Rasismin merkityksellistäminen eduskuntapuheessa : "Silmienvenyttelykohun" täysistuntodiskurssit

Abstract

Joulukuussa 2025 Suomi nousi kansainvälisiin otsikoihin tavalla, joka herätti laajaa keskustelua siitä, millaista käytöstä kansanedustajilta voidaan hyväksyä ja miten rasismia käsitellään eduskunnassa. Tässä tutkielmassa tarkastelen, miten kansanedustajat merkityksellistävät rasismia eduskunnan täysistuntokeskusteluissa perussuomalaisten 11.12.2025 julkaisemien, rasistisena eleenä pidettyjen silmienvenytyskuvien yhteydessä. Tutkimuskysymykseni on: Miten kansanedustajat merkityksellistävät rasismia täysistuntokeskusteluissa? Aineistoni koostuu eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista ajalta 11.12.2025-18.12.2025, joista olen poiminut rasismiin liittyvät puheenvuorot. Analysoin aineistoa diskurssianalyysin avulla hyödyntäen retorisen diskurssianalyysin käsitteitä. Tutkimus täydentää aiempaa kirjallisuutta, joka on painottunut oikeistopuolueisiin ja maahanmuuttokeskusteluun, ja tarjoaa laajemman näkökulman puolueiden rasismikäsityksiin.

Teoreettisessa viitekehyksessä määrittelen rasismin ja siihen liittyvät keskeiset käsitteet sekä hahmotan rasismin ilmenemismuotoja. Silmienvenytyskuvat toimivat esimerkkinä kehollisesta rasismista ja rodullistamisesta. Lisäksi tarkastelen poliittisten rasismidiskurssien aiempaa tutkimusta Suomessa ja kansainvälisesti. Ilmiöluvussa käsittelen poliittisten kohujen luonnetta ja eduskuntapuheen ominaispiirteitä.

Puheenvuoroissa rasismi kytkeytyy laajasti eri poliittisiin teemoihin. Analyysissani tunnistan viisi diskurssia, joiden kautta kansanedustajat merkityksellistävät rasismia: käytösdiskurssi, vastuudiskurssi, kansainvälisen mainehaitan diskurssi, yhdenvertaisuusdiskurssi ja puolustusdiskurssi. Tapausta arvioidaan aktiivisena tekona, joka ei ole hyväksyttävää käytöstä kansanedustajalta. Puheenvuoroissa ollaan huolissaan sekä Suomen maakuvasta että yhdenvertaisuuden tilasta. Aineistossa opposition puheenvuorot näyttäytyvät retorisesti korostuneempina, kun taas hallituspuolueiden ilmaisu on neutraalimpaa. Argumentteja rakennetaan esimerkiksi muutosnarratiivin, kollektiiviseen identiteettiin vetoamisen, kontrastiparien käytön ja vahvojen kysymyksenasetteluiden avulla. Puolueet hyödyntävät laajasti eri diskursseja. Perussuomalaiset erottuvat käyttämällä suurimman osan puolustusdiskursiivisista puheenvuoroista ja jättämällä yhdenvertaisuusdiskurssin kokonaan hyödyntämättä.

Tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Oikeistoon vedotaan kansanedustajan vastuun kautta ja puolustus rakentuu ennakkoluulojen ja tarkoitusperien kiistämisen avulla. Puheenvuoroissa hyödynnetään retorisia keinoja, joilla rasismia normalisoidaan, kiistetään tai vastustetaan. Keskeinen havainto on vastuun asema hegemonisena diskurssina, jonka kautta muita diskursseja vahvistetaan. Vastuu nostetaan tärkeäksi osaksi kansanedustajan asemaa. Tutkimus osoittaa, miten eduskuntapuhe toimii vallankäytön muotona ja miten puolueiden viralliset rasismimääritelmät voivat erota konkreettisista puheteoista. Tapaus kytkeytyy laajempaan kansainväliseen kehitykseen, jossa oikeistopopulismin myötä normalisoiva retoriikka, pehmeä vihapuhe ja rasismin kiistäminen ovat yleistyneet. Poliittinen puhe on tärkeä osa rasismin tutkimusta, sillä sen avulla voidaan joko ylläpitää tai vastustaa rasismin uusiutumista.