät ryhmäilmiönä, jossa yhteenkuuluvuuden tunteen ilmenemistä edistivät esiopetusikäisten vertaissuhdetaidot. Ystävyyssuhteet esiopetusryhmässä edistivät yhteenkuuluvuuden tunteen ilmenemistä, ja ystävyyssuhteiden puute toimi yhteenkuuluvuuden tunteen ilmenemistä estävänä tekijänä. Tutkimuksessa leikki näyttäytyi pääasiassa yhteenkuuluvuuden tunnetta edistävänä tekijänä, mutta leikistä poissulkeminen ja leikin ulkopuolelle jääminen nähtiin yhteenkuuluvuuden tunnetta estävänä tekijänä. Esiopetusikäisten lasten huumori näyttäytyi enimmäkseen yhteenkuuluvuuden tunnetta edistävänä tekijänä, mutta pilkkaaminen ja ivallinen huumori saattoi ilmetä lasten keskinäisessä vuorovaikutuksessa yhteenkuuluvuutta heikentävänä tai estävänä elementtinä.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että esiopetusikäisille ystävyyssuhteet, leikki ja kokemus esiopetusryhmään kuulumisesta, on yhteenkuuluvuuden tunteen ilmenemisen kannalta merkittävää. Yhteenkuuluvuuden tunnetta edistävä huumori näyttäytyi laajasti tutkimuksessa, joten tutkimus on linjassa aiempiin tutkimuksiin, joissa painotetaan huumorin merkitystä vertaiskulttuurin positiivista ilmapiiriä lisäävänä voimavarana. Yhteenkuuluvuuden tunnetta estäviä tekijöitä oli erityisesti leikistä poissulkeminen tai tahaton toiminta, jonka taustalla ovat riittämättömät sosioemotionaaliset taidot. Tutkimuksen merkitys esiopetuksen opettajan työn kannalta on, että opetusta suunniteltaessa on tuettava lasten vertaissuhdetaitoja ja leikkiä, joiden kautta lapset voivat rakentaa yhteenkuuluvuutta vertaiskulttuurissaan.