Elinikäinen oppiminen vai elinikäinen kelpoisuus?: Diskursiivinen tarkastelu elinikäisen oppimisen merkityksistä rekrytoijien puheessa

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan elinikäistä oppimista diskursiivisena ja normatiivisena ilmiönä sekä sitä, miten sen merkityksiä rakennetaan rekrytoijien puheessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten elinikäinen oppiminen merkityksellistyy osana työelämässä vaadittavaa kelpoisuutta ja millä tavoin siitä rakentuu yksilöä velvoittava normi. Tarkastelu kohdistuu erityisesti siihen, miten myönteisenä ja lähes kiistattomana esitetty ihanne voi samalla tuottaa yksilöön kohdistuvia odotuksia, vaatimuksia ja vastuuta.

Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin avoimella kyselyllä kahdeksalta rekrytoijalta ja sitä tarkasteltiin teoriaohjaavasti teemoittelun sekä diskursiivisen analyysin avulla. Analyysissä kiinnitettiin huomiota siihen, millaisia merkityksiä elinikäiseen oppimiseen liitetään, millaisin kielellisin keinoin näitä merkityksiä rakennetaan ja miten rekrytoijien puheessa tuotetaan käsityksiä työnhakijan kelpoisuudesta, osaamisesta ja odotuksenmukaisesta toimijuudesta.

Tulokset osoittavat, että elinikäinen oppiminen rakentuu rekrytoijien puheessa vaiheittain myönteisestä ja tavoiteltavasta ihanteesta työelämässä vaadittavan kelpoisuuden ehdoksi ja edelleen yksilöä velvoittavaksi normiksi. Oppiminen esitetään jatkuvana prosessina ja keskeisenä työelämässä pärjäämisen edellytyksenä, jolloin osaaminen ei näyttäydy pysyvänä saavutuksena vaan jatkuvasti päivittyvänä vaatimuksena. Samalla elinikäiseen oppimiseen liitetään vahvoja odotuksia yksilön vastuusta, oppimishalukkuudesta, sopeutumiskyvystä ja jatkuvasta itsensä kehittämisestä. Rekrytoijien puheessa oppiminen ei näin näyttäydy ainoastaan mahdollisuutena, vaan myös itsestään selvänä vaatimuksena, jonka kautta työelämän muuttuvia paineita ja kelpoisuusehtoja siirretään yhä vahvemmin yksilön kannettaviksi.

Tutkielman perusteella elinikäinen oppiminen toimii rekrytoijien puheessa käsitteenä, joka sekä kannustaa yksilöä kehittymään että oikeuttaa työelämän kasvavia vaatimuksia. Näin se osallistuu työntekijäihanteen rakentumiseen, jossa kelpoisuus ei ole pysyvä tila, vaan jatkuvasti uudelleen arvioitava ominaisuus.