“Ei voi olla niin, että demokratiassa olisi oikeus olla viestimättä” : Valtiontalouden tarkastusviraston asiantuntijoiden kokemuksia viestinnästä ja viestintähalukkuudesta

Abstract

Kun valtionhallinnossa leikataan viestinnästä, korostuu valtionhallinnossa työskentelevien asiantuntijoiden itsenäisyys asiantuntijaroolissa viestimisessä. Tärkein tehtävä julkisen sektorin viestinnässä on rakentaa luottamusta kansalaisten ja hallinnon välillä, mutta se on haastavaa erilaisista odotuksista johtuen. Tämän tutkielman tapaukseksi on valittu Valtiontalouden tarkastusvirasto, jonka toiminnalla on merkittävä rooli byrokratian vastaisen työn ehkäisemisessä sekä demokraattisemman yhteiskunnan rakentamisessa.

Asiantuntijoiden tunnistetaan tarvitsevan viestintäosaamista erityisesti ulkoisen viestinnän kentällä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää Valtiontalouden tarkastusvirastossa työskenteleviltä asiantuntijoilta, millainen merkitys viestinnällä on osana asiantuntijuutta ja kuinka asiantuntijoiden viestintäosaamista sekä -halukkuutta voitaisiin tukea. Tutkimuskysymysten avulla pyrittiin selvittämään asiantuntijoiden kokemuksia asiantuntijaroolissa viestimisestä, tuen tarpeesta viestintähalukkuuden kasvattamisessa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan organisaation viestintäkulttuurin merkitystä osana asiantuntijoiden viestintähalukkuutta. Aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä VTV:llä työskentelevää asiantuntijaa joulukuun 2025 ja tammikuun 2026 välisenä aikana.

Tulokset osoittavat, että asiantuntijat pitävät viestintää merkityksellisenä osana asiantuntijuutta niin virkaroolin tuomana vastuuna kuin demokraattisen yhteiskunnan toteuttajana. Kuitenkin viestintää pidetään jännittävänä erityisesti mediaviestinnän näkökulmasta. Viestintäosaamisen ja -halukkuuden kasvattamiseen asiantuntijat ehdottavat konkreettisia toimia, jotka ylettyvät myös VTV:n viestintäkulttuuriin. Tuloksien mukaan VTV:n viestintäkulttuurilla on yhteys asiantuntijoiden viestintähalukkuuteen. Asiantuntijat kokevat viestintäkulttuurin melko kahtiajakoisesti, jolloin osa kokee kulttuurin itselleen sopivana ja osa näkee siinä kehitettävää.