Finanssivalvonnan määräysten ja ohjeiden oikeudellinen asema: Viranomaisen oikeussäännöt oikeuslähdeopissa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan viranomaisten antamien oikeussääntöjen oikeudellista asemaa suomalaisessa oikeusjärjestyksessä sekä niiden velvoittavuutta oikeuslähdeopin näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena ovat Finanssivalvonnan antamat ohjeet ja määräykset, jotka täydentävät ja täsmentävät lainsäädäntöä erityisesti finanssialan monimutkaisessa ja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat Aulis Aarnion ja Aleksander Peczenicin oikeuslähdeoppi sekä vallitseva lainsäädäntö, joita käsitellään lainopillisin sekä oikeusteoreettisen analyysin keinoin. Suomen perustuslain (731/1999) 80.2 §:ssä säädetyn mukaan viranomainen voidaan valtuuttaa lailla antamaan oikeussääntöjä määrätyistä asioista, mikäli sille on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä, eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä siitä säädettävän lailla tai asetuksella. Finanssivalvonta on Suomen pankin yhteydessä toimiva, päätöksenteossaan itsenäinen rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka toiminnan tavoitteena on lain mukaan finanssimarkkinoiden vakauden edellyttämä luotto-, vakuutus- ja eläkelaitosten ja muiden valvottaviksi säädettyjen vakaa toiminta, vakuutettujen etujen turvaaminen sekä yleinen luottamus finanssimarkkinoiden toimintaan. Finanssivalvonta toteuttaa tätä laissa säädettyä tavoitettaan antamalla valvottavilleen toimintaa ohjaavia oikeussääntöjä, eli määräyksiä sekä ohjeita. Viranomaisten antamia oikeussääntöjä pidetään usein sallittuihin oikeuslähteisiin lukeutuvana, niin sanottuna soft law -oikeutena, joilla perinteisessä oikeuslähdeopissa ei ensisilmäyksellä ole varsinaista oikeudellista velvoittavuutta. Tästä huolimatta viranomaisen oikeussäännöillä voi olla käytännössä merkittävä ohjaava vaikutus sekä viranomaisten ratkaisukäytäntöön että yksityisten toimijoiden toimintaan. Tutkimus osoittaa suomalaisen oikeuslähdeopin muuttuvan yhteiskunnan sekä sitä koskevan sääntelyn mukana, joka on vahvistanut viranomaisohjeiden merkitystä oikeuslähdeopillista asemaa. Finanssivalvonnan ohjeet toimivat ei-sitovina mutta tulkintaa ohjaavina lähteinä, kun taas määräykset ovat muodollisesti velvoittavia. Tutkimuksen mukaan Finanssivalvonnan oikeussäännöt voivat saavuttaa jopa vahvasti velvoittavan oikeuslähdeopillisen aseman, joka osaltaan korostaa viranomaisnormien kasvavaa merkitystä oikeudellisessa ratkaisussa.