Digitalisoituvan yhteiskunnan selkärangan kestävyys: Miten datakeskushankkeita oikeutetaan kommunikatiivisen toiminnan teorian näkökulmasta?

Abstract

Digitalisoituvan yhteiskunnan selkärankana toimivat datakeskukset ovat merkittävässä roolissa varmistamassa yhteiskunnan häiriötöntä toimintaa. Tekoälyn ja digitaalisten palveluiden käytön kasvaessa datakeskuksia laajennetaan ja uusia rakennetaan ennennäkemätöntä vauhtia. Samalla resurssi-intensiivisten datakeskusten päästöt ja ympäristöjalanjälki kasvavat uhaten teknologian ja tekoälyn tarjoamia hyötyjä. Resurssikulutus ja ympäristöjalanjälki ovatkin erottamaton osa datakeskukset omistavien teknologiayhtiöiden liiketoimintaa niiden hyötyessä taloudellisesti. Teknologiayhtiöistä on tullut myös poliittisia toimijoita. Liberaalisdemokraattisen yhteiskunnan roolijako julkisen ja yksityisen välillä näyttää muuttuvan. Tällä voi olla yhteiskuntaa ja demokratiaa heikentävä vaikutus.

Datakeskukset muodostavatkin uudenlaisen tietoliikenneinfrastruktuurin, joka tulee huomioida tutkimuksessa ja hallinnollisella tasolla. Datakeskuksia on tutkittu laitteistoteknologian ja toiminnallisen tehokkuuden kautta, mutta yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta vähemmän. Tutkimus täydentää datakeskustutkimusta yhdistämällä habermasilaisen ajattelun kaupallisten datakeskushankkeiden oikeutukseen yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tutkimus selvittää, miten datakeskushankkeita oikeutetaan Jürgen Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teorian näkökulmasta.

Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla analysoidaan Googlen ympäristöraporttia ja Googlen tytäryhtiön Tuike Finland Oy:n Haminan datakeskuksen laajennushankkeen YVA-selostusta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu datakeskuksista osana yhteiskuntaa, niiden yhteiskunnallisista vaikutuksista, liberaalisdemokraattisen yhteiskunnan roolijaosta sekä liiketoiminnan oikeutuksesta Habermasin teorian kautta.

Tutkimus osoittaa, että datakeskushankkeita oikeutetaan vetoamalla taloudellisiin, liiketoiminnallisiin ja hallinnollisiin seikkoihin, yhteiskunnan arvoihin, normeihin ja kulttuurisiin merkityksiin, vaikutusten hallittavuuteen ja mittakaavaan sekä arvottamalla vaikutuksia. Oikeutus datakeskushankkeille hankitaan pääasiassa kommunikatiivisen toiminnan teoriaan kuuluvien talouden ja hallinnon alasysteemien kautta strategisesti.

Tutkielmassa esitetään viisi teoreettisesti ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä johtopäätöstä. Ensiksi datakeskushankkeita oikeutetaan yhteiskunnan taloudellisilla hyödyillä ja syntyvillä työpaikoilla, joiden toteumien vaikuttavuus ja mittakaava eivät vastaa oikeutuksen luomia mielikuvia. Toiseksi datakeskushankkeita oikeutetaan pukemalla datakeskusten resurssikulutus ja liiketoimintaintressit välttämättömyyden, henkilökohtaisen tarpeen ja yhteiskunnallisen kontribuution muotoon marginaaliryhmien kustannuksella. Kolmanneksi datakeskushankkeiden oikeutus perustuu liiketoimintalähtöiseen ja ihmiskeskeiseen suhtautumiseen negatiivisten ympäristövaikutusten hallittavuuteen, mittakaavaan ja arvottamiseen ilman moraalista oikeutusta. Neljänneksi talouden ja hallinon alasysteemien kautta oikeutus kolonisoi elämismaailmaa, mikä voi heikentää yhteiskunnan demokraattisten arvojen ja solidaarisuuden toteutumista. Viidenneksi oikeutus on luonteeltaan manipulatiivista ja ajaa datakeskusyhtiöiden intressejä yhteiskunnan normatiivisen arvopohjan ja datakeskusyhtiöiden yrityskansalaisen vastuut ohittaen.