Esteettömyyden parantaminen 1960–1970-luvun elementtirakenteisissa asuinkerrostaloissa

Abstract

1960–1970-luvun elementtirakenteiset asuinkerrostalot muodostavat merkittävän osan suomalaisesta asuntokannasta, mutta niiden ominaisuudet eivät vastaa nykypäivän esteettömyysvaatimuksia. Esteettömyyden parantaminen on ajankohtaista erityisesti Suomen väestön ikääntymisen ja kotona asumisen tukemisen näkökulmasta. Usein ikääntyneet asuvat myös vanhemmissa rakennuksissa, jotka eivät täytä esteettömyysvaatimuksia. Lisäksi esteetön asuinympäristö edistää erilaisten ihmisten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tämän kandidaatintyön tavoitteena oli selvittää, millaisia fyysisen esteettömyyden haasteita 1960–1970-luvun elementtirakenteisissa asuinkerrostaloissa esiintyy sekä millaisilla keinoilla esteettömyyttä voidaan parantaa. Työ toteutettiin kirjallisuustutkimuksena, jossa hyödynnettiin aineistona tutkimuksia, lainsäädäntöä, ohjeita ja alan kirjallisuutta. Tarkastelu rajattiin rakennuksen sisäänkäyntiin, porrashuoneeseen sekä huoneiston keskeisiin tiloihin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että merkittävimmät esteettömyyden haasteet liittyvät sisäänkäyntien tasoeroihin, porrashuoneen hissittömyyteen sekä huoneistojen, erityisesti kylpyhuoneiden, ahtauteen sekä kylpyhuoneen ja muun huoneiston välisiin korkeuseroihin. Tutkimuksessa tunnistetut haasteet ovat vahvasti sidoksissa aikakauden rakennusteknisiin ja normatiivisiin lähtökohtiin, kuten elementtirakentamisen moduuliperusteisuuteen ja hissittömyyttä ohjanneisiin määräyksiin. Tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että esteettömyyttä voidaan parantaa useilla eri toimenpiteillä, ja jo pienemmätkin ratkaisut voivat parantaa rakennuksen käytettävyyttä merkittävästi. Työ tarjoaa perustietoa esteettömyyden huomioimiselle osana 1960–1970-luvun asuinkerrostalojen korjausrakentamista.