Forests of Dread and Delight: An Ecocritical Examination of the Forest in The Word for World is Forest and Mythago Wood

Abstract

In this thesis I examine through an ecocritical lens the different ways the forest is portrayed as a space of terror and as a place of pleasure in Robert Holdstock’s Mythago Wood (1984) and Ursula K. Le Guin’s The Word for World is Forest (1972). This duality is linked to two opposing models of relating to nature: ecophobia, which is an irrational fear and hatred towards it, and biophilia, which is a feeling of affection and affinity for it. Additionally, I utilize theories of place and space to analyse the spatial dimension of the forest’s significance. The forest as a place is often viewed as chaotic and the opposite of civilization. This perception holds associations of both freedom and danger, which again connect to biophilia and ecophobia. The forest has a substantial presence in both texts, both as a setting and as a device for discussing questions of colonialism and ecological ethics. While both texts have previously been analysed from an ecocritical perspective, neither has been examined specifically as a representation of the forest and its metaphorical aspects. The state of the environmental movement at the time of writing and current ecological concerns are apparent in both narratives, though these themes are more overt in The Word for World is Forest. Both biophilic and ecophobic attitudes are represented with varying degrees of nuance. I conclude that colonial exploitation intersects with environmental destruction in these narratives, highlighting a general theme of the necessity of the human population to work on discarding its anthropocentric structures and ecophobic attitudes.

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tutkin ekokriittisen linssin läpi millä eri tavoilla metsä esitetään Robert Holdstockin Alkumetsä-romaanissa (1984) ja Ursula K. Le Guinin Maailma, vihreä metsä -pienoisromaanissa (1972) kauhun tilana ja mielihyvän paikkana. Tämä kaksinaisuus linkittyy kahteen vastakkaiseen tapaan suhtautua luontoon: ekofobiaan, joka on perusteetonta pelkoa ja vihaa sitä kohtaan ja biofiliaan, joka taas on siihen kohdistuvaa mieltymyksen ja läheisyyden tunnetta. Lisäksi hyödynnän paikan ja tilan teorioita analysoidessani metsän merkityksen spatiaalisia ulottuvuuksia. Paikkana metsä nähdään usein kaoottisena ja sivilisaation vastakohtana. Tähän näkemykseen sisältyy mielleyhtymiä sekä vapaudesta että vaarasta, jotka jälleen nivoutuvat biofiliaan ja ekofobiaan. Metsä on merkittävässä osassa molemmissa teoksissa, sekä tapahtumapaikkana että kolonialismiin ja ekologiseen etiikkaan liittyvien kysymysten käsittelykeinona. Vaikka kumpaakin tekstiä on aiemmin analysoitu ekokriittisestä näkökulmasta kumpaakaan ei ole tutkittu nimenomaisesti metsän ja sen metaforisten ulottuvuuksien kuvauksena. Ympäristöliikkeen tila kirjoittamishetkellä ja ajankohtaiset ympäristöhuolet näkyvät selkeästi kummassakin narratiivissa, vaikkakin nämä teemat ovat ilmeisempiä Le Guinin teoksessa. Sekä biofiliset että ekofobiset asenteet ovat esillä vaihtelevissa määrin monitahoisina. Johtopäätökseni on, että näissä narratiiveissa kolonialistinen hyväksikäyttö risteää ympäristön tuhoamisen kanssa, korostaen yleistä teemaa siitä, että ihmiskunnan on välttämätöntä pyrkiä eroon ihmiskeskeisistä rakenteistaan ja ekofobisista asenteistaan.