Näyttelijä ekstensiivisyyden ja haavoittuvuuden välissä : aggressio, vammaisuus ja henkilökohtaisuus näyttämöllä

Abstract

Tämä opinnäyte tarkastelee näyttelijäntaidetta voiman ja haurauden välisessä jännitteessä. Työssä tutkitaan erityisesti sitä, miten aggressio, maskuliinisuus ja vamma voivat toimia näyttelijäntaiteellisena materiaalina ja millaisia näyttämöllisiä mahdollisuuksia nämä ruumiilliset kokemukset avaavat. Lähtökohtana ovat kirjoittajan omat näyttelijyyden ja ihmisyyden kokemukset sekä ruumiillinen historia, jossa aggressiivinen voima ja haavoittuvuus ovat kietoutuneet toisiinsa.

Opinnäytteessä tarkastellaan ekstensiivisyyden käsitettä näyttelijäntaiteen näkökulmasta. Ekstensiivisyydellä viitataan voimakkaaseen ruumiilliseen tuntuun ja olemisen tapaan, mikä voi samalla toimia näyttämöllisen ilmaisun moottorina. Samalla työ pohtii, miten tällainen ruumiillisuus suhteutuu maskuliinisuuden kulttuurisiin malleihin sekä siihen liittyviin odotuksiin ja ristiriitoihin. Lisäksi opinnäytteessä käsitellään herkkyyden, haavoittuvuuden ja emootioiden esilletuomisen haasteita sekä sitä, miten henkilökohtaiset kokemukset voivat muuntua näyttämölliseksi materiaaliksi.

Tutkielman keskeinen konteksti on taiteellinen opinnäyte, monodraama Oboh (2026), jossa identiteettiä, vammaa, perhesuhteita ja mytologiaa tarkastellaan kauhun lajityypin keinoin. Prosessin aikana henkilökohtainen materiaali, sukutarinoiden kerääminen sekä moniaistinen esityksen työstäminen muovautuivat esityksen dramaturgiaksi. Opinnäyte pohtii, miten näyttämö voi toimia paikkana, jossa henkilökohtaiset kokemukset – kuten aggressio, häpeä ja paljastumisen pelko – muuttuvat taiteelliseksi toiminnaksi.

Opinnäyte ehdottaa, että voima, aggressio ja hauraus eivät ole toisensa poissulkevia teemoja, vaan niiden välisyys voi synnyttää näyttelijäntaidetta, joka on samanaikaisesti ekstensiivistä, henkilökohtaista ja taiteellisesti hedelmällistä.