Järjestöjohtamisen jännitteet, ristiriidat ja paradoksit potilas- ja kansanterveysjärjestöjen johtajien kertomana

Abstract

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen asema osana suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää on merkittävä. Viime aikoina on käyty yhteiskunnallista keskustelua niiden roolista hyvinvointialueiden supistuvan toiminnan paikkaajana ja toisaalta järjestörahoituksen suurista leikkauksista. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminta on ammatillistunut 1990-luvulta lähtien. Perinteisemmän järjestödemokratiaan ja arvopohjaisuuteen perustuvan johtamisen rinnalle on vakiintunut taloudellista tehokkuutta korostava johtaminen.

Väitöstutkimuksessani tarkastelen järjestöjohtamista potilas- ja kansanterveysjärjestöjen johtajien kertomana. Tutkimuksen aineisto koostuu valtakunnallisten potilas- ja kansanterveysjärjestöjen operatiivisten johtajien haastatteluista (19). Järjestöillä on paljon erilaisia vuorovaikutus- ja riippuvuussuhteita muiden toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Niiden johtamisympäristö on siten hyvin kompleksinen. Tutkimukseni tavoitteena on tuottaa tietoa järjestöjohtajien käytännön työssä kohtaamastaan kompleksisuudesta ja sitä kautta muodostaa kuva järjestöjohtamisesta. Johtamisen kautta tarkastelen myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen asemaa ja tulevaisuutta osana yhteiskuntaa.

Tutkin potilas- ja kansanterveysjärjestöjen johtamista kompleksisuusajattelun tarjoamien käsitteiden avulla kysyen <i>miten johtamiseen liittyvät jännitteet, ristiriidat ja paradoksit määrittävät järjestöjohtamista ja järjestöjohtajien työtä?</i> Vastaan tutkimuskysymykseen kolmen vertaisarvioidun artikkelin pohjalta. Artikkelit käsittelevät järjestöjohtajien työuria, tärkeimpiä työtavoitteita ja johtamisen paradokseja.

Ensimmäinen artikkeli tuottaa tietoa potilas- ja kansanjärjestöjen johtajien urapoluista ja urasiirtymiä ohjaavista tekijöistä, joita on aiemmin tutkittu vain vähän. Muodostin kolme uraidentiteetin mukaan nimeämääni uratyyppiä: johtajan, alanvaihtajan ja järjestötyöntekijän uratyypin. Arvopohjaisuus, työn merkityksellisyys sekä sattumanvaraisuus korostuivat johtajien uraa suuntaavina tekijöinä. Toisessa artikkelissa tutkin järjestöjohtajien henkilökohtaisia työtavoitteita. Löysin yksilötason, organisaatiotason ja yhteiskuntatason työtavoitteita. Järjestöjohtamisen erityispiirteenä korostuvat vaikuttamiseen ja yhteiskuntaan liittyvät työtavoitteet. Osa järjestöjohtajien työtavoitteista on keskenään vastakkaisia, mutta voivat silti esiintyä yhtä aikaa. Kolmannessa artikkelissa osoitan, että järjestöjohtaminen on sukkulointia erilaisten paradoksien kanssa. Paradoksit liittyvät järjestöjen asemointiin, autonomiaan ja byrokratiaan. Erityisesti potilas- ja kansanterveysjärjestöjen toiminnallisesti ja taloudellisesti kiinteä suhde julkiseen sektoriin saa aikaan johtamisen paradokseja.

Tulokset osoittavat, että järjestöjen johtamisympäristö on kompleksinen ja järjestöjen toimintaan ja johtamiseen kohdistuu monenlaisia jännitteitä, ristiriitoja ja paradokseja. Johtajat vastaavat johtamisympäristön kompleksisuuteen tasapainoilemalla järjestöerityisen ja managerialistisen johtamisen kanssa. He vetoavat johtamisessaan vuoroin järjestödemokratiaa korostaviin, vuoroin taloudellista tehokkuutta korostaviin perusteluihin. Tämä aiheuttaa järjestöjohtamisen kompleksisuuden itseään vahvistavan kehän. Paradoksit tekevät järjestöjohtamisesta haastavaa, mutta toisaalta myös mahdollistavat luovuuden ja muutoksen. Tätä tarvitaan erityisesti järjestöjen rahoitusleikkausten ja epävarman tulevaisuuden edessä.

Tutkimus tuottaa tietoa myös johtajien roolista. Johtajat kiinnittyvät uraidentiteetiltään enemmän järjestösektoriin kuin johtamiseen ja häivyttävät johtamisrooliaan. Vahvempi rooli johtajana varmistaisi järjestödemokratian toteutumisen, parantaisi työntekijöiden työntekoedellytyksiä vaativassa kompleksisessa ympäristössä sekä lisäisi järjestöjohtamisen profession tunnettuutta ja arvostusta. Johtajien tulisi tuoda osaamistaan rohkeammin esiin myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta, sillä järjestöt ratkovat johtajien johdolla laajoja yhteen kietoutuneita yhteiskunnallisia ongelmia ja pyrkivät rakentamaan parempaa tulevaisuutta.

Social and healthcare associations play a significant role in the Finnish social and healthcare system. Recently, public debate has focused on their position as substitutes for the shrinking functions of wellbeing services counties, as well as on the major cuts in association funding. Since the 1990s, the activities of social and healthcare associations have become increasingly professionalized. Alongside the more traditional leadership based on association democracy and value orientation, a management style emphasizing economic efficiency has become established.

In my doctoral dissertation, I examine third sector leadership as narrated by leaders of patient and public healthcare associations. Data for the research were gathered through interviews with 19 operational leaders of national patient and public healthcare associations. These associations maintain numerous interactions and de-pendency relationships with other actors and stakeholders, making their leadership environment highly complex. The aim of my study is to produce knowledge about the complexity encountered by association leaders in their everyday work and, thereby, to form an understanding of third sector leadership. Simultaneously, I also explore the position and future of social and healthcare associations as part of Finnish society.

I analyse the leadership of patient and public healthcare associations through concepts offered by complexity thinking, asking how tensions, contradictions, and para-doxes define third sector leadership and the work of association leaders. To address this research question, I reference three peer-reviewed articles that address leaders’ career trajectories, their personal work goals, and the paradoxes of leadership.

The first article provides new knowledge about the career paths of patient and public healthcare association leaders and the factors guiding career transitions, which have been little studied previously. I identify three career types based on career identity: the leader, the career changer, and the association worker. Value orientation, meaningfulness of work, and contingency emerged as key factors shaping leaders’ careers. The second article examines association leaders’ personal work goals. I locate goals at the individual, association, and societal levels. A distinctive feature of third sector leadership is the emphasis on objectives related to influence and society. Some of these objectives are mutually contradictory, yet they may coexist simultaneously. The third article demonstrates that third sector leadership involves constant navigation of paradoxes. These paradoxes relate to positioning, autonomy, and bureaucracy. In particular, the operational and financial dependence of patient and public healthcare associations on the public sector generates leadership paradoxes.

The results show that the leadership environment of associations is complex, and leaders’ activities and leadership are subject to multiple tensions, contradictions, and paradoxes. Leaders respond to this complexity by balancing association-specific leadership with managerialist leadership. They justify their actions by alternately appealing to association democracy and economic efficiency, thus producing a self-reinforcing cycle of complexity in third sector leadership. Paradoxes make leadership challenging but also enable creativity and change – qualities especially needed in the face of funding cuts and an uncertain future.

The study also contributes knowledge about the role of leaders. Leaders’ career identities are more strongly tied to the third sector than to leadership itself, and they tend to downplay their leadership role. A stronger role of leaders would ensure the realization of association democracy, improve employees’ working conditions in a demanding environment, and enhance the recognition and appreciation of third sector leadership as a profession. Leaders should more boldly highlight their expertise also from a societal perspective, as social and healthcare associations under their leadership address broad, intertwined societal problems and strive to build a better future.