When Violence Lives in the Home : Children’s Experiences, Parents’ Narratives, and Institutional Responses to Co-Occurring Physical IPV and Physical Child Maltreatment

Abstract

Parisuhdeväkivalta ja lapsiin kohdistuva kaltoinkohtelu ovat laaja-alaisia yhteiskunnallisia ongelmia, joilla on merkittäviä lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia sekä perheille että yhteiskunnalle. Aiemmassa tutkimuksessa näiden väkivallan muotojen samanaikaista esiintymistä on tarkasteltu usein kaksijakoisesti: väkivalta joko esiintyy yhtä aikaa tai ei esiinny. Tämä lähestymistapa on auttanut hahmottamaan ilmiön yleisyyttä ja siihen liittyviä riskitekijöitä, mutta samalla se on aliarvioinut perheille tyypillistä monimutkaista dynamiikkaa. Tutkimukset, joissa yhdistetään kyselyaineistoja, rekisteritietoja ja laadullisia aineistoja, ovat harvinaisia, mikä vaikeuttaa kokonaiskuvan muodostamista ilmiöstä. Lisäksi parisuhdeväkivallan ja lasten kaltoinkohtelun ylisukupolvisuutta on tutkittu vähän ja etenkin niissä tapauksissa, joissa perheissä esiintyy tai on lapsuudessa esiintynyt molempia väkivallan muotoja. Tutkimus on kuitenkin johdonmukaisesti osoittanut, että lapsuudessa koettu väkivalta lisää riskiä sekä syyllistyä perheväkivaltaan että joutua sen kohteeksi myöhemmin elämässä.

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan parisuhdeväkivallan ja lapsiin kohdistuvan kaltoinkohtelun esiintymistä perheissä. Ilmiötä lähestytään monimenetelmällisesti useasta eri näkökulmasta. Tutkimuksessa yhdistettiin lapsilta kerättyä kyselyaineistoa, vanhempien omaelämäkerrallisia kertomuksia ja poliisin rekisteritietoja. Tutkimus selvitti sosioekologisen viitekehyksen kautta, miten parisuhdeväkivallan ja lasten kaltoinkohtelun samanaikainen esiintyvyys ilmenee, milloin se tunnistetaan tai milloin se jää tunnistamatta, ja miten se on yhteydessä perhe-elämään sukupolvien yli. Väitöskirja koostuu kolmesta osatutkimuksesta, jotka yhdessä tuottavat monipuolisen kuvan ilmiöstä.

Ensimmäisessä osatutkimuksessa hyödynnettiin laajaa, valtakunnallisesti edustavaa lasten itseilmoitusmenetelmään perustuvaa kyselyaineistoa (N = 6825) ja tarkasteltiin fyysisen parisuhdeväkivallan ja fyysisen lapsiin kohdistuvan kaltoinkohtelun yhteyttä. Tulokset osoittivat, että parisuhdeväkivalta ja lapsiin kohdistuva kaltoinkohtelu esiintyvät usein samoissa perheissä väestötasolla. Lisäksi parisuhdeväkivallalla ja lasten kaltoinkohtelulla on useita yhteisiä ja kumuloituvia riskitekijöitä, kuten vanhempien päihdeongelmat ja vaikeudet perheen sisäisessä kommunikaatiossa.

Toisessa osatutkimuksessa käytettiin rekisteriaineistoa poliisin tietoon tulleista rikoksista. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten erilaiset perheväkivallan muodot – parisuhdeväkivalta, lapsiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja niiden esiintyminen yhdessä – kirjautuvat poliisirekistereihin. Lisäksi tutkittiin miten sosiodemografiset tekijät ovat yhteydessä poliisin tietoon tuleviin tapauksiin. Tulokset osoittivat, että yleisin poliisin rekistereihin kirjautuva väkivallan muoto on parisuhdeväkivalta. Tapaukset, joissa esiintyi samaan aikaan sekä parisuhdeväkivaltaa että lasten kaltoinkohtelua, olivat harvinaisia. Kokonaisuudessaan tulokset viittaavat siihen, että perheet, joissa koetaan sekä parisuhdeväkivaltaa että lasten kaltoinkohtelua saattavat jäädä havaitsematta poliisin näkökulmasta. Nämä perheet ovat usein huonommassa sosiekonomisessa asemassa, kuin perheet, joissa ei koeta väkivaltaa tai koetaan vain yhtä väkivallan muotoa.

Kolmannessa osatutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia narratiiveja lapsuudessaan kaltoinkohtelua kokeneet ja vanhempien välistä parisuhdeväkivaltaa todistaneet vanhemmat, rakentavat väkivallan ylisukupolvisuudesta. Aineisto koostui viidentoista suomalaisen vanhemman kirjallisista kertomuksista. Narratiivisella analyysillä tarkasteltiin, miten vanhemmat rakentavat merkityksiä ja asemoivat itsensä suhteessa lapsuutensa väkivaltakokemuksiin. Aineistoa analysoitiin muodostamalla yhdistettyjä kertomuksia. Menetelmässä useiden osallistujien kokemuksista tunnistettiin yhteisiä teemoja, juonirakenteita ja merkityksenantoja, jotka koottiin synteettisiksi kertomuksiksi säilyttäen osallistujien kokemusten ydinsisältö. Aineiston pohjalta muodostettiin kolme kertomusta: varhainen ja tietoinen irrottautuminen väkivallasta; jatkuva pyrkimys vanhemmuuteen menneisyyttä vastaan; sekä jatkuva kaltoinkohtelu muutospyrkimyksistä huolimatta. Tulokset osoittivat, että väkivallan ylisukupolvisuus ei ole automaattista. Sen sijaan keskeistä on se, missä määrin lapsuuden trauma tunnistetaan, integroidaan ja siitä selviämistä tuetaan. Vaikka varhainen kaltoinkohtelu muokkaa tunnesäätelyä ja ihmissuhteissa toimimista, väkivallan kierre voidaan katkaista trauma‑informoidulla ja kiintymyssuhteiden parantamiseen keskittyvällä tuella.

Osatutkimukset näyttävät yhdessä, että parisuhdeväkivalta ja lasten kaltoinkohtelu esiintyvät usein samanaikaisesti ja monella eri tasolla. Ne ovat yhtä aikaa yksilöllisiä kokemuksia, sukupolvien yli jatkuvia prosesseja ja ilmiöitä, jotka jäävät helposti viranomaisten ja palvelujärjestelmän katveeseen. Sosioekologisen teorian valossa samanaikaisuus syntyy useiden toisiinsa kytkeytyvien tekijöiden kautta. Kyse ei ole vain yksilöistä, vaan myös perhesuhteista, ammattilaisten toimintatavoista ja yhteiskunnallisista normeista. Tämä tekee ilmiöstä monimutkaisen ja vaikeasti hahmotettavan. Samanaikaisen väkivallan tunnistaminen ja siihen vastaaminen edellyttää järjestelmiltä ja ammattilaisilta sektorirajat ylittäviä toimintatapoja, joiden keskiössä ovat lasten kuuleminen, perheen vuorovaikutussuhteiden ymmärtäminen sekä väkivallan ylisukupolvisten yhteyksien tunnistaminen.

Intimate partner violence (IPV) and child maltreatment are pervasive, societal problems with short- and long-term consequences for families and societies. Moreover, they often co-occur in families. Existing research often treats co-occurrence as a binary phenomenon; it is either present or absent. While this approach has facilitated large-scale prevalence studies that also reveal intersecting risk factors, it oversimplifies the complexity of family dynamics in which multiple forms of violence intersect. Studies combining different data, such as survey data, administrative records, and qualitative inquiries are rare, making it difficult to construct a comprehensive picture of the complex phenomenon. Furthermore, co-occurrence has seldom been examined through an intergenerational lens, even though research consistently shows that childhood exposure to violence increases the risk of perpetrating and experiencing family violence later in life.

This thesis explores the co-occurrence of IPV and child maltreatment through a mixed-methods, multiperspective approach. By integrating children’s self-reported experiences, parents’ autobiographical narratives, and police records, the study examined how the co-occurrence manifests, becomes recognized or obscured and shapes family life across generations within a socio-ecological framework. The dissertation comprises three substudies that together offer a triangulated perspective on co-occurrence.

The first Substudy used large nationally representative self-report survey data (N = 6,825) from children to assess the association between physical IPV and physical child maltreatment in families. The results showed a significant overlap between IPV and child maltreatment in the general population. Moreover, the findings suggest that IPV and child maltreatment may share underlying and cumulative risk factors, such as substance abuse and difficulties discussing concerns with parents.

The second Substudy utilized register-based data on police-reported suspected offences to investigate how different patterns of violence in families – IPV, child maltreatment, and their co-occurrence – are recorded in police registers and how sociodemographic characteristics are associated with the incidents that are reported to and documented by the police. The results showed that the most common form of violence in police registers is IPV, followed by child maltreatment. Co-occurrence cases were extremely rare. The overall findings suggest that families facing co-occurrence might be unreported or undetected by the police. Notably, families experiencing both IPV and child maltreatment showed a consistent pattern of multiple socioeconomic disadvantages and appeared more often in administrative records than families with less vulnerability.

The third Substudy explored what kinds of narratives parents who have experienced child maltreatment and been exposed to IPV in their childhood construct about the intergenerational transmission of violence. The sample consisted of 15 Finnish parents and their written narratives. Narrative analysis was used to examine how parents construct meaning and position themselves relative to their past. The analysis combined thematic reading with composite narratives to synthesize shared patterns while preserving narrative integrity. Three composite narratives were created from the data: early and conscious rejection of violence, ongoing effort to parent against the past and continuing maltreatment while seeking change. The results indicated that the intergenerational transmission of violence is not deterministic. The key mechanism is the degree to which childhood trauma is acknowledged, integrated and supported. While early victimization shapes emotional and relational patterns, trauma‑informed and attachment‑focused support, reflective functioning, emotional regulation, relational safety, and corrective parenting practices can disrupt cycles even when trauma remains active.

Collectively, the substudies indicate that co‑occurring violence appears simultaneously as an experienced phenomenon at the individual level, an intergenerational process at the chrono level, and an institutional invisibility at the exo level, with each layer offering a partial view of a more complex underlying pattern. Within the socio-ecological model, no single factor explains or reveals co-occurrence. Rather, it is shaped by nested systems from individual experiences to family relationships, institutional responses, and broader societal norms, underscoring complexity and systemic embeddedness. Systems and professionals should adopt cross‑sector, system‑aware approaches that integrate children’s voices, family dynamics, and intergenerational patterns to better identify and respond to co‑occurring violence.