Ikkunoiden uudelleenkäyttö: Käsityönä valmistetut ikkunat rakennusosina suomalaisessa uudisrakentamisessa

Abstract

Tässä kandidaatintyössä tutkitaan vanhojen käsityönä valmistettujen puukarmisten ikkunoiden uudelleenkäyttömahdollisuuksia rakennusosina suomalaisessa uudisrakentamisessa. Lakiin ja asetuksiin, sekä uudelleenkäyttöä koskeviin hankkeisiin ja tutkimustuloksiin tutustumalla pyritään muodostamaan kuvaa uudelleenkäytön tilanteesta.

Satojen vuosien kokemus on osoittanut, että ikkunoiden uudelleenkäyttö on teknisesti mahdollista, kun ikkuna irrotetaan alkuperäisestä rakennuksesta varovaisuutta noudattaen ja asennetaan uudelleenkäyttökohteeseen oikein. Vanhojen rakennusosien uudelleenkäyttöä tukee se, että ne on suunniteltu ihmisvoimin siirreltäviksi ja huollettaviksi. Ikkunoiden kunnostukseen on olemassa selkeä ohjeistus. Käsityönä valmistetut ikkunat ovat persoonallisia ja niillä on ollut keskeinen rooli rakennusten ulkonäössä. Tällaisia rakennusosia säästämällä voidaan vaalia suomalaista rakennusperintöä ja osoittaa arvostusta suomalaista käsityötä kohtaan. Rakennusosien aineellisten arvojen lisäksi säilyttämisen arvoisia ovat siis myös aineettomat arvot: nostalgia ja tunnearvot, jotka tukevat ihmisen hyvinvointia. Kun uudelleenkäytettävä materiaali nostetaan suunnittelun keskiöön, luodaan arkkitehtuuria, jonka vahvuus on vanhojen ikkunoiden mahdollistama linkitys menneen ja nykyisen välillä.

Euroopan unionin säätämät ilmastovaatimukset, joiden tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta, ovat muodostuneet haasteeksi uudelleenkäytölle. Eurooppalaiset standardit ja Suomen kansallinen lainsäädäntö on luotu energiatehokkuuden parantamisen, uusien tuotteiden laadunvarmistuksen helpottamisen ja kierrätysmateriaalin uusiokäytön näkökulmasta, eivätkä ne ole tunnistaneet uudelleenkäyttöä. Tämän takia purettujen rakennusosien hyödyntäminen uudisrakentamisessa on ollut viimeisten vuosikymmenien ajan haastavaa. Uudelleenkäyttö on kuitenkin nostettu osaksi suomalaista ja eurooppalaista kiertotalousajatusta. Suomen rakentamislaki tunnistaa jo uudelleenkäytön ja edelleen säädäntöä uudistamalla pyritään poistamaan esteitä uudelleenkäytön tieltä.

Uudelleenkäyttö vaatii ennakointia, suunnitelmallisuutta ja joustavuutta. Rakenteiden, aikataulujen ja monesti budjetinkin on pystyttävä elämään saatavilla olevien rakennustuotteiden mukaan. Keskeinen haaste on uudelleenkäytettävän rakennustuotteen kelpoisuuden osoittaminen uudessa rakennuskohteessa. Soveltuvuus on aina arvioitava erikseen aiotun käytön, paikallisten olosuhteiden ja rakentamismääräysten vaatimusten perusteella. Uudelleenkäytettävän rakennustuotteen kelpoisuus voidaan osoittaa rakennuspaikkakohtaisella varmentamisella. Tuotehyväksynnän hankkiminen on rakennuttajan vastuulla. Viranomaisten tulkintatavat voivat vaihdella paikkakuntakohtaisesti, joten rakennusvalvonnan suhtautuminen uudelleenkäyttöön on syytä selvittää hyvissä ajoin.

Suurimmaksi rajoittavaksi tekijäksi uudelleenkäytölle uudisrakentamisessa muodostuu nykyinen määräys rakennuksen energiatehokkuudesta. Kun vanha ikkuna toimii rakennuksen ulkovaipan osana eli lämpöä eristävänä rakenteena, ikkunan lämpöhäviö muodostuu väistämättä nykyistä vertailuarvoa suuremmaksi. Tällä hetkellä vanhoja ikkunoita voidaan uudelleen käyttää rakennuksissa ja rakenteissa, joihin ei kohdistu energiatehokkuusvaatimuksia.