Poliisin toimivalta mielenosoitusten rajoittamistilanteissa: Harkintavallan rajat kokoontumisvapauden näkökulmasta

Abstract

Tutkielmassa tarkastelun kohteena oleva sääntely kohdistuu mielenosoitukseen. Oikeus mielenosoituksen järjestämiseen ja siihen osallistumiseen sekä oikeus esittää mielenosoituksessa mielipiteitään edustaa kokoontumisvapauden käytön ydinaluetta. Kokoontumisvapautta pidetään yhtenä tärkeimmistä yksilöille ja ryhmille kuuluvista poliittisista perus- ja ihmisoikeuksista. Sen toteutuminen on välttämätöntä demokraattiseen oikeusvaltioon kuuluvan kansalaisyhteiskunnan toiminnalle. Julkisella vallalla on velvollisuus turvata kokoontumisvapauden toteutuminen luomalla edellytyksiä sen käyttämiselle ja toisaalta sietämällä sen käyttämisestä aiheutuvaa haittaa. Silti mielenosoitukseen kohdistettavien rajoitustenkin on oltava joissain tilanteissa mahdollisia ilman, että rajoittamisen katsotaan olevan perus- ja ihmisoikeuksien vastaista. Haasteena onkin rajoitustoimien oikean tason löytäminen suhteessa perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuuteen ja mielenosoituksen tosiseikastossa ilmeneviin tekijöihin.

Kaikista viranomaisista poliisin tehtävissä konkretisoituu ainutlaatuisella tavalla velvollisuus turvata kokoontumisvapautta ja toisaalta tarvittaessa rajoittaa sitä lailla säädetyn toimivaltansa nojalla. Poliisilla on velvollisuus noudattaa toiminnassaan tarkasti lakia. Mielenosoitusta rajoitettaessa rajoitetaan sen taustalla olevia perus- ja ihmisoikeuksia, joten toimenpiteille on oltava tarkasti laissa säännellyt edellytykset. Rajoitusperusteiden tulkintaa ohjaavat periaatteet, jotka ovat muodostuneet kotoperäisessä oikeusjärjestelmässämme ja merkittävällä tavalla myös kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tulkintakäytännön vaikutuksesta.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lainopin tutkimusmenetelmällä poliisin toimivaltaperustaa ja harkintavallan rajoja pantaessa toimeen kokoontumisvapauden rajoituksia. Tutkimusongelmaa lähestytään mielenosoitusta sääntelevän kirjoitetun lainsäädännön sisällön ja kehityksen kartoittamisella. Tästä edetään voimassa olevan lain tulkintaan liittyvien oikeudellisten periaatteiden sekä muiden viranomaisen harkintaa ohjaavien perusteiden analyysiin. Kokoontumisvapauden rajoittamisen perusteita peilataan perustuslakivaliokunnan muodostamaan yleisten rajoitusedellytysten testiin. Lisäksi tutkielmassa havainnoidaan kokoontumisvapauden turvaamisen ja rajoittamisen tasapainon problematiikkaa käyttäen aineistona kotimaisia viranomais- ja tuomioistuinratkaisuja sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä.

Tutkielman tavoitteena on tarjota välineitä mielenosoitukseen kohdistuvien ja poliisin harkintavallan rajoissa tapahtuvan rajoitusten toimeenpanon lainmukaisuuden arviointiin, kun tarkastelun keskiössä on kokoontumisvapauden toteutuminen perustuslainsäätäjän tarkoittamalla tavalla.

Tutkielman tuloksena esitetään, että julkisen vallan perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuudesta johtuen kokoontumisvapauden rajoittamista on tarkasteltava turvaamisen lähtökohdan kautta, johon rajoittaminen muodostaa poikkeuksen. Lisäksi perus- ja ihmisoikeuksia rajoittavan toimivallan käytössä korostuu erityisesti vaatimus rajoittavien toimien hyväksyttävyydestä, oikeasuhtaisuudesta ja yhteensopivuudesta kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Johtopäätöksissä nostetaan esiin tulkintasuosituksia liittyen mielenosoituksella aiheutetun häiriön määrän suhteesta kokoontumisvapauden rajoittamiseen ja mielenosoituksen hajottamisen toimivaltaperustaan.