Yhdistävä johtajuus ja kompetenssi kuntajohtamisessa ja aluekehittämistyössä

Abstract

Julkinen sektori johtamisympäristönä on jatkuvassa muutoksessa. Yleiset yhteiskunnalliset kehitystrendit, toimintaympäristön kasvava monimutkaisuus ja kiihtyvä muutosnopeus haastavat perinteisiä johtamistapoja ja johtajuutta. Samalla erilaiset tehtäväkokonaisuudet hajautuvat ylittäen yhä useammin organisaatio- ja sektorirajat, mikä korostaa organisaatioiden ja hallinnonalojen rajat ylittävän yhteistyön sekä verkostomaisten toimintatapojen merkitystä. Johtajakeskeisen ja esimies-alaissuhteeseen perustuvan johtajuuden rinnalle tarvitaan jaettua, verkostomaisen yhteistyön varaan rakentuvaa, yhdistävää johtajuutta. Tämä kehityssuunta asettaa uudenlaisia vaatimuksia niin johtajan toimintatapojen kuin tehtävässä edellytettävän osaamisen osalta.

Tässä väitöstutkimuksessa tarkastellaan erityisesti kuntajohtamisen ja aluekehittämistyön hallintasuhteissa ja yhteistyöverkostoissa tarvittavaa johtajuutta. Tutkimus rakentuu neljän osatutkimuksen varaan. Osatutkimusten perusteella muodostetaan kokonaiskuva siitä, millaisia piirteitä yhdistävä johtajuus saa kuntajohtamisen ja aluekehittämistyön yhteydessä. Lisäksi tarkastellaan, millaista kompetenssia ja sen osa-alueita edellytetään johtajilta ja asiantuntijoilta, jotka toimivat yhdistävän johtajan roolissa näissä monitoimijaisissa ja verkostomaisissa toimintaympäristöissä.

Väitöstutkimus on tutkimusotteeltaan laadullinen. Empiirinen aineisto koostuu neljän osatutkimuksen tutkimusaineistoista. Ensimmäinen osatutkimus perustuu systemaattista kirjallisuuskatsausta varten kerättyyn tutkimuskirjallisuuteen. Kolme muuta osatutkimusta perustuvat kompetenssitarkasteluja varten kerätyistä kuntajohtajien, luottamushenkilöiden, julkisissa tai julkisomisteisissa organisaatioissa työskentelevien aluekehittäjien sekä asiantuntijoiden tutkimushaastatteluista. Osaamistarpeita jäsennetään kompetenssikäsitteen avulla ja tulkinta perustuu uuden julkisen hallinnan ja yhteistoiminnallisen hallinnan sekä yhdistävän johtajuuden (integrative leadership/integrative public leadership) käsitteisiin.

Tulosten perusteella monimutkaisessa ja muuttuvassa johtamis- ja toimintaympäristössä tarvitaan yhdistävän johtajuuden kaltaista jaettua johtajuutta. Eri sektorien, organisaatioiden ja yksittäisten toimijoiden välisen yhteen saattamisen, yhteistyön rakentamisen ja toimijoiden välisen yhdentymisen edistäminen ovat tehtäväkokonaisuuksia, jotka jäävät usein juuri yhdistävän johtajan roolissa toimivien henkilöiden vastuulle. Tällaisessa roolissa edellytetään omanlaistaan osaamista. Vaikka osatutkimusten perusteella yhdistävän johtajan roolissa tarvitaan laaja-alaista kompetenssia, korostuu tiettyjen tietojen ja taitojen merkitys kaikissa osatutkimuksissa. Yhdistävältä johtajalta edellytetään tiettyä ydinkompetenssia. Tällaiseksi ydinkompetenssiksi voidaan määritellä avoimuus, motivaatio tärkeäksi koetun alueen tai paikan kehittämiseen sekä yhteiskunnalliseen osallistumiseen, kyky pitkäjänteisyyteen, viestintä- ja vuorovaikutustaidot, yhteistyö- ja verkostoitumistaidot, kokonaisuuksien hahmottaminen ja strategiset taidot, itsensä johtamisen taidot sekä yhteiskunnallisen osallistumiseen ja niin sanottuun kansalaiskyvykkyyteen liittyvät taidot.

Yhdistävä johtajuus näyttäytyy keinona vastata muuttuvan johtamis- ja toimintaympäristön asettamiin haasteisiin ja sovittautua eri sidosryhmien suunnalta kohdistuvien odotusten ristipaineeseen. Verkostoissa toimiminen ja operointi erilaisilla yhdyspinnoilla, suhteiden ja luottamuksen rakentaminen sekä yhteisen ymmärryksen luominen yhteistyöosapuolten välille korostuvat. Keskiössä on yhdistävän johtajan kyky edistää yhteistyöosapuolten välistä yhdentymistä mahdollistajana ja yhteensovittajana.

Yhdistävän johtajan toiminta erilaisissa verkostoissa nostaa esiin kysymyksen yksittäisen johtajan roolista ja hänen kompetenssinsa merkityksestä suhteessa verkostojen kautta hahmottuvaan kokonaisuuteen. Yksittäisen henkilön kompetenssin rinnalla tulisikin tarkastella yksilöistä muodostuvan kollektiivin yhteisesti jaettua kompetenssia eli kykyä toimia yhdessä, kompetenssien yhteensopivuutta ja keskinäisessä toiminnassa omaksuttuja rooleja. Tällaisen kollektiivisen kompetenssin voidaan tulkita ilmentävän yhdistävän johtajan onnistunutta työtä yksilötason yhdentymisen rakentamisessa.

Teoreettisen merkityksensä lisäksi käsillä olevan väitöstutkimuksen tulokset haastavat käytännön toimijat arvioimaan uudelleen muun muassa rekrytointikäytäntöjä ja pätevyysvaatimuksia. Keskeiseksi kysymykseksi nousee, millä tavoin henkilön kyky toteuttaa yhdistävää johtajuutta sekä hänen soveltuvuutensa osaksi työhön liittyviä ryhmiä ja verkostoja voidaan luotettavasti todentaa. Pohdittavaksi nousee myös erityisten yhteistyön rakentamiseen ja verkostojen koordinointiin keskittyvien yhdistävien johtajien tai yhteysjohtajien roolin kehittäminen. Lisäksi johtajakoulutuksen näkökulmasta huomiota tulee kiinnittää yhteistyötaitojen vahvistamista ja yhdistävän johtajuuden omaksumista tukevien menetelmien tunnistamiseen, kehittämiseen ja käyttöönottoon.

The public sector as a leadership environment is undergoing continuous transformation. Broad societal trends, the increasing complexity of governance environment, and the accelerating pace of change challenge traditional leadership models and practices. Simultaneously, the tasks of different public sector organizations are becoming more fragmented, frequently transcending organizational and sectoral boundaries. This development emphasises the growing importance of inter-organizational collaboration and network-based modes of governance. Consequently, alongside leader-centred and hierarchical approaches, there is a pressing need for integrative leadership grounded in shared responsibility and collaborative practices. Such a shift imposes new demands on leadership behaviours and the competencies required for leadership roles.

This dissertation focuses on the leadership required in governance relationships and collaborative networks in municipal governance and regional development. The study comprises four sub-studies that collectively provide a comprehensive understanding of the characteristics of integrative leadership in municipal governance and regional development. Furthermore, the research examines the competencies required of leaders and experts operating in integrative leadership roles within multi-actor and networked environments.

Adopting a qualitative research design, the empirical material consists of data from four sub-studies. The first sub-study is based on research literature collected for a systematic review, while the remaining three draw on interviews with municipal chief executive officers, professional local elected officials, and regional development specialists employed in public or publicly owned organizations. Competence needs are analysed using theoretical concepts of New Public Governance, collaborative governance, integrative leadership, and competence.

The findings indicate that complex and dynamic governance environments necessitate forms of shared leadership such as integrative leadership. Responsibilities related to connecting actors across sectors and organizations, fostering collaboration, and promoting integration among stakeholders often fall to individuals in integrative leadership roles. These roles require a distinct set of competencies. While the sub-studies suggest that integrative leaders need broad-based competence, certain

knowledge areas and skills consistently emerge as critical. Core competencies include openness, motivation to contribute to regional or local development, motivation to societal engagement, perseverance, communication and interaction skills, collaboration and networking abilities, systems thinking and strategic skills, self-leadership capabilities, and skills related to civic engagement and civic capacity.

Integrative leadership emerges as a mechanism for addressing the challenges posed by evolving governance environments and for navigating the conflicting expectations of diverse stakeholders. Central to this is the leader’s ability to operate within networks and across boundaries, build relationships and trust, and create shared understanding among collaborators. The integrative leader acts as an enabler and coordinator of stakeholder integration.

The activity of integrative leaders within networks raises questions concerning the significance of individual leaders and their competencies relative to the broader network. In addition to individual competence, attention should be directed toward the collectively shared competence of the group – its capacity for joint action, the compatibility of competencies, and the roles adopted in interaction. Such collective competence can be interpreted as an indicator of successful integrative leadership in fostering individual-level integration.

In addition to theoretical contribution, this dissertation offers practical implications for recruitment and leadership development. A key question concerns how to reliably assess an individual’s ability to exercise integrative leadership and their suitability as a member of work-related groups and networks. Consideration should also be given to the development of dedicated roles – such as liaison officers – focused on building collaboration and coordinating networks. Furthermore, from the perspective of leadership development, attention should be directed toward identifying, designing, and implementing methods that strengthen collaborative skills and support the adoption of integrative leadership in future multi-actor governance environments.