Teaching and Learning Cultures in Transnational Higher Education : From Dichotomies Towards Hybridisations

Abstract

Tämä väitöskirja tarkastelee eri maiden korkeakoulujen välisessä ylirajaisessa koulutusyhteistyössä rakentuvien kulttuuristen ja pedagogisten prosessien dynamiikkaa. Suomen korkeakoulutuksen koulutusvientiin liittyvien kehityskulkujen innoittamana tutkimus analysoi kysymyksiä koulutuksen vietävyydestä ja siirrettävyydestä yli kansallisten rajojen. Ylirajaista koulutusyhteistyötä (<i>transnational education</i>) on usein kuvattu prosessina, jossa koulutus siirtyy tarjoavalta korkeakoululta vastaanottavalle korkeakoululle. Tuore ylirajaista opetusta ja oppimista koskeva tutkimus kuitenkin korostaa kulttuurisen kontekstualisoinnin tarvetta ylirajaisessa korkeakoulutuksessa. Kulttuurinen kontekstualisointi on liitetty opetussuunnitelman lokalisointiin eli ylirajaisen koulutuksen laaja-alaiseen kulttuuriseen ja pedagogiseen muokkaamiseen. Aiempi tutkimus ei kuitenkaan tarjoa kattavaa teoreettista ja empiiristä kuvausta ylirajaisen koulutuksen kulttuurisen kontekstualisoinnin prosessien dynamiikasta. Tämä väitöskirja syventää ymmärrystä tarkastelemalla kolmea ylirajaista pedagogista kehittämiskumppanuutta, joissa yhtenä osapuolena on suomalainen yliopisto ja toisena palestiinalainen, brasilialainen ja thaimaalainen yliopisto. Tutkimuksen päätavoitteena on valaista ylirajaisen korkeakoulutuksen pedagogisten ja kulttuuristen prosessien dynamiikkaa ja tuottaa niistä teoreettinen ja empiirinen kuvaus.

Tutkimus sijoittuu monitieteiseen korkeakoulututkimuksen kenttään. Sen teoreettinen viitekehys rakentuu kolmen tutkimussuuntauksen varaan: kansainvälistyminen ja ylirajainen korkeakoulutus; opetus, oppiminen ja pedagoginen kehittäminen korkeakoulutuksessa; sekä korkeakoulujen institutionaaliset kulttuurit. Poststrukturalistinen diskurssiteoreettinen näkökulma tarjoaa lisäksi teoreettisia ja metodologisia lähtökohtia empiiriselle tutkimukselle ja toimii koko tutkimuksen ontologisena ja epistemologisena perustana. Näiden neljän tutkimussuuntauksen teoreettisen annin jäsentämiseksi tutkimuksessa kehitetään opetuksen ja oppimisen kulttuurien käsite, jonka avulla kolmea ylirajaista pedagogista kehittämiskumppanuutta tarkastellaan analyyttisesti. Opetuksen ja oppimisen kulttuurit määritellään diskursiivisiksi merkityksenmuodostuksen prosesseiksi, jotka ohjaavat sitä, miten korkeakoulussa ymmärretään ja organisoidaan koulutusprosessit.

Laadullisena monitapaustutkimuksena toteutettu väitöskirja koostuu kolmesta tapaustutkimuksesta, jotka käsittelevät kolmea ylirajaista korkeakoulutuskumppanuutta: suomalais-palestiinalaista, suomalais-brasilialaista ja suomalais-thaimaalaista. Jokaisen maan yliopisto-opettajille järjestettiin oma yliopistopedagoginen koulutus. Kolmen ylirajaisen koulutuskumppanuuden aikana kerätty tutkimusaineisto (yliopistopedagogisen koulutuksen kirjallisia tehtäviä ja haastatteluja) analysoitiin poststrukturalistisen diskurssianalyysin avulla.

Tapaustutkimuksissa tunnistetaan useita, ajoittain keskenään kilpailevia diskursseja, joita yliopisto-opettajat käyttävät kirjoittaessaan tai puhuessaan opetus- ja oppimisprosesseista. Tapaustutkimukset osoittavat, että opetuksen ja oppimisen kulttuurit ovat dynaamisia ja pirstaleisia, sillä ne rakentuvat korkeakoulun sisäisistä ja ulkoisista sekä ylirajaisen koulutuksen diskursiivisista näkökulmista. Näihin vaikuttavat esimerkiksi maan ja korkeakoulun historia ja sijainti, käynnissä olevat koulutusuudistukset, pedagogisen koulutuksen käsitteet ja lähestymistavat sekä globaalit suuntaukset. Ylirajaisen koulutuksen kohtaamiset kietoutuvat yhteen muiden korkeakoulussa ja sen ympärillä samanaikaisesti tapahtuvien kulttuuristen ulottuvuuksien ja prosessien kanssa. Tutkimuksessa tunnistetaan kaksi diskurssien limittymisen mekanismia: moninaistuminen ja hybridisaatio. Näiden avulla voidaan syventää kulttuurisen kontekstualisoinnin kysymyksiä ylirajaisessa koulutuksessa sekä empiirisesti että teoreettisesti.

Moninaistuminen tarkoittaa opettamista ja oppimista koskevien vaihtoehtoisten diskursiivisten näkökulmien muotoutumista. Hybridisaatio puolestaan viittaa prosessiin, jossa erilaiset ja ajoittain ristiriitaisetkin diskursiiviset näkökulmat yhdistyvät ja sulautuvat toisiinsa. Tässä tutkimuksessa havaittu moninaistumisen prosessi tukee aiempaa tutkimusta, jonka mukaan ylirajainen ja kansainvälinen koulutus mahdollistavat kansainvälisen oppimisen ja ajatustenvaihdon. Hybridisaatio on pedagogisten ideoiden vähittäisen muotoutumisen ja muuttumisen prosessi, jossa diskursiiviset näkökulmat risteävät ja yhdistyvät toisiinsa korkeakoulun sisällä, sen ulkopuolella ja ylirajaisen koulutuksen kohtaamisissa.

Tämän tutkimuksen tulokset ja erityisesti hybridisaatiota koskevat havainnot haastavat yksinkertaistetun käsityksen koulutusviennistä suomalaisen osaamisen siirtämisenä. Hybridisaatio problematisoi myös yleisen tavan hahmottaa ylirajaista koulutusta yksisuuntaisena ja hierarkkisena suhteena, joka tässä tutkimuksessa teoretisoidaan tarjoajan ja vastaanottajan väliseksi dikotomiaksi. Väitöskirjassa esitetään ylirajaiseen koulutukseen laajempi lähestymistapa, joka irtautuu yksisuuntaisista dikotomioista ja suuntautuu kohti monisuuntaisia hybridisaatioita. Tutkimuksen teoreettiset ja empiiriset tulokset tuottavat uutta tietoa ylirajaisen koulutuksen tutkimuksen lisäksi myös opetuksen, oppimisen ja pedagogisen kehittämisen tutkimukseen sekä korkeakoulujen institutionaalisten kulttuurien tutkimukseen.

This dissertation explores the dynamics of the cultural and pedagogical processes that emerge in transnational education (TNE) cooperation between higher education institutions (HEIs) in different countries. Prompted by the education export developments in Finland’s higher education, the research unpacks the questions of the exportability and transferability of education across borders. While collaborative TNE has often been discussed as a process of transferring education from the provider HEI to the receiver HEI, recent research on teaching and learning in TNE highlights the need for the cultural contextualisation of education in cross-border education. The notion of cultural contextualisation has been discussed as the localisation of the curriculum, entailing complex cultural and pedagogical changes/adjustments in TNE encounters. However, previous research provides no comprehensive theoretical and empirical elaboration of the dynamics of cultural contextualisation processes in TNE. This dissertation addresses this gap by examining three transnational pedagogical development partnerships between a Finnish university and universities in Palestine, Brazil, and Thailand. The research’s main aim is to illuminate the dynamics of pedagogical and cultural processes in TNE and outline a theoretical and empirical elaboration of these processes.

The research is located in the interdisciplinary field of higher education research. The theoretical framework draws on three research strands: internationalisation and transnational higher education; teaching and learning and the pedagogical development in/of higher education; and institutional cultures in higher education. Furthermore, a poststructuralist discourse perspective provides theoretical and methodological insights for the empirical research and an ontological and epistemological grounding for the entire research enquiry. To operationalise these four research strands’ theoretical insights, the concept of teaching and learning cultures is devised and used as an analytical focus through which the three transnational pedagogical development partnerships are examined. Teaching and learning cultures are defined as discursive meaning-making processes that guide the ways in which educational processes are understood and organised at an HEI.

Designed as qualitative multiple-case-study research, the dissertation consists of three case studies of three TNE partnerships (Finnish–Palestinian, Finnish–Brazilian, and Finnish–Thai). The partners organised three separate pedagogical development courses for Palestinian, Brazilian, and Thai university teachers. The research data collected during the three TNE partnerships (coursework texts and interviews) were analysed using poststructuralist discourse analysis.

The case studies identify multiple, sometimes contested, discourses on which university teachers draw when writing or talking about teaching and learning processes. The studies show that teaching and learning cultures are dynamic and fragmented, as they are constructed by discursive perspectives within the HEI, around it, and from TNE encounters (for example, the country’s and institution’s history and location, ongoing education reforms, notions from the pedagogical development course, and global trends). TNE encounters are thus entangled with other cultural aspects and processes that occur simultaneously within and around the HEI. Two identified mechanisms of such discursive entanglements – diversification and hybridisation – provide a nuanced empirical and theoretical elaboration of questions discussed under the notion of cultural contextualisation in TNE.

Diversification entails the formulation of alternative discursive perspectives on teaching and learning; hybridisation refers to a process of merging/combining diverse, sometimes contested, discursive perspectives. The process of diversification this research observes supports previous studies showing that transnational and international education enables international learning and exchange of ideas. As a process of emerging transformations of pedagogical ideas, hybridisation entails the multidirectional intermixing of discursive perspectives within the HEI, around it, and from TNE encounters.

This research’s findings, especially regarding hybridisation, complicate what is simplistically presented as a transfer of Finnish expertise through education export. Hybridisation also problematises the common conceptualisation of TNE as a unidirectional hierarchised relationship, which in this research is theorised as the ‘provider–receiver’ dichotomy. The dissertation proposes a broader approach to TNE that departs from unidirectional dichotomies and looks towards multidirectional hybridisations. Its theoretical and empirical insights contribute to TNE scholarship, as well as to research on teaching and learning and pedagogical development, and on institutional cultures in higher education.