”Voi tätä typeryyden ja tekopyhyyden aikaa”: Suomalaisen lentohäpeäkeskustelun tahmaiset affektit

Abstract

Vuonna 2018 sosiaalisessa mediassa levisi nuorten ruotsalaisten siivittämä liike #JagStannarPåMarken, joka vaati ihmisiä kiinnittämään huomiota lentämisen aiheuttamiin ilmastopäästöihin. Seuranneesta keskustelusta termi flygskam eli lentohäpeä nousi nopeasti tunnetuksi kansainvälisesti ja herätti keskustelua myös Suomessa. Tutkielmassani suuntaan huomion tähän suomalaiseen keskusteluun, sillä se on toistaiseksi ollut niukasti esillä kotimaisessa eri alojen tutkimuksessa.

Lentämisen herättämien tunteiden, niistä käytävän keskustelun ja taustalla vaikuttavien laajempien tekijöiden ymmärtäminen on oleellista, jotta reittejä lentoliikenteen ilmastohaittojen vähentämiseksi voitaisiin löytää myös Suomessa. Tutkielmassani olen kiinnostunut siitä, millainen täkäläisen lentokeskustelun tunteisiin kutoutuva dynamiikka on ja millaisia intensiteettejä se pitää sisällään. Teoreettisena avainkäsitteenä hyödynnän verkkokeskustelujen tutkimuksessa 2000-luvulla suosituksi noussutta affektia soveltaen erityisesti tieteen- ja teknologiantutkija Veera Oikkosen ja mediatutkija Anna Rantasilan lähestymistapaa.

Suomessa lentohäpeästä ja muista lentämisen ympäristövaikutusten aiheuttamista tunteista on viime vuosina keskusteltu monilla eri alustoilla ja kanavilla. Koska suomalaisen aihetta koskevan keskustelun tunteisiin liittyvää dynamiikkaa ei tietääkseni ole tutkittu mediatutkimukselliselta kannalta aiemmin, valikoin empiirisen aineistoni journalistisilta alustoilta, joilla keskustelua on käyty suhteessa eniten ja jotka ovat digitaalisina tiloina avoimia suurelle joukolle ihmisiä. Aineistoni koostuu Ylen ja Helsingin Sanomien verkkosivujen viime vuosien artikkeleista ja niiden kommenttiosioista.

Kaksivaiheisessa aineistoanalyysissani tarkastelin ensin kaikkia lentohäpeän tai lentämisen ilmastovaikutukset mainitsevia Ylen ja Helsingin Sanomien artikkeleita aikaväliltä 2018–2024 ja muodostin niiden pohjalta yleiskuvan suomalaisen lentokeskustelun piirteistä. Hyödyntäen tämän analyysin havaintoja poimin lähempään toisen vaiheen erittelyyn neljän artikkelin kommenttikentät, joiden tarkastelua ohjanneet tutkimuskysymykset koskivat affektiivisen intensiteetin muodostumista ja keskustelun mahdollisia tahmaisia kiinnekohtia.

Verkkoartikkeleiden erittelyn perusteella suomalaista lentohäpeäkeskustelua jäsentää kolme keskeistä piirrettä. Ensiksikin keskustelu tapahtuu usein talouden ja lentoalan näkökulmasta. Toiseksi yksilön mahdollisuudet ottaa vastuuta näyttäytyvät usein vähäisinä, jopa olemattomina, ja sen sijaan artikkeleissa peräänkuulutetaan yhteiskunnan vastuuta. Kolmanneksi lentohäpeä nostetaan toistuvasti muiden ilmastoteoiksi miellettyjen valintojen rinnalle, mikä linkittää sen mahdollisesti tahmaisten aiheiden, kuten veganismin, kanssa ja suuntaa lentohäpeään myös niihin tarrautuneita affekteja.

Verkkoartikkeleiden kommenteissa muodostui sekä ennalta-arvattavia että yllättäviä affektiivisia jakolinjoja ja ryhmittymiä. Vahvimmin esiin nousi jako lentohäpeän tukijoihin ja torjujiin, jotka suhtautuivat toisiinsa aggressiivisesti ja olivat omaksuneet keskenään vastakkaisen ajatuksen lentohäpeästä. Huomattavassa osassa kommentteja, osin riippumatta suhtautumistavasta, intensiteetti suuntautui tekopyhäksi ja elitistiseksi mieltyvään hahmoon, josta samalla muodostui lentohäpeäkeskustelun tahmainen kiinnekohta. Hahmo toimi keskustelijoiden närkästyksen, turhautumisen ja inhon kohteena, johon häpeä keskustelussa kiinnitettiin.

Tutkielmani pureutuu suomalaiseen lentohäpeäkeskusteluun ja laajemminkin lentohäpeän tarkasteluun affektiteoriasta ponnistavan mediatutkimuksen tarjoamin työkaluin. Aihetta olisi aiheellista tutkia jatkossa laajemmalla ja monipuolisemmalla aineistolla ja sisällyttää mukaan myös muita alustoja. Lisäksi olisi kiinnostavaa paneutua työssä esiin nousseiden poliittisten jakolinjojen mahdolliseen vaikutukseen ihmisten suhtautumisessa paitsi lentämisen vähentämiseen myös yleisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan.