Horjuttaen kohti yllätyksiä : Kuinka välttää mekaanista näyttelemistä

Abstract

Tämä opinnäyte käsittelee horjumisia ja horjutuksia näyttelijäntyöllisenä tekniikkana. Opinnäytteen tavoitteena on tunnistaa ja analysoida, mitkä asiat johtavat horjumiseen, mitä horjumisen hetkellä tapahtuu sekä mitä siitä seuraa. Aihetta lähestytään suunnittelemattomien horjumisien kautta, minkä jälkeen tutkitaan, kuinka itseään voisi horjuttaa suunnitellusti. Keskeiset opinnäytteessä käytetyt käsitteet ovat viritys, virike ja atmosfääri. Opinnäytteen tärkein tutkimuskysymys on: Miten näyttelemistä voi horjuttaa, jotta siitä ei tule mekaanista ja välinpitämätöntä? Edelliseen kysymykseen liittyy olennaisesti toisto näyttelemisessä ja erityisesti se, kuinka pystyä lukuisien toistojen jälkeen pitämään näytteleminen mielekkäänä.

Opinnäytteen lähtökohtana on kokemus näyttelijäntyön perusrakenteen niin vankasta omaksumisesta ja sovittujen toimintojen suorittamisesta, että tämä on alkanut tuottaa mekaanisuuden tuntua. Mekaanisuuden tuntu saattaa synnyttää näyttelemistä, josta katoaa näyttelemisen intohimo. Tämän opinnäytteen tavoitteena on auttaa jäsentämään näyttelemistä näyttelijänteknisten käsitteiden ja ilmiöiden kautta sekä tarjota vastauksia kysymykseen, millä tavalla näytteleminen voisi pysyä näyttelijälle aina mielenkiintoisena.

Opinnäytteessä tarkastellaan aihetta kolmen esityksen kautta. Ne ovat Aina joku eksyy, jota esitettiin Tampereen Teatterissa, Tampereen Teatterikesän Off-ohjelmistossa nähty sooloesitys Juuret, sekä maisterin tutkinnon taiteellinen opinnäyte Taantumus.

Opinnäytteen tärkeimmät tulokset liittyvät ymmärrykseen siitä, että näyttelemisen opiskelun jälkeen näytteleminen voi olla intohimo, ei niinkään pelkkä työ. Opinnäytteen kirjoittamisen seurauksena näyttelemisen suorittaminen on kääntynyt takaisin intohimoksi näytellä.