Nouseva lohikäärme lännen horisontissa: Narratiivinen analyysi Naton Kiina-politiikasta

Abstract

Kiinan vaikutusvalta maailmassa kasvaa ja Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natossa on vähitellen ymmärretty tarve huomioida tämän kehityksen tuomat haasteet. Nato on perinteisesti keskittynyt politiikassaan euroatlanttiseen alueeseen, mutta globalisoitumisen ja turvallisuusuhkien muuttumisen myötä, Nato on alkanut ottamaan huomioon haasteita, jotka eivät täysin asettaudu sen perinteisen politiikan piiriin. Täten tässä tutkielmassa perehdytään Naton Kiina-politiikkaan ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin Xi Jinpingin valtakauden aikana. Tutkielmassa analysoidaan Naton narratiivia Kiinasta ja sitä, miten narratiivin mukaista käsitystä Kiinasta edistetään liittokunnassa. Samalla tutkielmassa tuodaan esille, miten Naton liittolaisten vaihtelevat intressit ja uhkakäsitykset Kiinasta vaikuttavat narratiivin mukaisen politiikan edistämiseen liittokunnassa.

Tutkielman aineistona toimii 30 Naton puhetta ja 10 kansainvälisen politiikan teemoihin keskittyneiden ajatushautomoiden julkaisua. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu Sperlingin ja Webberin (2017 & 2019) kollektiivisesta turvallistamisteoriasta sekä Ambrosion, Schramin ja Heopfnerin (2020) uhkakäsityksen mallista. Tutkimusmenetelmänä toimii Oppermannin ja Spencerin (2022) narratiivisen analyysin malli. Tutkielmassa tehdään kahden tason analyysi, koska narratiivinen analyysi ja kollektiivinen turvallistamisteoria tarjoavat selkeät analyysikehikot, joilla vastataan eri tutkimuskysymyksiin. Pääkysymys on: minkälaista narratiivia Nato on rakentanut Kiinasta Xi Jinpingin valtakauden aikana? Alakysymyksistä ensimmäinen on: miten narratiivin mukaista käsitystä Kiinasta on kollektiivisesti edistetty Natossa ja miksi? Alakysymyksistä toinen on: korostetaanko narratiivissa Kiinan olevan turvallisuusuhka Natolle?

Narratiivisen analyysin kautta aineistosta löytyi Kiina horjuttaa vallitsevaa turvallisuusympäristöä -narratiivi, joka on tullut aikaisemman narratiivin tilalle, jossa Kiina nähtiin Natossa positiivisemmassa valossa. Kiina politiikan muutos heijastetaan osaksi tarinaa, jossa Naton rooli on sopeutumiskykyinen organisaatio turvallisuusympäristön muuttuessa. Kiina roolitetaan autoritaariseksi valtioksi, joka haluaa muuttaa Naton edistämää kansainvälistä järjestystä ja näin haastaa liittolaisten elämäntapaa. Kiina liitetään samalla vahvasti Venäjän uhkaan. Narratiivissa tehdään selkeä jako autoritaaristen ja demokraattisten valtioiden välille. Juonen avulla narratiivi sidotaan osaksi Naton politiikan aikaisempia muutoksia.

Kollektiivisen turvallistamisteorian tuloksena voidaan todeta, että Naton Kiina-politiikka on aktivoitunut viime vuosina siksi, että Yhdysvallat on Donald Trumpin ensimmäisestä hallintokaudesta lähtien edistänyt asiaa Natossa samalla, kun Xi Jinpingin rohkeampi ulkopolitiikka on tehnyt asian torjumisesta vaikeaa. Naton Kiina-politiikan edistymisessä on kuitenkin ollut hidasteita, sillä liittolaisilla on intressejä Kiinan suhteen ja Naton politiikan halutaan keskittyvän Venäjään. Uhkakäsityksen tarkastelu tuo esiin, että Kiina nähdään Natossa haasteena sen sotilaallisen kehityksen, autoritaarisen identiteetin sekä epämääräisten aikomuksien takia. Kiina ei kuitenkaan aiheuta Natolle perinteistä sotilaallista uhkaa ja täten Naton vastaus Kiinan nousuun on ollut poliittisten toimien osalta vähäistä.

Tutkimusaiheen analysointi osoitti, että globaali turvallisuusympäristö muuttuu yhä epävarmemmaksi ja Naton on oltava valmiina vastaamaan tähän kehitykseen. Erityisesti Naton Kiina-suhteen tutkiminen on merkityksellistä, koska aihe on ajankohtainen ja alati muuttuva. Naton Kiina-politiikan muodostuminen ei ole ollut liittokunnassa suoraviivaista, koska Kiina aiheuttaa Natolle moninaisia haasteita. Täten Naton olisi hyvä kirkastaa toimintaansa vastaamaan nykyajan turvallisuusuhkia, jotta organisaatio pystyisi vastaamaan muuttuvaan maailmaan tehokkaammin. Tulevaisuudessa olisi merkityksellistä tarkastella, miten Naton Kiina-politiikka vaikuttaa liittolaisten kahdenkeskisiin suhteisiin Kiinan kanssa sekä sitä, miten tämän tutkimuksen esiin tuoma uusi status quo, jossa Kiina on nykyään haaste Natolle, kehittyy jatkossa. Jatkotutkimusaiheiksi sopisivat lisäksi se, miten Nato ottaa politiikkaansa mukaan aiheita, jotka eivät yleisesti kuulu sen toiminnan piiriin ja se onko Naton turvallistaminen Kiinasta mahdollisesti levinnyt muihin kansainvälisiin organisaatioihin.