Kielen merkitys opetuksessa ja eriarvoistumisen vähentämisessä : Luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä kielitietoisuudesta

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää luokanopettajaopiskelijoiden kieli- ja kielitietoisuuskäsitysten yhteyksiä heidän käsityksiinsä eriarvoistumisen vähentämisestä. Tutkimuksen tavoitteena oli jäsentää opiskelijoiden ymmärrystä kielenkäytön merkityksestä opetuksessa ja kielitietoisuuteen liittyvien pedagogisten keinojen ilmenemistä. Lisäksi tarkasteltiin, millaisena kielitietoisuuden yhteys yhden-vertaisten oppimismahdollisuuksien tukemiseen näyttäytyy opettajaopiskelijoiden ajattelussa. Kiinnostus opettajankoulutuksen valmistavuudesta kielitietoisena opettajan toimimiseen ohjasi tutkimusintressiä.

Koulujen monikielistyminen, oppilaiden kielellisten taustojen moninaistuminen ja kasvavat erot oppimistuloksissa ovat nostaneet kielen merkityksen keskeiseksi kysymyksesi perusopetuksessa. Kieli ei toimi koulussa ainoastaan opetuksen ja oppimisen välineenä, vaan se kytkeytyy myös vuorovaikutukseen, identiteetin rakentumiseen, osallisuuteen sekä eriarvoistumisen mekanismeihin. Kielitietoisen ja kielellisesti vastuullisen pedagogiikan merkitys on korostunut sekä opetussuunnitelmallisissa linjauksissa että koulujen käytännöissä. Luokanopettajilla on keskeinen rooli kielellisen moninaisuuden huomioijina ja kielen kautta tapahtuvan eriarvoistumisen ehkäisijöinä.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu kielitietoisuuden ja kielellisesti vastuullisen pedagogiikan käsitteisiin. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena fenomenografista tutkimusotetta soveltaen, joka soveltuu käsitysten laadullisen variaation tarkasteluun. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla kuudelta viidennen vuoden luokanopettajaopiskelijalta. Aineisto analysoitiin fenomenografisen analyysin vaiheita noudattaen niin, että tulokset muodostivat kuvauskategoriajärjestelmän.

Tutkimuksen tulosten mukaan luokanopettajaopiskelijat hahmottavat kielen keskeisenä opetuksen, oppimisen ja vuorovaikutuksen välineenä sekä kontekstisidonnaisena ilmiönä. Kielitietoisuus jäsentyi opiskelijoiden käsityksissä pääosin konkreettisina pedagogisina käytäntöinä, kuten visuaalisen tuen tarjoamisena. Opiskelijat tunnistivat myös kieleen liittyvien valta-asetelmien sekä monikielisyyden arvostamisen yhteyden eriarvoistumisen vähentämiseen. Kielen kulttuurinen yhteys jäi opiskelijoiden käsityksissä vähemmälle huomiolle.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että luokanopettajaopiskelijat tunnistavat kielen ja kielitietoisuuden merkityksen opetuksessa sekä yhteyden eriarvoistumisen vähentymiseen. Kielitietoisuus näyttäytyi kuitenkin heidän käsityksissään yksittäisinä käytänteinä, eikä vielä laajasti koko koulun toimintakulttuuria ohjaavaan periaatteena. Tulokset korostavat tarvetta vahvistaa kielitietoisuuden käsitteellistä, kulttuurista ja yhteiskunnallista ulottuvuutta opettajankoulutuksessa.