What Does It Mean to Be a Lapsed Player? : Fragmented play practices, player identity, and liminality of Finnish lapsed players

Abstract

Pelaaminen on suositumpaa kuin koskaan. Mutta mitä tapahtuu, kun elämäntilanteet muuttuvat ja pelaaminen häiriintyy jotenkin? Tai kun aiemmin tärkeä vapaa-ajan aktiviteetti tai identiteetti pilaantuu? Aiempi tutkimus pelaamisen lopettaneista on ollut lähinnä kiinnostunut tiettyjen pelien lopettamisesta tai keskittynyt tiettyyn syyhyn lopettaa, kuten addiktioon. Tutkitut pelit ovat olleet suurimmaksi osaksi digitaalisia. Tämä väitöskirja lähestyy pelaamista monien pelityyppien näkökulmasta ja sisältää siis sekä digitaalisen että analogisen pelaamisen. Se keskittyy suomalaisiin pelaajiin, jotka ovat joskus pelanneet aktiivisesti, mutta ovat sittemmin vähentäneet pelaamistaan tai lopettaneet sen kokonaan. Väitöskirjan tavoittelee vastausta laajempaan tutkimuskysymykseen: mitä tarkoittaa olla uuvahtanut pelaaja?

Kysymykseen vastataan neljän artikkelin avulla, joista jokainen tarkastelee ilmiötä eri kannalta. Aiheina ovat pelien vaatimukset pelaajille, käyttäytymisstrategiat, joiden avulla jatketaan pelaamista, pelikulttuurinen osallistuminen ilman pelaamista ja pelikulttuurilliset odotukset. Artikkelien konkreettisten tulosten lisäksi tutkimuskysymykseen vastataan tulosten synteesin kautta, joka johtaa liminaalimallin kehittämiseen. Data kerättiin laadullisella verkkokyselyllä (n=243) ja puolistrukturoiduilla etähaastatteluilla (n=22). Data analysoitiin laadullisen tekstianalyysin keinoin artikkelien I ja II kohdalla, sekä refleksiivisen temaattisen analyysin keinoin artikkelien III ja IV kohdalla.

Tulosten mukaan uuvahtaneena pelaajana olo tarkoittaa että: ei pelata ollenkaan tai yhtä paljon kuin ennen ja siitä ollaan tyytyväisiä tai tyytymättömiä, pelejä ei suunnitella uuvahtaneille pelaajille, uuvahtaneet pelaajat löytävät vaihtoehtoisia pelaamistapoja, pelaajatoimijuutta pidetään yllä muiden peleihin liittyvien aktiviteettien kautta, kulttuurisiin odotuksiin ja skeemoihin ei välttämättä sovita ja ne voivat tukahduttaa uuvahtaneita pelaajia, ja se tarkoittaa myös liminaalisuutta eli tilaa joka ei ole pysyvä ja joka voi muuttua pelaajien itsensä, pelisuunnittelijoiden, pelikulttuurien ja laajemman kulttuurin toimesta.

Playing games is now more popular than ever. But what happens when life circumstances change and playing is disrupted, or when a once dear leisure activity or identity turns sour?

The previous research on players that have ceased their playing has mainly been concerned about quitting specific games, or focused on a specific reason such as addiction. The games in question have predominantly been digital games. This dissertation approaches the act of playing a game as encompassing a wide range of game types, including different platforms of digital games and different types of analog games. The focus is on Finnish players that have once played actively, but have since reduced their playing or ceased it altogether. The aim of the thesis is to answer a wider research question: <i>What does it mean to be a lapsed player? </i>

The question is answered through four articles that each examine the phenomenon from different points of view: demands of games for the player, behavioral strategies used for continuing play, player identity and game cultural participation without playing, and game cultural expectations. In addition to the concrete results of the published articles, the question is answered through a synthesis of results that leads to a model of liminalities of being a lapsed player. The data for this study was gathered via an online qualitative survey (n=243) and remotely conducted semi-structured interviews (n=22). The data was analyzed using qualitative thematic analysis for articles I and II, and reflexive thematic analysis for articles III and IV.

The results show that being a lapsed player means: not playing at all or as much as before and being happy or unhappy about it, that games are not designed for them, finding alternative ways to play than before, having game cultural agency through other game-related activities than solely the act of playing, not necessarily fitting within cultural expectations and schemas and possibly being repressed by those expectations, and liminality – a state that is not permanent and is mutable by the player themselves, game designers, game cultures, and wider culture.