Ympäristöperusoikeuden luonnon monimuotoisuuden määritelmä suden kiintiömetsästyksen kehyksessä

Abstract

Perustuslain 20 § 1 momentti säätää vastuun luonnosta, sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluvan kaikille. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selkeyttää nimenomaisesti luonnon monimuotoisuuden käsitettä ja sen asemaa kansallisessa lainsäädännössä. Luonnon monimuotoisuus koskee lain esitöiden perusteella myös eläin- ja kasvilajien geneettistä monimuotoisuutta. EU- oikeudellisesti Suomea sitoo niin kutsuttu luontodirektiivi, joka muun muassa määrittää eliölajien suojelun tasoja. Susi siirrettiin vuonna 2025 EU:n toimesta ei niin tiukasti suojeltujen lajien liitteeseen V, joka lähtökohtaisesti sallii siihen kuuluvan eläimen metsästyksen, kunhan sen suotuisan suojelun taso pysyy vakaana. Viranomaisten sekä luonnonsuojelujärjestöjen mielestä susikanta ei ole Suomessa suotuisan suojelun tasolla, mutta ensimmäinen alueellinen kiintiömetsästys toteutui riitaäänistä huolimatta alkuvuodesta 2026. Saaliiksi saatiin 82 sutta. Tutkimuksessani pohdin luonnon monimuotoisuuden perustuslaillista vastuuta ja kehystän tutkimusaihettani suden kiintiömetsästyksen näkökulmasta. Susi on suurpeto, joka herättää paljon tunteita yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta sen kuuluessa suomalaiseen luontoon, on se myös osa luonnon monimuotoisuutta, joka on perustuslain tasolla turvattu. Suomen susikantojen geneettisestä köyhyydestä ja populaatioiden pienuudesta on kuitenkin vahvaa tutkimuksellista näyttöä, jolloin alueellinen kiintiömetsästys on vähintäänkin moraalisesti arveluttavaa. Ympäristöperusoikeus on vahvistanut merkitystään viimeisen 30-vuoden aikana, mikä heijastelee ympäristöasioiden merkityksellisyyttä yhteiskunnassa. Oikeuskäytännössä on huomattavissa, ettei ympäristöperusoikeuden 1 momentti ole vain julistuksenomainen vaan itsenäinen perusoikeusnormi, joka on vahvistanut asemaansa muiden perusoikeuksien rinnalla. Edellä mainituista syistä on tärkeää tutkia, pitäisikö ympäristöperusoikeuden luonnon monimuotoisuuden vastuuseen sisällyttää tutkittuun tietoon pohjattuja sitovia viitearvoja tai kehittää luonnonsuojelun oikeusnormistoa, jotta myös suurpedoilla on oikeus ja paikka suomalaisessa luonnossa tulevaisuudessakin. Johtopäätöksissä havaitaan, että vahvempaa tiedolla johtamista tarvitaan ympäristöasioita käsittelevään lainsäädäntötoimintaan, jotta ympäristöperusoikeuden kaikkien vastuu toteutuu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Lisäksi suurpetoyhteiseloon tarvitaan lisää ennaltaehkäisevää toimintaa eikä vain automaattista vahinkojen korvaamista. Tarvitaan myös yhteistyötä eri viranomaisten ja sidosryhmien välillä, jotta ennakkoluulot ja asenteet sutta kohtaan muuttuvat. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja sen oikeudellisen aseman vahvistamiseksi tarvitaan lisää tuomioistuinten ennakkoratkaisuja ja ympäristöperusoikeuden oikeudellisen velvoittavuuden arviointia suhteessa muihin perusoikeuksiin.