”Potentiaalisesta elämästä päästölaskelmaksi”: Diskurssianalyysi lasten ja tulevien sukupolvien asemoinnista ilmastokeskustelussa

Abstract

Nykyajan lapset kasvavat maailmassa, jota leimaavat lisääntynyt epävarmuus ja globaalit kriisit. Lasten ja nuorten tulevaisuususkon heikkeneminen on ollut esillä viimeaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, muun muassa Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorten tulevaisuususkoa käsittelevän raportin myötä, mikä on lisännyt tutkimusaiheen ajankohtaisuutta. Lisäksi ilmastonmuutos on lasten ja nuorten merkittävä huolenaihe, joka edellyttää aikuisten vastuullista toimintaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia merkityksiä lapsiin ja tuleviin sukupolviin liitetään ilmastokeskustelun yhteydessä sekä millaisia kasvatuksellisia ja moraalisia merkityksiä nämä puhetavat tuottavat. Mediakeskustelu on keskeinen paikka, jossa ilmastokriisiin liittyviä merkityksiä, arvoja ja moraalisia kysymyksiä tuotetaan, minkä vuoksi tässä tutkimuksessa keskityttiin uutismedian ilmastokeskusteluun.

Tutkimuksen aineisto koostui 19 Helsingin Sanomien ja Ylen artikkelista vuosilta 2016–2025, joissa käsiteltiin ilmastokriisiä ja lapsia tai tulevia sukupolvia samassa keskustelussa. Aineisto analysoitiin diskurssianalyyttisesti tarkastelemalla puhetapoja, joissa ilmenee sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Analyysin tuloksena aineistosta muodostui neljä keskeistä diskussia, jotka olivat ilmastokuorman diskurssi, epäoikeudenmukaisuuden diskurssi, moraalisen pohdinnan diskurssi ja toivon diskurssi.

Ilmastokuorman diskurssissa lapsi näyttäytyy ensisijaisesti hiilijalanjälkenä, jolloin lapsen olemassaolo muuntuu ikään kuin ilmastoteon vastakohdaksi. Epäoikeudenmukaisuuden diskurssissa lapsi rakentuu ilmastokriisin uhriksi ja moraalisen vastuun kohteeksi. Moraalisen pohdinnan diskurssissa vanhemmuus asettuu eettiseksi kysymykseksi, jossa ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan intiimeimpiin elämänvalintoihin. Toivon diskurssi puolestaan rakentuu osittain edellisiä vastaan. Lapsi ei näyttäydykään kuormana vaan muutoksen mahdollisuutena ja tulevaisuuden rakentajana, ja lapsen saaminen voi toimia tekijänä, joka aktivoi ilmastotoimijuutta. Toivon diskurssiin kytkeytyy myös vahva kasvatuksellinen ulottuvuus, jossa uusia sukupolvia halutaan kasvattaa ympäristöä kunnioittaviksi yksilöiksi.

Tutkimuksen tulosten perusteella lasten ja nuorten tulevaisuususko ei ilmastokeskustelussa näyttäydy vain yksilöllisenä ominaisuutena, vaan se rakentuu suhteessa toimijuuteen ja koettuihin vaikutusmahdollisuuksiin. Ilmastokeskustelun puhetavat eivät ainoastaan kuvaa tulevaisuutta, vaan määrittelevät myös sitä, millaisena lasten oma rooli tulevaisuuden rakentamisessa ymmärretään. Tutkimus osoitti, että ilmastokeskustelun puhetavat rakentavat lapsista ja tulevista sukupolvista ristiriitaisia ja symbolisia merkityksiä, jotka kytkeytyvät vastuuseen, kärsimykseen, toivoon ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiin. Näillä puhetavoilla on merkittäviä kasvatuksellisia ja moraalisia vaikutuksia siihen, miten lasten toimijuus ja heidän roolinsa tulevaisuuden rakentamisessa ymmärretään.