”Ja heitä kutsuin varkaiksi ja loisiksi, koska heille nämä tuet eivät kuulu” : Sosiaaliset etäisyydet ja symbolinen väkivalta kahden suurimman hallituspuolueen edustajien puheenvuoroissa

Abstract

Tämän tutkielman tavoitteena on kriittisen diskurssianalyysin keinoin tutkia sosiaalisten etäisyyksien ilmenemistä sekä symbolisen väkivallan tuottamista kahden suurimman hallituspuolueen – kokoomuksen ja perussuomalaisten – kansanedustajien puheenvuoroissa. Tutkielman taustalla on huoli eriarvoisuuden kasvamisesta sekä yhteiskunnallisesta ja poliittisesta keskustelusta, jota tuntuu värittävän yhä enenevissä määrin ymmärtämättömyys sekä empatian puute haavoittuvissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä kohtaan. Tutkielma perustuu oletukseen siitä, että sosiaaliturvaleikkausten ajaminen ja niiden puolelle asettuminen kertovat jo lähtökohtaisesti sosiaalisten etäisyyksien olemassaolosta. Tutkimuksen aineistona on neljä eduskunnan täysistuntoa joulukuulta 2023, joissa käsiteltiin sosiaaliturvaetuuksien leikkauksia koskevia hallituksen esityksiä. Tutkimusta taustoitetaan esittelemällä marginaalisuuden, sosiaalisen etäisyyden ja symbolisen väkivallan käsitteet sekä niihin olennaisesti kytkeytyvät ilmiöt. Lisäksi esitellään kahden tutkimuksen keskiössä olevan puolueen perustaa ja arvomaailmaa heidän omista ohjelmistaan ja määrittelyistään käsin. Tietoteoreettinen lähtökohta tutkielmassa paikantuu sosiaaliseen konstruktionismiin, jota täydentää lisäksi kriittinen realismi.

Tutkimuskysymyksiin etsitään vastauksia aineistosta analysoimalla puheenvuoroja teoreettisen viitekehyksen, tietoteorioiden ja kriittisen diskurssianalyysin ohjaamana. Tuloksissa esitetään, että symbolinen väkivalta puheessa syntyy sosiaalisen etäisyyden seurauksena. Analyysiprosessin myötä diskursseja muodostui neljä: (1) halveksuva ja stigmatisoiva symbolisen väkivallan diskurssi, (2) yksilön vastuuta ja vastavuoroisuutta painottava symbolisen väkivallan diskurssi, (3) ansaitsevien ja ansaitsemattomien jaotteluun pyrkivä symbolisen väkivallan diskurssi sekä (4) yhteiskunnan vastuun häivyttämiseen ja politiikan oikeuttamiseen pyrkivä symbolisen väkivallan diskurssi. Kyseinen nelijako on syntynyt sen perusteella, mihin symbolisen väkivallan on tulkittu puheenvuoroissa kulloinkin painottuvan.

Halveksuva ja stigmatisoiva symbolisen väkivallan diskurssi syntyy sosiaalisen etäisyyden tuomana voimakkaana solidaarisuusvajeena ja empatiakuiluna marginaalissa eläviä ihmisiä kohtaan. Tämä ilmenee puheessa symbolisena väkivaltana, joka ilmentää halveksuntaa ja kohdistaa heihin stigmaa. Yksilön vastuuta ja vastavuoroisuutta painottava symbolisen väkivallan diskurssi syntyy sosiaalisen etäisyyden tuomana ymmärtämättömyytenä, mikä luo empatiakuiluja marginaalissa eläviä ihmisiä kohtaan. Tämä ilmenee puheessa symbolisena väkivaltana, joka korostaa yksilön velvollisuutta osallistua vastavuoroisesti yhteiskunnan toimintaan sekä ottaa vastuuta omasta elämästään. Ominaista diskurssille on solidaarisuusvaje, jossa marginaalissa elävien ihmisten ja työikäiseksi määriteltyjen elämää ei haluta ”turhaan” yhteiskunnan varoilla rahoittaa. Ansaitsevien ja ansaitsemattomien jaotteluun pyrkivä symbolisen väkivallan diskurssi syntyy sosiaalisen etäisyyden tuottamina empatiakuiluina ja solidaarisuusvajeina erityisesti ansaitsemattomiksi määriteltyjä marginaalissa eläviä ihmisiä kohtaan. Tämä ilmenee puheessa symbolisena väkivaltana, joka rakentaa erontekoa ”ansaitsevien” ja ”ansaitsemattomien” välille marginaalin sisältä, sekä kohdistaa kielteisiä tunteita ja stigmaa ansaitsemattomiksi määriteltyjä kohtaan. Yhteiskunnan vastuun häivyttämiseen ja politiikan oikeuttamiseen pyrkivä symbolisen väkivallan diskurssi syntyy sosiaalisen etäisyyden tuomana ymmärtämättömyytenä, missä empatiakuilujen ja solidaarisuusvajeiden myötä nähdään sosiaaliturvaan kohdistetut leikkaukset luonnollisena ja ansaittuna. Tämä ilmenee puheessa symbolisena väkivaltana, joka vähättelee politiikan vaikutuksia ja siirtää vastuuta pois yhteiskunnalta, rakentaen samalla oikeutusta vahingolliselle sosiaaliturvapolitiikalle.

Johtopäätöksinä esitetään, että alistavien ja toiseutta tuottavien diskurssien vahvistuminen yhteiskunnassa voi johtaa eriarvoisuuden ja sosiaalisten etäisyyksien kasvamiseen sekä siihen, että eriarvoisuus aletaan nähdä normaalina ja luonnollisena osana yhteiskuntaa. Tämä korostaa erityisesti sosiaalityön tarvetta reflektoida omaa toimintaansa, sillä tällaisten vahingollisten diskurssien vahvistuminen yhteiskunnassa voi johtaa siihen, että symbolinen väkivalta onnistuu sosiaalisten etäisyyksien kasvamisen myötä hivuttautumaan osaksi myös sosiaalityön ammattikäytäntöjä. Tulokset alleviivaavatkin entisestään sosiaalityön roolia eriarvoisuuden vastaisessa taistelussa sekä syrjivien puhetapojen ja rakenteiden vastustamisessa.

The aim of this thesis is to use critical discourse analysis to study the manifestation of social distances and the production of symbolic violence in speeches by MPs of the two largest government parties in Finland: the National Coalition Party and the Finns Party. The thesis is based on concerns about growing inequality as well as public and political debate, which seems to be increasingly colored by incomprehension and lack of empathy for people living in vulnerable life situations. The thesis is based on the assumption that promoting social security cuts and taking sides with them already indicates the existence of social distances. The data for the study is from four plenary sessions of Parliament from December 2023, which dealt with the government’s proposals concerning cuts in social security benefits. The theoretical background of the thesis consists of concepts of marginality, social distance and symbolic violence, as well as the phenomena that are essentially linked to them. In addition, the foundations and values of the two parties at the centre of the research are presented from their own programmes and definitions. The epistemological starting point of the thesis is in social constructionism, which is supplemented by critical realism.

Answers to the research questions are sought from the data by analyzing the speeches, guided by the theoretical framework, epistemological theories and critical discourse analysis. The results suggest that symbolic violence in speech is a consequence of social distance. With the process of analysis, four discourses were formed: (1) the contemptuous and stigmatizing discourse of symbolic violence, (2) the discourse of symbolic violence emphasizing individual responsibility and reciprocity, (3) the discourse of symbolic violence that seeks to divide the deserving and the undeserving, and (4) the discourse of symbolic violence that seeks to obliterate the responsibility of society and justify politics. This division into the four discourses mentioned is based on what symbolic violence has been interpreted as emphasizing at any given time in the speeches.

The contemptuous and stigmatizing discourse of symbolic violence emerges as strong gaps in solidarity and empathy towards people living in the margins, generated by social distance. This manifests itself in speech as symbolic violence, which expresses contempt and stigmatizes them. The discourse of symbolic violence emphasizing individual responsibility and reciprocity arises as an incomprehension generated by social distance, which creates gaps of empathy towards people living in the margins. This manifests itself in speech as symbolic violence, which emphasizes the individual's obligation to participate reciprocally in the activities of society and to take responsibility for their own lives. A characteristic feature of the discourse is a solidarity gap in which the lives of marginalized people and those defined as working-age are not wanted to finance “for nothing” by means of society's funds. The discourse of symbolic violence that seeks to divide the deserving and the undeserving emerges as gaps in empathy and solidarity generated by social distance, especially towards marginalized people defined as undeserving. This manifests itself in speech as symbolic violence, which builds a distinction between the “deserving” and the “undeserving” from within the margin and targets negative emotions and stigma towards those defined as undeserving. The discourse of symbolic violence that seeks to obliterate the responsibility of society and justify politics arises as an incomprehension generated by social distance, where, with gaps in empathy and solidarity, cuts to social security are seen as natural and deserved. This manifests itself in speech as symbolic violence which belittles the effects of politics and shifts responsibility away from society, while building a justification for the damaging social security policy.

The conclusions suggest that the strengthening of subjugating and othering discourses in society can lead to an increase in inequality and social distances, as well as to the perception of inequality as a normal and natural part of society. This especially highlights the need for social work to reflect on one's own actions, as the strengthening of such harmful discourses in society can lead to symbolic violence becoming, with the growth of social distances, part of the professional practices of social work as well. The results further emphasize the role of social work in combating inequality and in resisting discriminatory parlances and structures.