Miten terveydenhuollon ammattilaiset kokevat perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon välisen yhteistyön?

Abstract

Perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto tuottavat perustason terveydenhuollon palveluita, mutta niiden välinen yhteistyö on puutteellista. Työterveyshuolto kattaa lain mukaan vaadittavat ennaltaehkäisevät ja työkykyä ylläpitävät palvelut, mutta varsinaista sairaanhoitoa se ei välttämättä sisällä. Potilaat voivatkin asioida samanaikaisesti perusterveydenhuollossa sekä työterveyshuollossa, jonka vuoksi yhteistyö sektorien välillä olisi niin potilaan kuin terveydenhuollonkin etu.

Yhteistyön esteeksi nousee useissa suomalaisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa erityisesti heikko kommunikaatio sekä epäselvä vastuunjako palveluntuottajien välillä. Suomessa yhteistyön tarve on tunnistettu myös poliittisesti. Valtioneuvoston periaatepäätöksellä ’Työterveys 2025’ sekä hallitusohjelman 2019–2023 pohjalta toteutettu työkykyohjelma pyrkivät muun muassa kehittämään yhteistyötä. Konkreettisena muutoksena työkykyohjelmassa perustettiin työkyvyn tiimejä, joissa moniammatillisesti edistetään työikäisten työkykyä. Tulevaisuudessa tiimit voisivat entistä laajemmassa toiminnassa tuoda ratkaisuja yhteistyön ongelmakohtiin. Hyvällä yhteistyöllä voitaisiin parhaimmillaan saavuttaa laadukkaampi ja tehokkaampi hoito sekä ehkäistä terveysasioiden yhtäaikaista hoitamista.

Tässä kyselyaineistoon pohjautuvassa tutkimuksessa tutkittiin terveydenhuollon työntekijöiden näkemyksiä perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon välisestä yhteistyöstä. Kysely lähetettiin kaikille hyvinvointialueille ja vastauksia saatiin 16 hyvinvointialueelta. Kysely sisälsi väittämiä yhteistyön tarpeesta ja sen toteutumisesta tällä hetkellä. Lisäksi vastaaja arvioi yhteistyön tarvetta terveydenhuollon osa-alueilla. Osa-alueiksi valittiin työhön paluun tuki, kuntoutukseen ohjaaminen, primaarinen sairauksien ennaltaehkäisy, potilaiden päihde- ja riippuvuushoito, kroonisten sairauksien hoito, sairauspoissaolot töistä, terveysriskissä olevien potilaiden tunnistaminen sekä työkyvyttömyyden arviointi. Perusjoukoksi muodostettiin lääkärit ja hoitajat. Lisäksi vastauksia tarkasteltiin työskentelypaikkakunnan koon mukaan. Työterveyshuollon pienen vastaajamäärän vuoksi tutkimuksessa on tarkasteltu ainoastaan perusterveydenhuollon henkilökunnan vastauksia.

Tutkimustulokset ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Tässäkin tutkimuksessa erityisinä ongelmakohtina nousi esiin kommunikaation vaikeus sekä epäselvä vastuunjako. Kommunikaation vaikeus korostui erityisesti suuremmilla paikkakunnilla, mikä tietyiltä osin voisi selittyä resurssien puutteella ja suuremmalla palveluvalikoimalla. Osa-alueita tarkasteltaessa yhteistyön tarve tunnistettiin jokaisella kyselyyn valitulla osa-alueella. Työterveyshuollon vastausten puuttuessa on kuitenkin mahdotonta arvioida mitkä osa-alueet todella olisivat hyödyllistä hoitaa yhteistyössä ja myös se kenen tulisi hoitaa ne osa-alueet, jotka eivät välttämättä vaadi yhteistyötä.