Paikka, maine ja minä: Asukkaiden kokemuksia huonomaineisesta naapurustosta

Abstract

Viime vuosina tehdyissä tutkimuksissa on huomattu, että suomalaisten kaupunkien asuinalueet ovat eriytyneet toisistaan aiempaa selvemmin. Sosioekonominen segregaatio on maailmanlaajuisesti kasvava ilmiö. Segregaation seurauksena eri alueet jakautuvat usein niin, että osalle alueista ajautuu asumaan vain pienituloisia ihmisiä ja toiselle alueelle parempituloisia. Viime vuosina Suomeen on rakentunut useita lähiöiksi kutsuttavia asuinalueita, joihin on keskittynyt erityisesti pienituloista väestöä sekä maahanmuuttajia. Näihin alueisiin kohdistuu usein muita alueita huonompi maine niin alueen kuin asukaskannankin vuoksi.

Tämä tutkielma tarkastelee asukkaiden suhdetta omaan asuinalueeseensa, kun alueeseen kohdistuu ulkopuolelta negatiivinen maine. Aikaisempien tutkimusten perusteella on huomattu, että alueen maine voi olla negatiivinen ja yksipuolinen, vaikka todellisuus olisi monimuotoisempi. Tutkielman kohteena on Hyvinkään Paavolan asuinalue. Tutkielman keskiössä ovat stigman ja paikkakiinnittymisen kokemukset asukkaiden kertomuksissa. Tutkielma pyrkii vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: ”miten Paavolan asukkaat kokevat asuinalueensa maineen ja siihen liittyvän stigman?” sekä ”miten alueeseen liitetty stigma näkyy asukkaiden puheessa ja toiminnassa ja miten stigmaa vastustetaan teoin ja sanoin?”.

Tutkielma on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jossa aineistonkeruumenetelmä on haastattelut. Aineisto koostuu 10 paavolalaisen asukkaan haastatteluista. Haastatteluissa on pyritty huomioimaan alueen monenlaiset väestöryhmät. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina haastatteluina, joissa kaikille haastateltaville esitettiin samat kysymykset ja lisäkysymyksiä esitettiin tarpeen mukaan. Haastateltavat ovat osallistuneet tutkimukseen vapaaehtoisesti. Analyysimenetelmänä toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi.

Alueen negatiivinen maine on suurimmaksi osaksi Paavolan asukkailla tiedossa, mutta ei vastaa alueen asukkaiden kokemusta asuinalueestaan. Mainetta ei liitetä nykyaikaan, vaan sen kerrotaan olevan peräisin 1970–1980-luvuilta. Maine konkretisoituu erityisesti palvelujen poistumisena alueelta. Palveluiden poistuminen alueelta on sekä käytännöllinen haitta että symbolinen viesti alueen arvostuksesta. Alueeseen liitetty stigma vaikuttaa asukkaiden paikkaidentiteettiin, ja he joutuvat tekemään tavallista enemmän identiteettityötä, jossa he joutuvat puolustelemaan asumistaan alueella. Yhteisöllisyys on merkittävä tekijä asukkaiden paikkakiinnittymisen kannalta. Asukkaat, joilla on vahva sosiaalinen pääoma, kokevat kuulumisen tunteen vahvana, vaikka alueeseen kohdistuu stigma. Sen sijaan yhteisöllisyyden puuttuessa stigma tuntuu vahvemmalta.

Paikallista stigmaa voidaan vähentää työskentelemällä aktiivisesti stigmatisoituneita alueita koskevien käsitysten muuttamiseksi. Tämän tutkielman havainnot tarjoavat näkökulmia kaupunkipoliittisiin keskusteluihin, joissa pyritään ymmärtämään ja vähentämään segregaatiota. Jatkotutkimuksissa voitaisiin vertailla kantaväestön ja maahanmuuttajien kokemuksia asuinalueeseen kohdistuvasta stigmasta.