Kaupunkien rooli kohtuuhintaisen asumisen edistäjinä

Abstract

Tämä tutkimus käsittelee kaupungeissa harjoitettavaa asunto- ja maapolitiikkaa sekä sen suhdetta kohtuuhintaisen asumisen edistämiseen. Asumisen hinta on kaikkia koskettava asia sekä laajasti yhteiskunnan toimintaan vaikuttava ilmiö. Asuminen on samaan aikaan sosiaalinen perustarve, markkinoilla vaihdettava hyödyke sekä suuri globaali varallisuusomaisuus, jolloin sen harjoittamiseen kiinnittyvät samanaikaisesti eri tavoitteet yleisen ja yksityisten etujen välillä.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on jaettu kahteen lukuun. Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan asuntopolitiikan määritelmää sekä sen kiinnittymistä muuhun politiikkaan ja hyvinvointivaltion tehtäväkenttään, jonka lisäksi esitellään, miten asuntopolitiikkaa harjoitetaan suomalaisessa julkishallinnossa. Koska tutkimus keskittyy kaupunkien rooliin kohtuuhintaisuuden edistämisessä, tarkastellaan asunto- ja maapolitiikan harjoittamista erityisesti kuntasektorin näkökulmasta. Teoreettisen viitekehyksen toisessa luvussa tarkastelunkohteena on asumisen hinnan muodostuminen ja asumisen kohtuuhintaisuuden käsitteen määrittely. Luvussa esitetään tiivistetysti asuntomarkkinoiden suhdetta asumisen ilmiöihin. Asumisen kohtuuhintaisuutta jäsennellään määrittelyn, eri näkökulmien tarkastelun sekä toteuttamisen kautta. Tämän lisäksi asumisen hintaa tarkastellaan suhteessa kaupunkirakenteeseen ja erityisesti eriytymiskehityksen näkökulmasta. Lopuksi esitellään asumisen finansialisaation käsite ja sen suhdetta asumisen olemukseen ja hintaan.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa tarkasteltiin kuuden suomalaisen kaupungin asunto-ohjelmia. Kohdekaupungit olivat Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä ja Lahti. Kohdekaupungit valittiin Suomen suurimpien kaupunkiseutujen keskuskaupunkien mukaan, joilla on tällä hetkellä käytössä olevat asunto-ohjelmat. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla, jonka avulla pyrittiin saamaan ymmärrystä siitä, miten kaupungit edistävät asumisen kohtuuhintaisuutta ja miltä asuntopolitiikan harjoittaminen näyttäytyy niiden omassa toiminnassaan.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kaupungit tunnistavat kohtuuhintaisuuden keskeisenä asuntopoliittisena tavoitteena, jota tulee edistää kaupunkien toimesta. Vaikka kohtuuhintainen asuminen esiintyy tavoiteltavana tilana, sitä ei toisaalta tulkita riittävän kokonaisvaltaisesti vaan jää voimakkaasti alle markkinahintaisen asumisen ulottuvuuden varaan. Kohtuuhintaisen asumisen edistämisessä painottuu julkisin varoin tuetun alle markkinahintaisen asuntokannan rooli ja asuntopolitiikan harjoittamisessa erityisesti hallinta- ja rahoitusmuotojen sekoittaminen. Lisäksi toimivien asuntomarkkinoiden edistäminen nähdään keskeisenä asuntopoliittisena tavoitteena. Asuntopolitiikan harjoittamisessa esiintyy ristiriitoja eri hallinnontasojen, erityisesti kunnan ja valtion välillä, vaikka kohtuuhintaisuutta pidetään kiistattomasti asumisen keskeisenä tavoitteena julkishallinnon kaikilla tasoilla. Tutkimus vahvistaa asuntopolitiikan ytimessä olevaa poliittista ongelmaa yleisen edun edistämisestä ja yksityisten etujen suojelemisesta sekä kohtuuhintaisuuspolitiikan tähtäävien tavoitteiden epäselvyydestä, eli mihin ongelmaan asuntopolitiikalla todella tähdätään: pienituloisten kotitalouksien tukemiseen vai puuttuminen asumisen systemaattiseen kalleuteen.