Ystävänä yksinäisyys : Narratiivinen tutkimus asemoitumisesta yksinäisyyskertomuksissa

Abstract

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastelen yksinäisyyskertomuksissa ilmeneviä yksinäisyyden merkityksellistämisen tapoja sekä kertojien asemoitumista näissä kertomuksissa. Tutkimusongelmani on, miten yksinäisyyttä kokevat kuvailevat ja selittävät yksinäisyyttään. Lähestyn aihetta kahden tutkimuskysymyksen avulla: millaisia merkityksiä yksinäisyydelle annetaan ja miten kertojat asemoivat itseään yksinäisyyskertomuksissa.

Yksinäisyys on merkittävä ja kasvava yhteiskunnallinen ilmiö, jonka kokijat jäävät paitsi yhteen kuulumisen kokemuksesta. Yhteen kuulumisen tarpeen teorian mukaan jokaisella ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve kuulua johonkin ryhmään tai yhteisöön. Kun tämä tarve ei tule tyydytetyksi, seuraukset voivat olla hyvin haitallisia sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Aiempi tutkimus yksinäisyydestä on keskittynyt yksinäisyyden tutkimiseen sosiaalipoliittisena ongelmana, yksinäisyyden lieventämisen keinoihin sekä yksinäisyyden määrälliseen ulottuvuuteen. Tutkimusta yksinäisyydestä subjektiivisena kokemuksena yksinäisten ihmisten itsensä kertomana tai kertojien toimijuutta yksinäisyyskokemuksissa sen sijaan on huomattavasti vähemmän. Tutkielmani tarkastelee yksinäisyyttä sosiaalipsykologisena ilmiönä.

Lähestymiseni yksinäisyyteen pohjautuu Moustakasin (1961) eksistentiaaliseen sekä Perlmanin ja Peplaun (1981) subjektiiviskognitiiviseen määritelmään yksinäisyydestä. Eksistentiaalisessa yksinäisyysmääritelmässä yksinäisyys jaetaan eksistentiaaliseen yksinäisyyteen, joka on neutraalia sekä yksinäisyys ahdistukseen, joka on yksilölle tuskallinen kokemus. Subjektiiviskognitiivinen näkökulma yksinäisyyteen painottaa ennen kaikkea yksilön omaa subjektiivista kokemusta yksinäisyydestä.

Tarkastelen tutkielmassa yksinäisyyttä hyödyntäen kyselyaineistossa kerättyjä kertomuksia yksinäisyydestä. Lähestyn kertomuksia sosiaalisen konstruktionismin lähtökohdasta, jossa todellisuuden nähdään rakentuvan kielellisesti aktiivisen yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen tuloksena. Sosiaalisessa konstruktionismissa kuvaukset yksinäisyydestä eivät ole ainoastaan kuvauksia, vaan samalla niillä luodaan todellisuutta. Hyödynnän narratiivista analyysia yhtenevien yksinäisyysmerkitysten analysointiin. Narratiivinen analyysi eli kertomuksen analyysi on löyhä tutkimusmenetelmä, jota hyödynnän kertojien subjektiivisten merkitysten tutkimiseen. Siten vastaan ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni siitä, millaisia merkityksiä yksinäisyydelle annetaan kertomuksissa. Narratiivisen analyysin osana hyödynnän asemointiteoriaa, jossa päähuomiona on sen tutkiminen, mitä toimijoita kertomuksissa esiintyy ja millä tavoilla. Hyödynnän asemointiteoriaa sen tarkasteluun, miten kertojat asemoivat itseään näissä kertomuksissa. Hyödynnän asemointiteoriassa subjekti- ja objektiaseman käsitteitä tarkastellessani, kenellä on toimijuutta. Lisäksi tarkastelen, mihin asemointitasoihin kuvauksia yksinäisyydestä voi asettaa Bambergin (2004) asemointiteoriaa hyödyntäen.

Tutkimuksessani havaitsen, että sekä yksinäisyys että kertoja voivat olla subjekti- ja objektiasemassa. Usein kertojan ollessa subjektiasemassa, yksinäisyys on objektiasemassa, mutta useassa tapauksessa molempia asemointeja voi esiintyä yhtäaikaisesti. Kuvailen tätä yhtäaikaista asemoitumista sekä subjekti- että objektipositioon kaksijakoiseksi asemoitumiseksi. Subjektiasemassa esiintyviä yksinäisyyden merkityksellistämisen tapoja ovat seuraavat. 1. Yksinäisyys hallitsijana tai vastustajana, 2. yksinäisyys suojana/mahdollisena tai uhkana/rajoittajana sekä 3. Yksinäisyys minuuden rakentajana. Objektiasemassa esiintyviä yksinäisyyden merkityksellistämisen tapoja ovat: 1. Yksinäisyys hyväksyttynä tilana tai osana identiteettiä sekä 2. Yksinäisyys valintojen tai olosuhteiden seurauksena.