Strategisen resilienssin rakentuminen organisaationarratiiveissa kriisiaikoina: Analyysi teknologiateollisuuden yritysten vuosikertomuksista vuosina 2018–2024

Abstract

Viime vuosien globaalit kriisit, kuten koronapandemia ja geopoliittiset jännitteet, ovat lisänneet epävarmuutta yritysten toimintaympäristössä ja korostaneet strategisen resilienssin merkitystä. Samalla ne ovat nostaneet esiin tarpeen ymmärtää, miten organisaatiot jäsentävät ja esittävät epävarmuutta sekä omaa toimintakykyään sidosryhmilleen. Aiemmassa tutkimuksessa strategista resilienssiä on tarkasteltu pääasiassa organisaation kyvykkyytenä sopeutua ja uudistua kriisien yhteydessä, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten resilienssi rakentuu kielellisesti ja narratiivisesti yritysten viestinnässä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten strateginen resilienssi rakentuu yritysten vuosikertomusnarratiiveissa vuosina 2018–2024. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu strategisen resilienssin, dynaamisten kyvykkyyksien sekä narratiivisen merkityksenannon ja kehystämisen käsitteiden ympärille. Strateginen resilienssi ymmärretään ajassa rakentuvana kykynä uudistaa strategisia lähtökohtia ja asemoitua muuttuvaan toimintaympäristöön. Tutkimus toteutettiin laadullisena sisällönanalyysina, jota syvennettiin narratiivisella tarkastelulla ja kehystämisanalyysilla. Aineistona käytettiin kahden suomalaisen teknologiateollisuuden pörssiyrityksen, KONEen ja Wärtsilän, vuosikertomuksia vuosilta 2018–2024, jotka kattavat kriisejä edeltävän vertailukauden, koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan vaikutusvuodet. Analyysissa tarkasteltiin, miten strategista resilienssiä jäsennetään ajallisesti ja mitkä teemat, perustelut ja kehystämistavat korostuvat eri kriisivaiheissa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että strateginen resilienssi rakentuu vuosikertomuksissa ajallisesti etenevänä ja narratiivisesti jäsennettynä prosessina, jossa mennyt, nykyinen ja tuleva kytkeytyvät toisiinsa. Strateginen resilienssi ei näyttäydy yksittäisenä kriisireaktiona, vaan jatkuvana liiketoiminnan kehittämisenä, jossa epävarmuus esitetään hallittavana ja jäsennettävänä ilmiönä. Tarkastelujakson edetessä resilienssi kytkeytyy yhä vahvemmin kilpailukyvyn vahvistamiseen ja tulevaisuuden arvonluontiin, jolloin sen merkitys laajentuu kriiseistä selviytymisestä pysyväksi liiketoiminnan ominaisuudeksi. Samalla resilienssi kehystetään johdonmukaisesti suunnitelmallisena ja kontrolloituna toimintana, kun taas epäonnistumiset ja radikaalit muutokset jäävät aineistossa vähälle huomiolle. Tutkielma syventää ymmärrystä strategisesta resilienssistä osoittamalla, että se ei ole ainoastaan organisaation sisäinen kyvykkyys, vaan myös narratiivisesti rakentuva ilmiö, jonka kautta yritykset rakentavat uskottavaa kuvaa toiminnastaan epävarmuuden keskellä. Käytännön näkökulmasta tutkielma osoittaa, että strategisen resilienssin johtaminen ulottuu myös siihen, miten organisaatiot viestivät ja jäsentävät epävarmuutta sidosryhmilleen, ja että resilienssiviestintä on osa strategista johtamista.