Kalliosta syntyvä kokemus : Temppeliaukion kirkon merkityksellisyys fenomenologisen arkkitehtuurin näkökulmasta

Abstract

Tämä kandidaattityö tarkastelee Helsingin Temppeliaukion kirkon merkityksellisyyttä fenomenologisen arkkitehtuurin näkökulmasta. Työn lähtökohtana on kysymys siitä, miten arkkitehtuuri voi tuottaa kokemuksellisesti merkityksellisiä paikkoja, joita pidetään arvokkaina ja säilyttämisen arvoisina.

Tutkimuksen kohteena oleva Temppeliaukion kirkko on kallioon louhittu rakennus, jonka päällä on puisto ja leikkipaikka. Kirkon arkkitehtuuri perustuu vahvasti kokemuksellisiin elementteihin, kuten sijaintiin, luonnonvaloon, materiaaleihin, tilallisuuteen, mittasuhteisiin, akustiikkaan ja tunnelmaan. Menetelmänä käytetään fenomenologista havainnointia, jossa rakennusta tarkastellaan aistien, liikkeen, tuntemusten ja historian kautta. Analyysi perustuu kahteen erilaiseen havainnointikertaan kirkossa, joiden avulla tarkastellaan tilan kokemuksellista vaihtelua.

Tulokset osoittavat, että kirkon merkityksellisyys syntyy useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Kallioon louhittu tila, valon ja varjojen käyttö, materiaalien aitous sekä tilan akustiset ominaisuudet muodostavat kokonaisuuden, joka voidaan kokea kehollisesti ja moniaistisesti, oli kävijä kuka tahansa. Rakennus ei näyttäydy vain fyysisenä objektina vaan elettynä paikkana, jossa kokemus muovautui jatkuvasti ympäristön, ajan ja kävijöiden mukaan.

Työn perusteella voidaan todeta, että Temppeliaukion kirkko on merkityksellinen sekä arkkitehtonisten ratkaisujensa että kokemuksellisen luonteensa vuoksi. Sen arvo perustuu erityisesti siihen, miten ihmiset kokevat ja käyttävät tilaa, mikä tekee siitä tärkeän osan kaupunkikulttuuria ja yhteistä kulttuuriperintöä.