ADHD-vertaistukiryhmät turvallisempina tiloina : Antropologisia näkökulmia

Abstract

Tämä opinnäyte tutkii ADHD-vertaistukiryhmien sosiaalista tilaa ja sitä, kuinka ryhmien tapaamisissa sovelletaan turvallisemman tilan periaatteita. Turvallisemman tilan periaatteet ovat peräisin feministisistä, queer- ja antirasismiliikkeistä, ja niiden tarkoitus on mahdollistaa avoin ja turvallinen keskustelu kaikille osallistujille niin, että jokainen voi ilmaista identiteettiään autenttisesti pelkäämättä syrjintää. Opinnäyte tarkastelee myös sitä, miten lääketieteessä ADHD:ksi ja neurologiseksi häiriöksi nimetty ihmisen neurokirjon piirteistö konstruoidaan sosiaalisesti häiriöksi. Ehdotan medikalisaation yksilö- ja häiriökeskeisen kehystyksen sijaan katsomaan ADHD:ta sosiaalisesti tuotettuna ilmiönä ja väliaikaisena sosiaalisena faktana. Lähestymistapani on sosiaaliantropologinen, ja yleisenä tietoteoreettisena lähtökohtanani on sosiaalinen konstruktionismi, joka ohjaa tarkastelemaan kaikkia sosiaalisia ilmiöitä ja faktoja rakentuneiksi sosiaalisessa kanssakäymisessä ja aina suhteessa aikaan, paikkaan, kulttuuriin ja sosioekonomiseen valtaan. Teoreettinen lähestymistapani muodostuu neurodiversiteettiparadigmasta ja vammaisuuden sosiokulttuurisesta mallista, jotka molemmat haastavat medikalisaatiota ja sen valtaa määritellä ihmiset terveisiin ja viallisiin. Vammaisuuden sosiokulttuurisen mallin mukaan normaalius ja poikkeavuus ovat sosiaalisesti konstruoituja, ja yksilöiden ominaisuuksien sijaan huomio kiinnitetään sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön, joka on rakennettu enemmistön piirteiden mukaisesti. Tällainen ympäristö suo enemmistölle huomaamattomia etuoikeuksia ja helpotuksia, ja toisaalta luo esteitä, vaikeuksia ja epämukavuutta toisenlaisille neurologioille, kognitioille ja kehoille. Neuromoninaisuusnäkemys ehdottaa näkemään kaikki ihmisen neurologian ja kognition versiot osana ihmisyyden luonnollista kirjoa, kaikki yhtä arvokkaina samaan tapaan kuin luonnon biodiversiteettinäkemyksessä.

Aineistonkeruumenetelmäni oli osallistuva havainnointi ja puolistrukturoidut yksilöhaastattelut. Osallistuin ADHD-vertaistukiryhmiin yhtenä ADHD-piirteisenä muiden joukossa ja haastattelin viittä ryhmiin osallistujaa. Tutkimuskysymykseni on: Minkälaista sosiaalista tilaa ADHD-vertaistukiryhmissä luodaan, millä tavoin sitä luodaan, ja mitä merkityksiä tälle tilalle annetaan? Tämän etnografisen tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää millaisissa fyysisissä ja sosiaalisissa olosuhteissa ADHD-piirteisillä ihmisillä on hyvä olla ja millaisen sosiaalisen ympäristön he itse luovat keskenään. Aineiston analyysimetodi on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Haastatteluista ilmeni, että ADHD-piirteisillä ihmisillä on monella tavalla epämukavaa maailmassa. Moni oli kokenut syrjintää, vaikeuksia opinnoissa tai töissä, tunnetta vääränlaisuudesta, häpeää, ja kuormittumista ”normaalin esittämisestä” eli maskaamisesta. Vertaistukiryhmissä useimmat kokivat samankaltaisuuden- ja kuulumisentunteita, ja tunsivat voivansa vapaammin olla oma itsensä. Haastatteluista ilmeni myös, millaisia haasteita vertaistukiryhmien turvallisemman tilan ylläpitämisessä voi olla. ADHD- piirteisillä ihmisillä on usein myös autismin piirteitä, ja vertaistukiryhmän sisällä moninaisuus voi ilmetä melkeinpä vastakkaisina toiveina ja toisensa poissulkevina tarpeina esimerkiksi keskustelutyylin, -tahdin, ajankäytön tai tilan rauhallisuuden suhteen. Ryhmänvetäjät olivat vapaaehtoisia ja vertaisia itsekin, ja heidän omat neurovähemmistöpiirteensä vaikuttivat ryhmän vetämisen tyyliin. ADHD-vertaistukiryhmissä oli kuunneltu osallistujien kritiikkiä ja ylläpitämään epämukavaakin keskustelua, joka on turvallisemman tilan periaatteiden mukaista: turvallisempi tila ei tarkoita aina mukavaa tai helppoa, vaan että vaikeista asioista puhuttaessa pyritään tukemaan osallistujien autenttisuutta ja osallisuutta. Se, mitä ihmiset saivat vertaistukiryhmistä, osoittaa, että ADHD-piirteiset ihmiset tarvitsevat itselleen muokattavia, omaa olemisen tapaa ja kelpaamisentunnetta tukevia sosiaalisia tiloja maailman epämukavuuden keskellä. Väitän, että sosiaalista ympäristöä muuttamalla ADHD:hen liitetyt negatiiviset oireetkin vähenisivät.