”Niin kauan kun uskoo tulevaisuuteen, sen eteen jaksaa tehdä töitä” : Laadullinen sisällönanalyysi suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden ympäristötoivon muodoista

Abstract

Tarkastelen kandidaatintutkielmassani suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden toivon muotoja ympäristökriisien valossa, eli ympäristötoivoa. Ympäristötoivolla tarkoitan niitä tulevaisuuteen kohdistuvia odotuksia ja uskomuksia, jotka kohdistuvat ympäristökriisien ratkaisuihin ja seuraamuksiin.

Hyödynnän tutkielmassani erityisesti Panu Pihkalan työtä ympäristötunteiden tutkimuksen saralla, ja perustan tutkimukseni laajemmin affektiteoreettisen tutkimuksen ja tunteiden sosiologian pohjalle. Tunteet ovat nousseet parrasvaloon niin julkisessa keskustelussa kuin sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa, ja tunteiden rooli asenteiden sekä ihmistoiminnan ajajina on nostettu tarkastelun kohteeksi affektiivisen käänteen myötä. Ympäristötunteista ahdistus on kuitenkin vahvassa valta-asemassa, ja siksi painotan toivon kykyä toimia erilaisena tarkastelun näkökulmana ja toimijuuden vahvistajana.

Käytän tutkielmani aineistona Ailasta hankkimaani kirjoituskutsulla kerättyä aineistoa Yliopisto-opiskelijoiden kirjoituksia tulevaisuuden mielikuvistaan 2021. Kirjoituskutsussa vastaajia pyydettiin kirjoittamaan kirje vuoden 2050 kuvitteellisesta tulevaisuudesta käsin ja kuvailemaan, miten maailma on kehittynyt parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään, ja miten vuonna 2021 aluillaan olleet kehityskulut ovat toteutuneet ja tuoneet positiivisia vaikutuksia maailmaan. Analysoin aineistoa teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Etsin aineistosta ympäristöä, esimerkiksi ilmastonmuutosta tai luontoa koskettavat osiot ja tarkastelen niihin liittyviä ympäristötunteiden ilmaisuja.

Käsittelen havaintojani aktiivisen toivon, passiivisen toivon ja toivottomuuden kategorioiden kautta. Aktiivisella toivolla tarkoitan toivon muotoja, jotka edellyttävät ja toisaalta synnyttävät toimijuutta. Passiivinen toivo eroaa aktiivisesta toivosta toimijuuden roolin myötä, ja passiivisen toivon kokemuksissa painottuvat toimijuuden ulkoistaminen ja odottavaisuus. Toivottomuus sen sijaan on aineistosta esille noussut teema, jonka paikka ideaalissa tulevaisuudessa jokseenkin hankala ja yllättävä. Toivon muodot ja toivottomuus kaikki ilmenevät rinnakkain, eivätkä ne sulje toisiaan pois. Niin arkiset teot, teknologian kehityksen odottaminen kuin maa-alueiden menetys ovat kaikki läsnä vastauksissa, ja viestivät ristiriitaisista tulevaisuuskuvista ja -uskoista. Niinpä ympäristötoivon kasvattamisella on keskeinen rooli kriisien ratkaisujen saavuttamisessa.