Responsive Spaces: Exploring Short-Term Adaptability in Public Architecture

Abstract

The high ecological impact of the building sector requires attention to the longevity of the built environment. Adaptability addresses the useful life of buildings by designing with the notions of time and change. Inability to accommodate the needs in use can result in obsolescence and vacancy, which come at a high cost for the environment and society. Considering adaptability practices that address changes in the short-term, alongside long-term ambitions for technical and energy performance, is thus important for ensuring the longevity of buildings. By studying the ability of spaces to accommodate change from the perspective of space in use, it could enable perspectives on spaces that embody responsiveness. The objective of this thesis was to investigate, through the concept of spatial adaptability, what factors contribute to the ability of spaces to evolve with time, to achieve resilience in the long-term.

Applying systems thinking, the built environment can be identified as occurring on multiple scales and as inherently interrelated with social practices. As such, the adaptability outcomes of buildings are realized through their occupation. Therefore, reducing spatial adaptability to physical design properties fails to consider its complexity as a phenomenon. The approach of socio-technical systems is employed in this thesis to investigate the relationship between adaptability practices and occupation in public spaces. Drawing upon the understanding of space as a result of social production, spatial agency can act as an outlook depicting the expressions of social relationships mediated in space. Thus, a framework of spatial adaptability in public spaces from the perspective of occupation is formed to orient the analysis of global cases in practice.

The structure of this thesis is divided into two parts. The literature review of the first part covers the scales of adaptability, followed by a user-centered view on space applying systems thinking, and interprets the theoretical context of public space. The second part applies the perspective on contemporary instances found in practice. The methodological approach of a multiple case study analysis was conducted to cover a variety of spatial adaptability practices. The analysis was performed in two stages employing inductive content analysis as a qualitative method. In the first stage, the cases were analyzed individually, after which the observations were synthesized by a cross-case analysis. As a result, four socio-technical dimensions were identified.

This thesis proposes that the performance of spatial adaptability strategies depends on the interrelations of the socio-technical system. The perspective of spatial agency highlighted that adaptable spaces are produced in actual and virtual states. Therefore, spaces evolving with time might require reimagining sharing and producing spatial knowledge and may challenge agentive hierarchies in public contexts. The four dimensions synthesized from the cases illustrated how adaptable design can influence occupation. Utilizing such a framework could shed light on the realities of adaptable spaces. This could support the effectiveness of the design practices. Applying the perspective of occupation could broaden the understanding of how to accommodate short-term change in spaces.

Rakennusalan korkeat ympäristövaikutukset vaativat rakennetun ympäristön pitkäikäisyyden huomioimista. Muutoskestävä suunnittelu pyrkii vaikuttamaan rakennusten käyttöikään hyödyntämällä ajan ja muutoksen ulottuvuuksia. Jos rakennukset eivät pysty vastaamaan käytön tarpeisiin, niiden käytön vanhentuminen sekä vajaakäyttö voivat tulla kalliiksi sekä ympäristölle että yhteiskunnalle. Lyhyen aikavälin muutoksiin reagoivien käytäntöjen huomioon ottaminen pitkän aikavälin teknisten ja energiatehokkuustavoitteiden rinnalla on siksi tärkeää rakennusten pitkäikäisyyden varmistamiseksi. Tutkimalla tilojen muutoskestävyyttä käytön näkökulmasta voidaan laajentaa ymmärrystä tilojen reaktiokyvystä. Tämän diplomityön tavoitteena oli tutkia, tilallisen muutoskestävyyden käsitteen kautta, mitkä tekijät edistävät tilojen kykyä kehittyä ajan myötä ja siten tukea pitkäjänteistä kestävyyttä.

Systeemi-ajattelua soveltaen rakennettu ympäristö voidaan tunnistaa useilla mittakaavoilla tapahtuvaksi ja olevan luonnostaan vuorovaikutuksessa sosiaalisten käytäntöjen kanssa. Siten rakennusten muutoskestävyys toteutuu niiden käytön kautta. Siispä tilallisen muutoskestävyyden pelkistäminen aineellisiin suunnittelukeinoihin ei huomioi ilmiön monitahoisuutta. Sosioteknistä systeeminäkökulmaa hyödynnetään tässä diplomityössä muutoskestävien suunnittelukeinojen sekä käytön keskinäisten yhteyksien tutkimiseen. Vetoamalla tilan sosiaaliseen tuottamiseen, tilallinen toimijuus voi toimia näkökulmana sosiaaliseen vuorovaikutukseen, jota tila välittää. Näin ollen muodostetaan julkisten tilojen muutoskestävyyden viitekehys käytön näkökulmasta ohjaamaan kansainvälisien kohde-esimerkkien analyysiä käytännössä.

Tämän diplomityön sisältö on järjestetty kahteen osaan. Ensimmäisen osan kirjallisuuskatsaus kattaa muutoskestävyyden ulottuvuudet, tarkastelee tilaa käyttäjäkeskeisesti systeemiajattelua soveltaen ja tulkitsee julkisen tilan teoreettista kontekstia. Toisessa osassa muodostettua näkökulmaa sovelletaan nykyaikaisiin käytännön esimerkkikohteisiin. Analyysin metodologiseksi lähestymistavaksi valikoitunut monitapaustutkimus kattaa erilaisia tilallisen muutoskestävyyden suunnittelukeinoja. Analyysi suoritettiin kahdessa vaiheessa käyttäen laadullisena menetelmänä induktiivista sisällönanalyysiä. Ensimmäisessä vaiheessa kohde-esimerkit analysoitiin erikseen, jonka jälkeen sovellettiin tapausten välistä analyysia havainnointien syntetisoimiseen. Tuloksena tunnistettiin neljä sosioteknistä ulottuvuutta.

Tämän diplomityön tulos ehdottaa, että tilallisten muutoskestävyyden suunnittelukeinojen toiminta on riippuvainen sosioteknisen systeemin vuorovaikutussuhteista. Tilallisen toimijuuden näkökulma korosti, että sopeutumiskykyisiä tiloja tuotetaan sekä todellisella että näennäisellä tasolla. Siksi ajassa elävät tilat saattavat vaatia uudelleenorientoitumista tilallisen tiedon jakamiseen ja tuottamiseen sekä voivat haastaa toimijuuden hierarkioita julkisissa konteksteissa. Case-kohteista johdetut neljä ulottuvuutta havainnollistavat, miten muutoskestävä suunnittelu voi vaikuttaa tilojen käyttöön. Tämän kaltaisen viitekehyksen hyödyntäminen voisi tuoda uutta valoa muutoskestävien tilojen toteutumiselle. Tämä voisi myös tukea tilallisien suunnittelukeinojen tehokkuutta. Käytön näkökulman soveltaminen tässä yhteydessä voisi laajentaa ymmärrystä rakennusten kyvystä vastata lyhyen aikavälin muutoksiin.