Hallintopäätöksen perusteleminen osana ennakollista oikeusturvaa

Abstract

Tämän tutkimuksen tavoitteena on arvioida, miten hallintolain 45 §:ssä säädetty perustelemisvelvollisuus turvaa perustuslain 21 §:ssä säädettyä oikeusturvaa. Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan oikeusturvaa etenkin ennakollisen oikeusturvan näkökulmasta, jättäen jälkikäteiset oikeusturvakeinot vähemmälle huomiolle. Tutkimuksen pääasiallinen tavoite on tarkastella perusteluvelvollisuuden merkitystä yksilön ennakollisen oikeusturvan toteutumiselle. Toissijaisena tavoitteena tutkimuksessa pyritään määrittämään kriteeristöä sille, millaista on riittävä perusteleminen hallintopäätöksissä yksilön ennakollisen oikeusturvan kannalta.

Yksilön ennakollisen oikeusturvan tarpeen merkitys on tunnistettu viimeistään vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä. Ennakollisen oikeusturvan merkitys on jatkanut kasvuaan tähän päivään saakka. Ennakollisen oikeusturvan merkitys korostui entisestään hallintoprosessilain astuessa voimaan 2020, jolloin korkeimman hallinto-oikeuden asemaa ennakkopäätöstuomioistuimena vahvistettiin. Hallinto-oikeuksissa, joissa käsitellään hallintopäätöksiin liittyviä muutoksenhakuja, keskimääräiset käsittelyajat voivat paikoin olla pitkiä, jopa yli vuoden mittaisia. Hallintopäätösten sisältö saattaa liittyä yksilön elämän keskeisiin peruspilareihin, kuten toimeentuloon, jonka vuoksi niiden käsittely tulisi hoitaa kohtuullisessa ajassa, mieluiten jo ennakollisesti hallintomenettelyssä.

Tutkimus on toteutettu lainopillisin metodein. Tutkimus edustaa käytännöllistä lainoppia, sillä keskeistä on voimassa olevan lainsäädännön systematisointi. Tutkimuksessa hyödynnetään tulkinta- ja argumentaatiomenetelmistä kielellistä ja teleologista tulkintatapaa, sillä tutkimuksen tarkoituksena on saada selville lainsäädännön sisällöllistä merkitystä. Myös systemaattista tulkintatapaa, jossa normit nähdään osana suurempaa normikokonaisuutta, tullaan hyödyntämään. Systemaattinen tulkintatapa on tutkimuksen kannalta erittäin keskeinen, koska tutkimuksen ytimessä on hallintolain 45 §:n ja perustuslain 21 §:n keskinäinen systematisointi.

Tutkimuksen keskeisin lähdeaineisto on kansallinen voimassa oleva lainsäädäntö. Keskeisimmät lait ovat hallintolaki (434/2003) sekä Suomen perustuslaki (731/1999). Näitä kahta lakia on tarkoitus systematisoida, jotta hallintopäätöksen perustelemisvelvollisuuden ja ennakollisen oikeusturvan suhdetta kyetään määrittämään. Tulkinnan apuna käytetään lakien esitöitä, kuten hallituksen esityksiä ja valiokuntamietintöjä, sekä alan kirjallisuutta.

Tutkimustuloksessa käy ilmi, kuinka tärkeässä roolissa hallintopäätöksen riittävä ja laadukas perustele-minen on yksilön ennakollisen oikeusturvan kannalta. Tutkimuksessa osoitetaan, että hallintolain 45 §:n sananmukainen noudattaminen ei tarjoa tarpeeksi takeita ennakollisen oikeusturvan toteutumiselle. Tämän vuoksi tutkimuksessa esitetään de lege lata -tulkintasuosituksia hallintolain 45 §:n osalta. Tutkimuksessa luodaan hyvän hallintopäätöksen perustelemisen kriteeristö, jota noudattamalla voidaan varmistua ennakollisen oikeusturvan toteutumisesta hallintopäätöksen perustelemisvelvollisuutta hyödyntäen.