Sivistys steinerkasvatuksessa ja mitä steinerkoulun opettajat kertovat omasta sivistyskäsityksestään sekä sen toteuttamisesta

Abstract

Sivistyksen rakennelma on murenemassa. Klassisessa sivistysajattelussa sivistys liitetään olemuksellisesti ihmiseen ja ihmisyyteen. Sivistyminen ymmärretään ihmisyyttä kannattelevien ominaisuuksien asteittaisena kehkeytymisenä; sivistyksen mureneminen puolestaan näiden ominaisuuksien heikkenemisenä ja ihmisyyden hajoamisena.

Suomessa koulua ja opettajaa on perinteisesti pidetty sivistyksen rakentajana, ja niitä on arvostettu kansallisena voimavarana. Opettajan työn vaikutus voi viime kädessä ulottua koko ihmiskunnan kehitykseen saakka.

Maamme viralliseen koulutusjärjestelmään kuuluu myös steinerkoulu, joka pyrkii tarjoamaan oppilailleen ja opiskelijoilleen laaja-alaisen ja monipuolisen yleissivistyksen. Tämä laadullinen väitöskirja tarkastelee sivistystä suomalaisessa steinerkoulussa. Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa kuvaa sivistyksestä steinerkasvatuksessa kahden tutkimustehtävän kautta: a) teoreettisena tutkimustehtävänä tarkastella Rudolf Steinerin kasvatusajattelua ja sen sivistyskäsitystä, ja b) empiirisenä tutkimustehtävänä ymmärtää steinerkoulujen opettajien sivistyskäsityksiä ja niiden toteutumista käytännössä.

Teoreettisessa tutkimustehtävässäni tutkimusotteeni on fenomenologinen ja hermeneuttinen. Tutkimus osoittaa, että Steinerin laaja-alainen kasvatusajattelu, <i>Menschenbildung</i>, voidaan jäsentää osaksi kasvatuksen historiallista ja filosofista jatkumoa, joka ulottuu antiikin paideiasta Saksan klassiseen <i>Bildung</i>-traditioon, ja sen suomalaiseen tulkintaan, <i>Bildning</i>-ajatteluun. Klassisen <i>Bildungin</i> tavoin Steinerin Menschenbildung a) liittää sivistyksen olemuksellisesti ihmiseen ja ihmisyyteen, ja b) painottaa ihmisessä olevien sisäisten potentiaalien täysimittaista kehittämistä, ihmisen henkistä kasvua, sekä yksilön kehittymistä itsenäisesti ajattelevaksi autonomiseksi moraalisubjektiksi. Samalla Steiner laajensi ja syvensi edellä mainittua, ja lisäksi hän osoitti, miten opettaja/kasvattaja voi <i>käytännössä</i> kehittää kasvatettavan sisäisiä potentiaaleja. Sivistyminen on paitsi tiedollista myös ihmisen ihmisyysominaisuuksien kehkeytymistä, ja sitä voidaan käytännössä edistää a) ihmistuntemuksen ja ihmisen kehittymisen ymmärtämisen pohjalta, ja b) kokemuksellisen ja taiteen läpäisemän opetuksen avulla. Tulkintani mukaan näistä muodostuu hänen <i>Menschenbildunginsa</i> traditiota uudistava arvo ja merkitys.

Empiirinen osio pohjautuu narratiivisiin haastatteluihin (viisi opettajaa, yksi rehtori ja yksi steinerkoulun luokanopettajakouluttaja), joita tarkastelen narratiivisella tutkimusotteella, joka on yksi laadullisen tutkimuksen uusimmista lähestymistavoista ihmisten ja heidän toimintansa ymmärtämiseen. Aineisto osoittaa, että informanttien sivistyskäsitys on kokonaisvaltainen, ja heillä on muodostunut asioihin syvä henkilökohtainen suhde – suhde, joka rakentuu vain pitkäjänteisen perehtymisen, kriittisen reflektiivisyyden ja työnteon kautta. Opettajat näkevät itsensä ensisijaisesti kasvamaan saattajina, ja he pyrkivät muuntamaan opetussuunnitelman tavoitteet ja arvot eläviksi oppimiskokemuksiksi. Rehtorin kohdalla tämä tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että hän pyrkii koulussaan luomaan sille edellytyksiä. Osa opettajista kokee ristipaineita steinerkoulun alkuperäisen sivistysihanteen ja suomalaisen koulutusjärjestelmän nykyvaatimusten välillä. Heidän koulua koskevassa kritiikissään voidaan nähdä yhtäläisyyksiä <i>kriittistä Bildungia</i> edustavan filosofi Theodor W. Adornon puolisivistyksen käsitteen kanssa. Rehtori näkee tilanteen toisin: kritiikin sijasta hän kannustaa opettajia käyttämään pedagogista autonomiaansa opetuksen toiminnallistamisen ja edelleen kehittämisen suuntaan, sillä hänen näkemyksensä mukaan opetussuunnitelmien perusteasiakirjat mahdollistavat sen.

Empiiriseen osioon sisältyvä positiointianalyysi osoittaa, että informantit tunnistavat ja ymmärtävät Steinerin sivistyskäsityksen keskeiset sisällöt. He asemoivat sivistyskäsityksensä enimmäkseen integroivasti suhteessa Steinerin kasvatusajattelun sivistyskäsitykseen: siitä on muodostunut heidän opettajuutensa sisäinen perusta. Samanaikaisesti heidän suhteensa siihen on kuitenkin tutkiva ja refleksiivinen, mikä mahdollistaa heille sen, että he voivat a) tarkastella ja kehittää omaa opettajuuttaan, b) kohdata omassa työssään maamme koulutuksen ohjausjärjestelmän vaatimukset, ja c) tarkastella steinerkasvatuksen teoreettisia lähtökohtia ja toimivia traditioita. Näin opettajat voivat ylläpitää sivistyskäsitystään ja sivistystä elävänä, ja vastata nykyajan koulutuksellisiin ja kulttuurisiin haasteisiin.

Tutkimuksessa Steinerin laaja-alainen kasvatusajattelu, <i>Menschenbildung</i>, näyttäytyy kokonaisvaltaisena sivistyskäsityksenä, joka ylittää suomalaisessa koulutusjärjestelmän kompetenssiperustaisen sivistysdiskurssin. Se korostaa inhimillistä kokonaiskehitystä ja yksilön sisäisen kasvun merkitystä tavalla, joka haastaa uusliberalistisia arvoja ja tavoitteita painottavat koulutuspoliittiset suuntaukset ja linjaukset. Näin steinerpedagogiikka muodostaa vaihtoehtoisen, sivistyksen pirstoutumista tasapainottavan näkökulman, joka palauttaa huomion ihmisen eheään kasvuun ja laaja-alaisen sivistymisen merkitykseen.

The structure of education for humanity is disintegrating. In classical<i> Bildung</i> thought, Bildung is essentially connected to the human being and to humanity. Bildung, in this sense, refers to the unfolding of human qualities, while its disintegration signifies their weakening and, ultimately, the fragmentation of the human being.

In Finland, the school and the teacher have traditionally been regarded as facilitators of Bildung and valued as national resources. The impact of a teacher’s work can, ultimately, extend to the development of humanity as a whole.

Finland’s official education system also includes Waldorf schools, which seek to provide their pupils and students with a broad and multifaceted general education. This qualitative doctoral dissertation examines Bildung in the Finnish Waldorf school. The aim of the study is to construct an understanding of Bildung in Waldorf education through two research tasks: a) a theoretical – to examine Rudolf Steiner’s educational thought and its conception of Bildung, and b) an empirical task – to understand Waldorf teachers’ conceptions of Bildung and how these are enacted in practice.

In my theoretical research task, the methodological approach is phenomenological and hermeneutic. The study demonstrates that Steiner’s comprehensive educational thinking, <i>Menschenbildung</i>, can be situated within the historical and philosophi-cal continuum of education, extending from ancient paideia to the German classical <i>Bildung</i> tradition and its Finnish interpretation,<i> Bildning</i>. Like classical <i>Bildung</i>, Steiner’s <i>Menschenbildung</i> a) connects Bildung essentially to the human being and to humanity, and b) emphasizes the full development of the inner potentials within each person, spiritual growth, and the emergence of the individual as an autonomously thinking moral subject. At the same time, Steiner expanded and deepened this tradition and additionally showed how a teacher/educator can practically support the development of these inner potentials. Bildung is not only cognitive but concerns the unfolding of human qualities, and it can be fostered in practice through a) an understanding of human nature and human development, and b) experiential and teaching permeated by the arts. In my interpretation, these elements constitute the value and significance of Steiner’s <i>Menschenbildung</i> as a renewal of the tradition.

The empirical section is based on narrative interviews (five teachers, one principal, and one Waldorf class teacher educator), which I examine through a narrative research approach – one of the most recent qualitative methods for understanding people and their actions. The data shows that the informants’ conception of Bildung is holistic and grounded in a deeply personal relationship with their work – one that is built only through sustained engagement, critical reflection, and effort. Teachers primarily view themselves as guides of human growth, seeking to transform the aims and values of the curriculum into living learning experiences. For the principal, this means first and foremost creating the conditions within the school for such work to be possible. Some teachers experience tensions between the original Waldorf ideal of Bildung and the contemporary demands of the Finnish education system. Their criticism of schooling shows parallels to philosopher Theodor W. Adorno’s concept of “half-education” (<i>Halbbildung</i>), a key idea within critical <i>Bildung</i> theory. The principal, however, interprets the situation differently: instead of criticism, he encourages teachers to use their pedagogical autonomy to activate and further develop teaching practices, as the core curriculum framework, in his view, permit this.

The positioning analysis included in the empirical section shows that the informants recognize and understand the central elements of Steiner’s conception of Bildung. They position their own views of Bildung largely in an integrative relationship to Steiner’s educational thought: it has become the inner foundation of their teacherhood. At the same time, their relationship to it remains investigative and reflective, enabling them to a) examine and develop their own pedagogical practice, b) respond to the demands of the national educational governance system, and c) consider the theoretical foundations and living traditions of Waldorf education. In this way, teachers are able to maintain their conception of Bildung as a living reality and to meet the educational and cultural challenges of the present time.

The study shows that Steiner’s comprehensive educational conception, <i>Menschen-bildung</i>, appears as a holistic concept of Bildung that transcends the competence-based discourse characteristic of the Finnish education system. It emphasizes the significance of human wholeness and inner development in a way that challenges educational policy trends and directives informed by neoliberal values and aims. Thus, Waldorf pedagogy offers an alternative perspective that counterbalances the fragmentation of Bildung by restoring attention to the coherent development of the human being and the importance of broad Bildung.