Poliittinen osallistuminen kuntatasolla : Tampereen, Turun, Oulun ja Jyväskylän osallisuusohjelmien kriittinen tarkastelu
Peltola, Joni (2026)
Peltola, Joni
2026
Politiikan tutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Politics
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2026-03-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202603183342

Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Tampereen, Turun, Oulun ja Jyväskylän kaupunkien laatimissa osallisuusohjelmissa ilmeneviä poliittisen osallistumisen tavoitteita, ihanteita, ongelmia sekä tulevaisuuden haasteita. 2020-luvulla osallisuusohjelmista on muodostunut suomalaisissa kunnissa huomionarvoinen väline, jonka avulla on mahdollista määrittää osallisuustoiminnan keskeisiä periaatteita ja erilaisia tapoja kuntalaisen osallistumisen edistämiseksi. Aihe on tutkimuksellisesti mielenkiintoinen ja merkittävä, sillä osallisuusohjelmat nostavat sisällöissään esiin useita olennaisia kuntatason osallistumisen periaatteita, toimintatapoja ja haasteita, jotka yhdessä muodostavat poliittisesta osallistumisesta monisyisen ja laaja-alaisen kokonaisuuden.
Tutkimusaineistona tutkielmassa hyödynnetään vuosina 2022–2023 laadittuja Tampereen, Turun, Oulun ja Jyväskylän osallisuusohjelmia. Näitä tutkimusohjelmia analysoidaan teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla, jolloin olennaista on aihetta koskevan aiemman teorian ja tutkimuksen keskeinen merkitys analyysin toteutuksessa. Varsinaisen teoreettisen taustan tutkielmalle muodostavat osallistuvan ja deliberatiivisen demokratian teoriat, jotka ilmentävät syvällisesti poliittista osallistumista koskevaa teoreettista ajattelua. Näiden teorioiden ohella tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä hyödynnetään poliittista osallistumista koskevaa monipuolista tutkimuskirjallisuutta, jonka avulla pyritään tuomaan esiin poliittisen osallistumisen käytännöllisempää osa-aluetta, jota esimerkiksi kuntien erilaiset osallistumiskanavat edustavat.
Tutkielman keskeisenä tavoitteena on vastata siihen kysymykseen, miten osallistuvassa ja deliberatiivisessa demokratiateoriassa esiintyvät kansalaisosallistumisen tavoitteet ja ihanteet ilmenevät analysoitavissa osallisuusohjelmissa. Analyysia laajentavana tutkimuskysymyksenä on sen sijaan, miten tutkimuskirjallisuudessa määritellyt ja ilmaisut kansalaisosallistumisen ongelmat ja haasteet ilmenevät näiden osallisuusohjelmien sisällöissä. Yhdessä nämä kaksi tutkimuskysymystä muodostavat tutkielman analyysille sellaisen lähestymistavan, jossa huomioidaan poliittisen osallistumisen moninaiset merkitykset ja tavoitteet, mahdolliset sisällölliset ristiriitaulottuvuudet sekä tulevaisuuden kehityskulkujen aiheuttamat todennäköiset haasteet.
Analyysin tuloksien perusteella voidaan todeta, että osallistuvassa ja deliberatiivisessa demokratiassa esiintyvät poliittisen osallistumisen tavoitteet ja ihanteet ilmenevät Tampereen, Turun, Oulun ja Jyväskylän osallisuusohjelmissa varsin selkeästi ja monipuolisesti. Tällöin voidaankin muodostaa useita teorialähtöisiä osallistumisen tavoite- ja ihannekategorioita, jotka ilmenevät analysoitavissa osallisuusohjelmissa. Myös osallistumisen ongelmien ja tulevaisuuden haasteiden analysoinnin perusteella voidaan muodostaa useita sisällöllisiä kategorioita, joista osa esiintyy myös poliittista osallistumista käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa. Merkittävänä huomiona nousee esiin, että osallisuusohjelmissa ilmenevät poliittisen osallistumisen ongelmat ovat luonteeltaan varsin kaupunki- ja hallintosidonnaisia, kun taas tulevaisuuden haasteet liittyvät usein polarisaation kärjistymisen ja demokratian heikentymisen kaltaisiin kansallisiin ja globaaleihin trendeihin.
Tutkielman tulokset osoittavat poliittisen osallistumisen toimintaympäristön olevan laaja-alainen ja monisyinen myös kuntatasolla. Huomionarvoista on erityisesti se, että kuntatason poliittisessa osallistumisessa kohtaavat hallintolähtöinen osallistamispolitiikka ja kansalaisosallistumisen perimmäinen yksilö- ja yhteisölähtöisyys. Tällöin myös analysoitavissa osallisuusohjelmissa on havaittavissa jännitteisyyttä näiden kahden osallistumista määrittävän lähestymistavan välillä, sillä niiden keskeiset premissit eroavat toisistaan huomattavasti. Tulevaisuuden näkökulmasta tarkasteltuna näiden kahden osa-alueen onnistunut yhteensovittaminen olisi kuitenkin ensisijaisen tärkeää, jotta poliittinen osallistuminen voisi toteutua aidosti ja vaikuttavasti ja tukea samanaikaisesti demokratian selviytymistä tulevaisuuden vaikeissa ja moninaisissa haasteissa.