Verkottuneen peilauspinnan kohtalokas lumo : Selfie itsejatkeena ja kehollisen turtumisen ilmentäjänä

Abstract

Tarkastelen tässä pro gradu -työssäni selfietä, digitaalista omakuvaa, algoritmisten media- ja viestintäteknologioiden mahdollistamana kulttuuristen itse-esitysten ja niiden muille jakamisen muotona, jolla on pitkät ja moninaiset aineelliset ja sosiotekniset juurihaarat. Syvennyn erityisesti älypuhelimeen, joka mahdollistaa digitaalisten omakuvien kätevän ottamisen, tallentamisen, muokkaamisen ja jakamisen muille verkon sosiaalisen median alustoilla.

Keskeinen teoreetikko työni kannalta on kanadalainen mediatutkija Marshall McLuhan (1911–1980), jonka Narkissos-myytin tulkintaan pohjautuvaa ajatusta teknologian turruttavuudesta hyödynnän. Puntaroin teoreettisessa tutkielmassani, millaisena selfie avautuu tutkittavaksi, kun sitä lähestytään McLuhanin Narkissos-tulkinnasta ponnistaen kysymyksenä aistimellisesta itsetypistyksestä. Samaan aikaan lähden tutkielmassani siitä, että älypuhelin ja muutkin nykyiset algoritmipohjaiset medialaitteet määrittelevät uudelleen McLuhanin käsityksen kehollisesta turtumuksesta. Pohdin tätä koskien muun muassa, mitä uusia tasoja näiden laitteiden erityinen luonne, monet sovellukset, verkottuneisuus ja muut ominaisuudet tuovat hänen käsitykseensä. Olen kiinnostunut ennen muuta kosketusnäyttöisestä älypuhelimesta, jonka laiteominaisuuksien katson yhtäältä laajentavan ja toisaalta typistävän ihmiskehon moniulotteista aistimellisuutta.

McLuhanista ponnistavan materiaalisen lähestymistavan ohella nostan tutkielmassani käsittelyyn myös kulttuurihistoriallisen tai tarkemmin materiaalisen kulttuurin tulokulman älypuhelimella otettuun ja jaettuun selfieen. Puntaroin selfieen kiinnittyviä arvoarvostelmia, sille ominaista visuaalisuutta sekä suhteutan selfiekuvaa minän esittämisen kulttuurisiin ja historiallisiin tapoihin. Materiaalinen tulokulma puolestaan kutsuu tarkastelun keskiöön älypuhelimen ”verkottuneena peilinä”. Esitän, että kosketusnäytölliset, globaaliin tietoverkkoon kytkeytyneet älypuhelimet eivät vain muokkaa perinteistä ymmärrystä peilistä katsojan tälle itselleen yksisuuntaisesti takaisin heijastavana pintana; tämän ohella nämä mediateknologiset laitteet edellyttävät peilin käsitteellisen metaforan uudelleen määrittelyä.

Keskeinen päätelmäni tutkielmassa on, että mcluhanilaisittain käsitettynä selfie laajentaa muun muassa ihmisen näkö- ja tuntoaistia, muistia ja hermojärjestelmää. Tarkasteluni pohjalta vaikuttaa kaiken kaikkiaan siltä, että selfien aiheuttama kehollinen turtumus voi olla oman heijastuksen aiheuttamaa kokonaisvaltaista salpautumista ja väärintunnistamista mutta siinä saattaa olla kyse myös ainakin osin tarkoituksellisesta ja tavoitellusta todellisuuspaosta. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia esimerkiksi ’vuorovaikutteista’ älypeiliä McLuhanista pidemmälle ponnistaen itsejatkeen ja kehollisen turtumisen kannalta.