Riittävä vanhemmuus vammaiselle lapselle : Sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä lastensuojelutarpeen selvityksissä

Abstract

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten sosiaalityöntekijät määrittelevät riittävää vanhemmuutta vammaiselle lapselle lastensuojelutarpeen selvityksissä. Samalla tarkastellaan tunnistaako sosiaalityöntekijät erityispiirteitä vanhemmuudessa vammaiselle lapselle tai sen arvioinnissa. Tutkielmassa käsitellään myös sitä, miten palvelujärjestelmä pystyy näiden perheiden tilanteisiin vastaamaan.

Tutkielman taustoituksessa käsitellään vammaisten lasten paikkaa yhteiskunnassa ja palvelujärjestelmässä sekä vammaisen lapsen vanhemmuutta kuormittumisen, kaltoinkohteluriskin ja perheen resilienssin teemojen kautta. Sosiaalityöntekijöiden määrittämää rajaa lastensuojelulliseen puuttumiseen tarkastellaan riittävän vanhemmuuden käsitteen kautta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa toimii sosiaalinen konstruktionismi.

Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenestä vastauksesta sähköiseen lomakekyselyyn. Vastaajat ovat sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat tehneet vammaiselle lapselle lastensuojelutarpeen selvityksiä. Kyselylomake sisälsi avoimia kysymyksiä ja analyysi toteutettiin laadullisen tutkimuksen menetelmin aineistolähtöisenä sisällönanalyysinä.

Analyysin perusteella muodostettiin viisi tekijää, mitkä määrittävät riittävää vanhemmuutta. Nämä tekijät ovat lapsen tarpeisiin vastaaminen, perheen turvallisuus, jaksaminen vanhempana, tuen hakeminen ja vastaanottaminen sekä positiivinen vuorovaikutus lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijät tunnistavat vanhemmuuden vammaiselle lapselle voivan olla kuormittavampaa ja haastavampaa kuin ei-vammaiselle lapselle. Sosiaalityöntekijät korostavat, että jokainen arviointi tapahtuu yksilökohtaisesti, eikä yleistyksiä jokaisen vammaisen lapsen tilanteeseen haluta tehdä. Erityispiirteinä vammaisten lasten tilanteiden arvioinnissa kuvautuu palvelujärjestelmään ja monialaiseen yhteistyöhön liittyvät haasteet.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, ettei vanhemmuuden arvioinnin osatekijät näyttäydy merkittävästi erilaisina vammaisen lapsen vanhemmalle verrattuna ei-vammaisen lapsen vanhempiin. Riittävän vanhemmuuden toteuttaminen voi kuitenkin olla haastavampaa vammaisen lapsen vanhemmalle esimerkiksi lapsen suurempien tarpeiden, useiden hoitokontaktien tai lapsen haastavan käyttäytymisen vuoksi. Tulokset osoittavat rakenteellisen ongelman palvelujärjestelmässä lapsiperheiden palveluiden ja vammaissosiaalityön välisessä yhteistyössä. Näiden palveluiden rajapinnassa vammaisten lasten perheet voivat jäädä ilman riittävää tukea ja päätyä lastensuojelun asiakkuuksiin tilanteen kärjistyessä. Toimivan yhteistyön edellytyksenä on työnjaon ja vastuiden selkeyttäminen, tiedon vahvistaminen eri tahojen palveluista, palvelujärjestelmän joustavuuden lisääminen sekä riittävän henkilöstöresurssin turvaaminen.

Aim of this thesis is to examine how social workers define good enough parenting for a child with a disability in child protective needs assessments. In addition, the study explores whether social workers identify any specific characteristics in parenthood for a child with a disability or in how it is being assessed. This thesis also addresses how the service system can respond to the situations of these families.

The background section of this thesis examines the position of children with disabilities in society and in the service system alongside themes of parenthood for a child with disabilities including parental burden, risk of maltreatment and family resilience. The boundary for child protective intervention that social workers define is being explored through the concept of good enough parenting. Theoretical framework of this study is social constructionism.

The research data consists of ten answers to an online survey from social workers who have assessed child protective needs for disabled children. The survey included open questions, and the analysis was done with qualitative research methods through data-based content analysis.

Based on the analysis, five factors that define good enough parenting were created. These factors are meeting the child’s needs, family safety, coping as a parent, seeking and receiving support and positive interaction with the child. Social workers recognize that parenting of a child with a disability can be more burdensome and challenging than parenting a non-disabled child. Social workers emphasize that every assessment is conducted on an individual basis and that every situation of a child with a disability should not be generalized. Special characteristics about the assessment of the situation of children with disabilities are challenges related to the service system and multidisciplinary cooperation.

In conclusion, the factors of parenting assessment do not appear to differentiate significantly between a parent of a child with a disability and a parent of a non-disabled child. However, achieving good enough parenting can be more demanding for a parent of a child with a disability due to factors such as child’s increased needs, numerous service contacts or child’s challenging behavior. The findings highlight a structural issue within the service system in the collaboration of family services and disability services. At the intersection of these services, families of a child with a disability can be left without adequate support and as situations escalate, result in child protective services involvement. Effective interservice collaboration requires clarification of the division of tasks and responsibilities, increasing knowledge about the other services, adding flexibility of the service system and ensuring adequate human resources.