Maailmasuhde ja askeesi : Itsen kultivointi maailmaan

Abstract

Etiikka on se tapa, jolla asutamme maailmaa. Elämä ottaa muodon, joka on itsessään eettinen. Tämä tutkimus alkaa eettisen tavanomaisuuden tarkasteluna sellaisena, kuin se näyttäytyy elämänmuotomme suhteessa maailmaan. Tavanomainen maailmasuhteemme käsitteellistetään tässä tutkimuksessa Martin Heideggerin ajattelua mukaillen teknologiseksi: elämänmuodoksi, jossa kaikki on varantoa jotakin varten.

Tässä tutkimuksessa kasvatusta käsitellään erityisesti itsekasvatusta itsen kultivaation näkökulmasta heideggerilaisen fenomenologian sekä kriittisen teorian taustaa vasten. Tutkimuksen lähtöpiste on identiteettien erottaminen minuudesta ja niiden historiallis-ideologisen rakentumisen osoittaminen. Kasvatusfilosofian kannalta itsen kultivaation erottaminen itsekasvatuksesta on relevanttia maailmasuhteen analyysin sekä itsen kultivaation filosofisen ja eettisen ulottuvuuden vuoksi.

Identiteettejä ja ideologiaa tarkastellaan Heideggerin ajattelun kautta ja Charles Taylorin filosofiaan sekä kriittiseen teoriaan tukeutuen ilmiöinä, jotka ilmentävät teknologista maailmasuhdetta. Teknologisuus näyttäytyy usein ainoana tapana suuntautua maailmaan jotta-suhteisuuksien kokonaisuutena. Tässä tutkimuksessa näytetään, miten teknologinen jotta-suhteisuus viittaa <i>tyhjään transkendenssiin</i>, haluamisen ja täyttymättömyyden kehää kuvaavana käsitteenä.

Tämän tutkimuksen kontribuutio kasvatustieteen kentälle on askeesin käsittely maailmasuhteen muutoksen mahdollistavana itsekultivaation muotona. Askeesin käsittely ammentaa Peter Sloterdijkin ajattelusta, nivoen samalla yhteen taiteen, leikin ja harjoittamisen itsetarkoituksellisuutta itsen kultivaationa teknologisuuden ulkopuolella. Askeesin metodi on itsen kultivaatio vetäytymisen ja harjoittamisen kautta. Tutkimuksessa esitetään askeettisen itsekultivaation malli kulttuurisena ratkaisuna teknologisen maailmasuhteen tuottamiin ongelmiin, kuten ekologinen monikriisi ja merkityksellisyyden välineellisyyteen.

Ethics is the manner in which we inhabit the world. Life will always take form, which is in itself an ethics. This study begins by examining ethical everydayness as it appears in how our form of life relates to the world. Following Martin Heidegger’s thought, our customary world-relation is conceptualised as technological: a form of life where everything is a standing reserve for something else.

In this study education is treated specifically as self-education in the form of self-cultivation, against a background of Heideggerian phenomenology as well as critical theory. The starting point of the study is separating identities from selfhood, as well as indicating the historical-ideological constitution of identities. Separating self-cultivation from self-education is relevant for educational philosophy, as the analysis of world-relation and self-cultivation bear significant philosophical and ethical significance.

Identities and ideology are examined through Heidegger’s thought as phenomena embodying a technological world-relation, while drawing from the philosophy of Charles Taylor as well as critical theory. The essence of technology often appears as the only possible way of orienting towards the world, as an entirety of in-order-tos. This study shows, how the in-order-tos of technology refer to an <i>empty transcendence</i>, as a concept illustrating the cycle of desiring and unfulfillment.

The main contribution of this study to the field of education is the exploration of ascesis as a form of self-cultivation that enables a change in our world-relation. This exploration draws on the thought of Peter Sloterdijk, while combining the self-purposefulness of art, play, and practice as self-cultivation outside the framework of technology. The method of ascesis is self-cultivation in practising secession. This study presents the model of ascetic self-cultivation as a solution to certain problems exacerbated by a technological world-relation, namely the escalating ecological polycrisis and the instrumentality of meaning.