"Jos sinä puhu joka aika sinä oppia nopeesti" : Maahanmuuttajanaisten käsityksiä suomen kielen oppimisesta

Abstract

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Suomeen muualta muuttaneiden naisten sekä heidän parissaan ohjaustyötä tekevien henkilöiden käsityksiä suomen kielen oppimisesta. Maahanmuutto Suomeen on kasvanut koko 2000-luvun. Samalla suomalainen työikäinen väestö on ikääntynyt ja suuret ikäluokat siirtyneet eläkkeelle. Työllisyyden kasvu on ollut maahanmuuton varassa jo useita vuosia, joten on tärkeää tukea maahanmuuttaneiden kotoutumista ja kielenoppimista, jotta he jatkossakin voivat olla mukana luomassa maamme tulevaisuutta. Varsinkin maahanmuuttajanaisten työllistyminen saattaa korkeasta koulutusasteesta huolimatta olla haastavaa, joten heidän tilanteeseensa ja käsityksiinsä on tarpeellista perehtyä, jotta heitä osattaisiin tukea mahdollisimman hyvin. Opinnäytetyöni tavoitteena on täydentää suomen kielen oppimiseen ja opettamiseen kohdistuvaa tutkimusta sekä lisätä tietoa siitä, millaisia tekijöitä eri maahanmuuttajaryhmät itse pitävät hyödyllisinä kielenoppimisen kannalta.

Keräsin tutkielmani aineiston haastattelemalla viittä kohtaamispaikka Naistarissa käyvää maahanmuuttajanaista sekä kolmea siellä työskentelevää ohjaajaa. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluja ja niistä saamieni tallenteiden kesto oli yhteensä noin neljä tuntia (234 minuuttia). Haastattelutilanteissa keskustelua jäsensivät puolistrukturoidun teemahaastattelun tapaan suunnittelemani haastattelurungot, jotka laadin erikseen ohjaajille sekä kävijöille. Analysoin aineistoni käyttäen laadullista sisällönanalyysiä, ja pystyin sen avulla teemoittelemaan aineistosta erilaisia suomen kielen oppimiseen vaikuttavia tekijöitä.

Maahanmuuttajanaisten ja Naistarin ohjaajien käsitykset suomen kielen oppimiseen vaikuttavista tekijöistä olivat hyvin samansuuntaisia. Vuorovaikutustilanteet suomea puhuvien ihmisten kanssa ovat molempien ryhmien mielestä erittäin tärkeitä, koska ne tarjoavat tilaisuuksia sekä kuulla kieltä todellisissa konteksteissa että harjoitella itse kielen käyttöä. Oppimismotivaatio on niin ikään merkityksellinen: motivaatiota opiskeluun on oltava, jotta oppija yhtäältä lähtee mukaan vuorovaikutustilanteisiin ja toisaalta hyödyntää näiden tilanteiden esiin tuomia tarjoumia kielen käyttämiseen. Kasvokkaiset kielenkäyttötilanteet ovat kaikkien haastattelemieni naisten mukaan tärkein kielenoppimista tukeva yksittäinen tekijä. Oppijoiden oma elämäntilanne sekä tulevaisuudensuunnitelmat vaikuttavat myös osaltaan mahdollisuuksiin ja motivaatioon opiskella ja oppia kieltä.

Tutkimukseni tukee aiempaa, erilaisten maahanmuuttajaryhmien parista saatua tutkimustietoa vuorovaikutuksen roolista kielenoppimisen tukena. Vuorovaikutustilanteita tarjoutuu sekä muodollisen koulutuksen parissa että epämuodollisessa, arkisessa kanssakäymisessä. Merkittävää kuitenkin on, että esimerkiksi kotoutumiskoulutuksen tarjoama muodollinen kielenopetus on ajallisesti varsin lyhyt eivätkä kaikki opiskelijat saavuta sen aikana kielitaidon tavoitetasoa, joten on selkeä tarve sille, että maahanmuuttajat pääsisivät entistä enemmän arkielämän vuorovaikutukseen suomenkielisen väestön kanssa. Kolmannen sektorin toiminta tarjoaa maahanmuuttaja- ja kantaväestön kohtaamiseen paikkoja ja tilaisuuksia, mutta kantasuomalaiset lähtevät niihin mukaan valitettavan harvoin. On tärkeää pitää maahanmuuttajille suunnattu kielikoulutus vähintäänkin nykyisellä tasolla, mutta samaan aikaan olisi tarpeen panostaa kantasuomalaisten ”kotouttamistaitoihin”: jokainen meistä voi arjen kohtaamisissa olla kielenoppijan tukena. Kaksisuuntainen kotoutuminen, jossa sekä Suomeen muualta muuttaneet ihmiset että heidät vastaanottavan yhteiskunnan jäsenet ottavat askelia kohti yhteistä, monikulttuurista ja kielitietoista tulevaisuutta, vaatii vielä opettelua meiltä kaikilta.